Kauppakamari selvittää yritysten tutkimus-, kehitys- ja innovaatioinvestointeja
Kuopion alueen kauppakamari selvittää Pohjois-Savon elinkeinoelämän tutkimus-, kehitys- ja innovaatioinvestointeja (TKI) syksyn aikana. Selvityksen tavoitteena on vauhdittaa yksityisen sektorin innovaatiotoimintaa.
Kauppakamarin elokuun lopulla avautuva TKI-investointiselvitys kartoittaa, kuinka aktiivisesti pohjoissavolaiset yritykset panostavat tällä hetkellä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan sekä millaisia tarpeita ja mahdollisuuksia yritykset ovat tunnistaneet. Selvitys tarjoaa uutta tietoa muun muassa siitä, mitkä Pohjois-Savon kasvutoimialoista ovat tällä hetkellä TKI-intensiivisimpiä ja millaisia poikkitoimialaisia kasvumahdollisuuksia TKI-toiminnassa on nähtävissä.
"TKI-investoinnit ovat kriittisen tärkeitä alueemme yritysten kilpailukyvylle ja pitkän aikavälin kasvulle. Pohjois-Savossa on vahvat perinteet ja korkeaa osaamista vientiteollisuudessa, mikä luo kestävän pohjan myös alihankintaverkostojen uudistumiselle ja korkeampaan jalostusasteeseen tähtäävälle liiketoiminnalle", kertoo kasvujohtaja Tiina Hartikainen Kuopion alueen kauppakamarista.
TKI-investointiselvitykseen voivat osallistua sekä alueen pk-yritykset sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopalvelujen tarjoajat. Yrityksiltä kartoitetaan mm. heidän nykyisiä TKI-investointejaan, tulevaisuuden suunnitelmiaan, TKI-infratarpeita ja mahdollisia innovaatiotoimintaan liittyviä haasteita.
"Haluamme kuulla suoraan yrityksiltä, mitä resursseja ja palveluita yrityksissä tarvitaan yrityslähtöisten TKI-investointien määrän kasvattamiseksi. Elinvoimainen investointiympäristö houkuttelee alueelle myös uusia toimijoita ja osaajia, minkä vuoksi on tärkeää, että tunnistamme alueelliset vahvuutemme ja mahdollisesti ratkaistavat haasteemme", täydentää Hartikainen.
Selvityksen tulokset tulevat osaltaan toimimaan tärkeänä lähtökohtana alueen TKI-toiminnan kehittämiselle. Tavoitteena on tiivistää yritysten ja palveluntarjoajien välistä yhteistyötä tunnistamalla toimintamalleja, jotka vastaavat entistä paremmin yritysten kehitystarpeisiin arjessa.
Kyselyn toteutusta koordinoi kauppakamarin toimeksiannolla konsulttitalo BearingPoint Oy. Sähköiseen kyselyyn pääsee vastaamaan verkkolinkin kautta: https://survey.bearingpoint.com/index.php?r=survey/index&sid=853358&lang=fi. Kysely on avoinna su 15.9.2024 saakka.
TKI-investointiselvitys on toteuttaa kauppakamarin Kasvu³-strategiaa, jonka tavoitteena on Pohjois-Savon kestävä kasvu yritysten määrän kasvuun, työpaikkojen määrän kasvuun, väestön määrän kasvuun ja investointien määrän kasvuun keskittymällä. Elinkeinoelämän tahtotilana on, että Pohjois-Savo on kiinnostavin ja innovatiivisin investointikohde vuoteen 2030 mennessä.
TKI-investointiselvitys on osa Etelä-Savon ELY-keskuksen rahoittamaa Pohjois-Savon elinkeinoelämän TKI-toimintaympäristöselvitys -hanketta (hankekoodi A91005 / Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR)).
Lisätiedot ja yhteydenotot:
Tiina Hartikainen, kasvujohtaja
Kuopion alueen kauppakamari
tiina.hartikainen@kuopiochamber.fi
044 513 2904
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina HartikainenKasvujohtajaKuopion alueen kauppakamari
Puh:044 513 2904tiina.hartikainen@kuopiochamber.fiLiitteet
Kuopion alueen kauppakamari on elinkeinoelämän tahtotilan määrittäjä ja muutosvoima, jotta menestymme paikallisesti sekä kansainvälisesti. Kauppakamarin 950 jäsentä Kuopion, Varkauden ja Ylä-Savon alueilta edustavat kattavasti Pohjois-Savon elinkeinoelämää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kuopion alueen kauppakamari
Suhdannetilanne heikko, odotukset parantuneet27.1.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Pohjois-Savossa elinkeinoelämän suhdannetilanne on tammikuussa heikko vaimean kysynnän vuoksi. Odotukset tulevasta ovat kuitenkin parantuneet ja tuotannon odotetaan hieman kasvavan.
Kuopion alueen kauppakamarin hallituksessa ja kauppakamariosastojen hallituksissa vahvoja elinkeinoelämän vaikuttajia11.12.2024 12:55:28 EET | Tiedote
Kuopion alueen kauppakamarin hallintoihin on valittu elinkeinoelämän vaikuttajia, jotka vahvistavat yhdessä Pohjois-Savon kilpailukykyä ja elinvoimaa.
Kuopion alueen kauppakamarin uusi puheenjohtaja on Siamäk Naghian10.12.2024 11:15:00 EET | Tiedote
Kuopion alueen kauppakamarin syyskokous valitsi uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi Siamäk Naghianin.
Pohjois-Savon parasta palvelua vuonna 2024 tarjoaa Fysiomaker10.12.2024 10:30:00 EET | Tiedote
Kuopion alueen kauppakamarin Kauppa-, matkailu- ja palveluvaliokunnan Parasta palvelua -kilpailun 2024 voittaja on Fysiomaker. Voittajan lisäksi kilpailussa palkittiin alueellisin kunniamaininnoin iisalmelainen Cafe Nata, siilinjärveläinen Putiikki SirpaSari, kuopiolainen Ravintola Kreeta ja varkautelainen Kauneushoitola Ihana Valo.
Pohjois-Savon yritysten TKI-investointisuunnitelmat 1,15 miljardia euroa10.12.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Kuopion alueen kauppakamarin Tutkimus- kehitys- ja innovaatio (TKI)-investointiselvitys osoittaa alueen yritysten suunnittelevan 1,15 miljardin euron aineettomia investointeja vuoteen 2035 mennessä. TKI-näkymiä läpileikkaavina teemoina nousevat esiin puhdas siirtymä, digitalisaatio ja automaatio ja sähköistyminen. Kärkitoimialoilla ja läpileikkaavissa toimialoissa tunnistetaan huomattavaa kasvupotentiaalia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme