Osuuskauppa PeeÄssä

PeeÄssä oli ensimmäinen osuuskauppa, joka alkoi maksamaan asiakasomistajilleen Bonusta.

27.8.2024 12:54:44 EEST | Osuuskauppa PeeÄssä | Tiedote

Jaa

Koko maan mittakaavassa S-ryhmän Bonus juhlii tänä vuonna kolmekymppisiään. Bonusjärjestelmän isä oli PeeÄssän entinen toimitusjohtaja Eero Saukkonen (1947-2023).

Toimitusjohtajuutensa ensimmäisinä vuosina Eero Saukkonen kiersi eri osuuskaupoissa puhumassa Bonuksen puolesta.
Toimitusjohtajuutensa ensimmäisinä vuosina Eero Saukkonen kiersi eri osuuskaupoissa puhumassa Bonuksen puolesta. Pentti Vänskä

Koko maan mittakaavassa S-ryhmän Bonus juhlii tänä vuonna kolmekymppisiään. Bonusjärjestelmän isä oli PeeÄssän entinen toimitusjohtaja Eero Saukkonen (1947-2023).

S-ryhmän nykymuotoisen asiakasomistajuuden alkujuuret juontuvat 1980-luvulle, jolloin S-ryhmä kävi selviytymistaisteluaan. Osuustoimintaa pidettiin yleisesti aikansa eläneenä yritysmuotona ja kauppa kävi heikosti.

S-ryhmän sisällä rohkeiden visionäärien pieni joukko uskalsi ajatella asioita eri tavalla. He näkivät yritysmuodossa sekä asiakkaiden jäsenyydessä kaupparyhmän kipeästi kaipaaman pelastuksen. Entistä Kuopion Osuuskauppaa ja Osuuskauppa PeeÄssää vuosina 1985–2005 johtanut kauppaneuvos Eero Saukkonen kuului tähän joukkoon.

Vuoden 2023 haastattelussa Saukkonen kertoi osuuskaupan olleen 80-luvulla kilpailijoitaan heikompi, kalliimpi ja kömpelömpi. Saukkonen muistelee, että hänen aloittaessaan Kuopion Osuuskaupan toimitusjohtajana osuuskaupan jäsenyydellä ei ollut mitään merkitystä.

Ensimmäiset Bonukset maksettiin toukokuussa 1986

Yhdessä silloisen markkinointijohtajan Risto Pyykkösen ja kaupallisen johtajan Manu Vesalon kanssa Saukkonen alkoi miettimään, miten osuuskauppaan saataisiin ajantasainen asiakastietokanta.

Saukkonen kertoi nähneensä, että osuuskaupan toiminta-ajatuksessa piti palata alkuperäiseen ideaan, kovistella pölyt pois, sittenkin uskoa osuustoimintaan, ottaa jäsenrekisteri hyötykäyttöön ja lähteä testaamaan porrastetun ostohyvityksen eli Bonuksen vetovoimaa.

Alussa jokaisen ostotapahtuman loppusumma ja päivämäärä kirjattiin käsin asiakasomistajatalouden ostoliuskaan. Kuun lopussa liuska palautettiin osuuskauppaan Bonuksen laskemista varten.

Ensimmäisenä vuonna Bonusta jaettiin asiakasomistajille miljoona markkaa.

Manuaalisesta ostojen kirjaamisesta siirryttiin kassajärjestelmään kytkettyyn sähköiseen Bonukseen vuonna 1989. Samalla otettiin käyttöön asiakasomistajuuden avaimena yhä tänä päivänä toimiva S-Etukortti.

Markat muuttuivat euroiksi, Bonus säilyi ennallaan

Bonuksen kertyminen haluttiin pitää mahdollisimman yksinkertaisena. Tuhannen markan ostoista sai prosentin palautuksen, kahdesta tuhannesta kaksi, kolmesta tuhannesta kolme ja niin edelleen.

Bonuksesta tuli valtakunnallinen etu vuonna 1994, eli palvelujen käytöstä alkoi saada Bonusta riippumatta siitä, missä päin Suomea asiointi tapahtui.

PeeÄssällä on alusta lähtien ollut käytössä eniten etua tuottava bonustaulukko. Muutoksia siihen ei ole tarvinnut tehdä. Kun Suomen valuutta vaihtui vuoden 1999 alussa, markat vain muutettiin tasalukuisiksi euroiksi.

Tuskin Eero Saukkonen itsekään arvasi, miten kauaskantoista järjestelmää nykymuotoisen asiakasomistajuuden pioneerit Kuopiossa aikoinaan räätälöivät.

Kun Saukkonen aloitti toimitusjohtajana, Kuopion Osuuskauppa teki 20 miljoonaa markkaa tappiota vuodessa. Jäädessään eläkkeelle vuonna 2005 Osuuskauppa PeeÄssä teki 20 miljoonaan euron voitollisen tuloksen.

Vuonna 2023 PeeÄssän asiakasomistajille maksetuissa Bonuksissa rikottiin 500 miljoonaan euron rajapyykki.

Eeron visio muutti osuuskauppaa pysyvästi ja olemme PeeÄssässä jatkaneet omistajahyötyjen tinkimätöntä vaalimista.

Tämä artikkeli on koostettu Eero Saukkosen haastattelusta vuodelta 2023, jonka on kirjoittanut Kristiina Tammitie.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Osuuskauppa PeeÄssä

Olemme yli 125 000 asiakasomistajan omistama palvelualan yritys Pohjois-Savossa. Tehtävänämme on tuottaa kilpailukykyisiä etuja ja palveluja asiakasomistajille. Omalla työllämme kehitämme jäseniemme ja koko Pohjois-Savon hyvinvointia. Olemme kehittyvä ja yksi maakunnan suurimmista yrityksistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä

PeeÄssä harkitsee Kuopion Sokoksen Presso-kahvilan sulkemista4.11.2026 12:30:00 EET | Tiedote

Osuuskauppa PeeÄssä harkitsee Kuopion Sokoksen toisessa kerroksessa sijaitsevan Presso-kahvilan sulkemista. Suunnitelman taustalla on toiminnan pitkään jatkunut tappiollisuus. Toteutuessaan sulkemisella voi olla vaikutusta yhden henkilön työsuhteeseen. Mahdollisesta kahvilan sulkemisesta käydään muutosneuvottelut marraskuun aikana ja sulkeminen tapahtuisi vuoden lopussa. – Sokoksen kakkoskerroksessa on ollut kahvilatoimintaa pitkään ja on todella harmillista sulkea Presso. Asiakkaiden ja myynnin määrä on kuitenkin ollut toimenpiteistä huolimatta riittämätön kannattavaan toimintaan, kertoo PeeÄssän toimialajohtaja Aleksi Vuorinne. Vuorinne selventää, että Kuopion Sokoksessa kahvila- ja ravintolapalveluiden kysyntä on keskittynyt katutason kauppakäytävään, jossa sijaitsee myös kahvila Coffee House. – Jos Presso suljetaan, pidämme huolen, että Coffee Housen valikoima ja tunnelma palvelevat myös Presson kanta-asiakkaita.

Osuuskauppa PeeÄssän kiinteistökauppa mahdollistaa Vesannon keskustan maa-alueen puhdistamisen16.10.2026 12:00:00 EEST | Tiedote

Osuuskauppa PeeÄssä on ostanut Vesannon keskustassa osoitteessa Keskustie 14 sijaitsevan kiinteistön Metsäkipinä Oy:ltä. Maa-alueen pinta ala on 1 817 m2 ja sillä sijaitsee vuonna 1959 valmistunut rakennus, jossa toimii tällä hetkellä mm. kahvila ja suoramyyntipiste Vestori. Kiinteistökauppa on osa pilaantuneiden maa-ainesten puhdistamiseen liittyvää kokonaisratkaisua. Kiinteistössä on aiempina vuosikymmeninä harjoitettu huoltamoliiketoimintaa, jonka seurauksena alueen maa-aineksia on pilaantunut. Pilaantuneita maa-aineksia on kulkeutunut nykyisen rakennuksen alle. Alueella on tehty perusteelliset tutkimukset ja erilaisia ratkaisuja on ympäristö- ja rakennusasiantuntijoiden avulla kartoitettu. Selvitysten lopputuloksena on varmistunut, ettei pilaantuneita maa-aineksia pystytä poistamaan rakennuksen alta ilman sen purkamista. – Ihmiset ovat aikanaan toimineet parhaan tietämyksensä ja oman aikansa määräysten mukaisesti – ajat ovat olleet silloin toiset. Osuuskauppa PeeÄssän juuret ovat 1

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye