Vuoden harjoittelunohjaaja ei mikromanageroi
27.8.2024 14:09:39 EEST | Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry | Tiedote
Helsingissä Viikin normaalikoulussa erityisopetuksen lehtorina toimiva Pasi Sorjonen on Vuoden harjoittelunohjaaja 2024. SOOL teki valinnan jäsenistöltä saatujen ehdotusten perusteella.

Opetusharjoittelijoiden mukaan Pasi kohtaa oppilaansa lämmöllä ja harjoittelijansa kollegoina. Hän luo ympärilleen turvallisen tilan ja ympäristön missä kohdata, oppia, kokeilla ja epäonnistua. ”Pasin harjoittelijana uskaltaa aidosti opetella opettamista ja uusien asioiden kokeilemiseen rohkaistaan”, opiskelijat kirjoittavat.
Opettajaksi opiskelevien opintoihin sisältyvät opetusharjoittelut ovatkin Sorjosen mukaan loistavia tilaisuuksia epäonnistua. ”Itse epäonnistun edelleen päivittäin. Tärkeintä on suostua näkemään tämä ja oppia siitä”, hän muistuttaa.
Ohjattu opetusharjoittelu on tärkeä osa opettajankoulutusta, ja henkilökohtainen ohjaus on oleellinen osa koko opetusharjoittelua. Hyvä harjoittelunohjaaja välittää opiskelijalle selkeää ja todenmukaista käsitystä opettajuudesta sekä antaa opiskelijan kokeilla ja epäonnistua. Laadukkaan harjoittelunohjauksen perustana on ohjaajan ammattitaito ja kyky huomioida harjoittelijan yksilölliset tarpeet.
Pasi Sorjosen mukaan hyvä opettaja on aina oma itsensä. ”Jonkinlainen ammatillinen identiteetti voi olla, mutta työtä pitää tehdä omasta aidosta itsestä käsin läsnäolevasti”, hän luonnehtii. ” Oppilaat arvostavat aitoa läsnäoloa eikä kukaan voi olla aidosti läsnä ellei kasva omaksi itsekseen. Opettajuus tarjoaa tähän oivan mahdollisuuden.”
Pasi Sorjosen haastattelu on luettavissa Opeopiskelija-lehdessä sool.fi/opeopiskelija.
Yhteyshenkilöt
Mira Laurinanttipuheenjohtaja
Puh:050 499 8901mira.laurinantti@sool.fiRiku Orastoiminnanjohtaja
Puh:020 748 9752riku.oras@sool.fiLinkit
Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry on valtakunnallinen kaikkien opettajaksi opiskelevien edunvalvoja ja palvelujärjestö, johon kuuluu noin 7 000 eri alojen opettajaksi opiskelevaa. Liitto edistää ja valvoo jäsentensä etuja erityisesti koulutus-, sosiaali- ja nuorisopoliittisissa kysymyksissä sekä parantaa opettajaksi opiskelevien opiskeluedellytyksiä vaikuttamalla opettajankoulutuksen kehittämiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry
SOOL kannattaa kaikille yhteiseen katsomusaineeseen siirtymistä12.3.2026 12:35:18 EET | Tiedote
Yhteinen katsomusaine olisi tänä päivänä merkityksellinen opetuksen järjestämisen ja oppilaiden yhdenvertaisuuden kannalta.
Opiskelijoiden toimeentulo taas uhan alla26.2.2026 14:01:42 EET | Tiedote
Opiskelijoiden taloudellista tilannetta on kiristetty tämän hallituskauden aikana liikaa. Nyt viimeisenä iskuna kesätöiden puutteesta kuritetaan kohtuuttomasti tilanteessa, jossa Suomen työttömyysaste on koko Euroopan korkein.
SOOLin Talvipäivät valtaa Rauman19.2.2026 14:19:29 EET | Tiedote
Yksi Suomen suurimmista opiskelijatapahtumista valtaa Rauman viikonloppuna 20.–22. helmikuuta. Ohjelmassa on muun muassa perinteinen Talvirieha kilpailulajeineen lauantaina sekä iltabileet, joissa pääesiintyjinä nähdään Kaija Koo sekä Karri Koira.
Laatu ennen määrää varhaiskasvatuksessa18.2.2026 12:59:48 EET | Tiedote
Varhaiskasvatuksen vetovoimaa ei voi lisätä aloituspaikkoja kasvattamalla. Tarvitaan rakenteellisia ja pitkäjänteisiä ratkaisuja, jotka koskevat niin koulutusta kuin työelämää.
Vuoden opeopiskelija on kaikki huomioonottava ja lempeä edunvalvoja18.12.2025 10:22:54 EET | Tiedote
SOOL on valinnut Jessika Koivisto-Kajaanin Vuoden opeopiskelijaksi 2025. Hän opiskelee kolmatta vuotta opinto- ja uraohjaajaksi Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme