Aluehallitus päätti käynnistää ateria-, ruoka- ja laitoshuoltopalveluiden kilpailutuksen
27.8.2024 15:21:04 EEST | Oma Häme | Tiedote
Paikallisia hälytysrahasopimuksia koskeva asia palautettiin valmisteluun.

Maanantaina koolla ollut aluehallitus päätti käynnistää ateria-, ruoka- ja laitoshuoltopalveluiden kilpailutuksen. Kilpailutus koskee Hämeenlinnan ja Riihimäen seutujen palveluita – Forssan seudun ateria-, ruoka- ja laitoshuoltopalveluiden tuottajana jatkaa Loimijoen Kuntapalvelut Oy. Kilpailutuksessa ei ole tarkoitus vähentää omaa palvelutuotantoa, koska kaikki ateria-, ruoka- ja laitoshuoltopalvelut ovat tällä hetkellä hyvinvointialueella ulkoistettuja.
Hankinnan suunnitteluvaiheessa on pidetty markkinavuoropuhelu hankinnasta kiinnostuneiden yritysten kanssa. Valmistelun ja selvitystyön perusteella on päädytty järjestämään kilpailutus yhtenä osa-alueena, jossa sopimus myönnetään yhdelle toimijalle tai yhteenliittymälle.
Hankinnan arvoksi on laskettu 15 miljoonaa euroa, joka pitää sisällään sopimuksen laajennusmahdollisuuden sekä mahdolliset hinnankorotukset neljän vuoden sopimuskaudelle. Sopimuksen on tarkoitus alkaa 1.1.2025 ja palveluiden käyttöönotto tapahtuisi porrastetusti vuoden 2025 aikana. Kilpailutettu sopimus on tarkoitus siirtää vasta perustetun tukipalveluyhtiön hallintaan, mutta siitä päätetään myöhemmin.
Hälytysrahasopimukset palautettiin valmisteluun
Aluehallitus käsitteli kokouksessaan myös hälytysrahoja koskevien paikallisten virka- ja työehtosopimusten irtisanomista. Aluehallitus päätti palauttaa asian valmisteluun, koska haluaa tarkennusta hälytyskorvausten säästötavoitteeseen vuositasolla. Lisäksi aluehallitus toivoo lisävalmistelulla tarkennusta siihen, miten hälytysrahakorvausten määrää voitaisiin vähentää sekä hälytysrahojen käyttöä kehittää ja yhdenmukaistaa hyvinvointialueella.
Aluehallitukselle esitettiin hälytysrahoja koskevien paikallisten sopimusten irtisanomista ja uusien neuvottelujen käynnistämistä. Aluehallitus käsittelee asiaa uudelleen kokouksessaan maanantaina 9. syyskuuta.
Aluehallitukselle esitettiin hälytysrahoja koskevien paikallisten sopimusten irtisanomista. Sote-ammattilaisille ja pelastustoimialalla työskenteleville hälytysrahaa maksetaan Oma Hämeessä 120 euroa. Valtakunnallisissa virka- ja työehtosopimuksissa hälytysrahan suuruus on 7,61 euroa. Kaikilla hyvinvointialueilla on käytössä valtakunnallista virka- ja työehtosopimusta korkeampi korvaustaso. Korona-aika ja hyvinvointialueuudistus ovat nostaneet hälytysrahakorvausten tasoa, riippuen hyvinvointialueiden henkilöstötilanteesta. Lisä- ja ylitöiden tai hälytyskorvausten määrä ei ole lähtenyt Oma Hämeessä laskusuuntaan, vaikka henkilöstötilanne on kohentunut.
Hälytysrahalla tarkoitetaan korvausta työhön saapumisesta tilanteessa, jossa työnantaja kutsuu työntekijän työhön hänen vapaa-aikanaan tai suunniteltuja työvuoroja muutetaan muutoin sopimuksessa mainituilla tavoilla.
Muut asiat aluehallitus päätti esityslistan mukaisesti. Seuraava kokous on 9. syyskuuta.
Avainsanat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Liikuntalähete on tuonut jo yli 500 kantahämäläistä liikuntaneuvontaan – kasvava kysyntä haastaa kuntien palvelut6.11.2026 09:35:40 EET | Uutinen
Kanta-Hämeessä on onnistuttu parantamaan asukkaiden ohjautumista liikuntaneuvontaan hyvinvointialueen ja kuntien yhteistyöllä. Viime vuonna käyttöön otetun liikuntalähetteen avulla jo 564 asiakasta on saanut mahdollisuuden henkilökohtaiseen tukeen liikkumisen lisäämiseksi. Toimintamallin onnistuminen on kuitenkin lisännyt liikuntaneuvonnan kysyntää, ja osassa kuntia palveluun on muodostunut jonoja. Liikuntalähete on konkreettinen esimerkki siitä, miten hyvinvointialue ja kunnat voivat yhdessä edistää asukkaiden hyvinvointia ja ehkäistä terveysongelmia. Tarve liikkumisen tuelle on suuri: yli 20-vuotiaista kantahämäläisistä 58 prosenttia liikkuu terveytensä kannalta liian vähän. Jo pienillä muutoksilla liikkumistottumuksissa voidaan kuitenkin edistää terveyttä, toimintakykyä ja arjessa jaksamista. Maaliskuussa 2025 käyttöön otetun liikuntalähetteen tavoitteena on helpottaa liikkumisen tukea tarvitsevien asiakkaiden pääsyä kuntien liikuntaneuvontaan. Lähetteitä voidaan tehdä kaikkiin Kant
Fimlab Assi on avoinna lauantaisin marraskuun ajan5.11.2026 12:38:45 EET | Uutinen
Fimlab Assi Hämeenlinnan Ahvenistolla kokeilee lauantaiaukioloa marraskuussa 7.11., 14.11., 21.11. ja 28.11. klo 9–14.30 ajanvarauksella verinäytteisiin, EKG:hen ja gynekologiseen näytteenottoon. Nopsa-pikaverinäytteenotto ja automaatit eivät ole käytössä lauantaisin. Lisäksi Nopsa-palvelu laajenee arkisin klo 8–14.30 alkaen 26.10. Kysynnän mukaan lauantaiaukiolo voi vakiintua vuonna 2027.
THL:n arvio: Oma Hämeen palvelujen saatavuus ja talouden hallinta ovat parantuneet – uudistusten tulokset alkavat näkyä5.11.2026 10:40:22 EET | Uutinen
Vuosittaiset asiantuntija-arviot sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä on julkaistu.
Ennakkotietoa vuoden 2027 järjestöavustusten hausta3.11.2026 17:22:16 EET | Uutinen
Ennen haun avaamista aluehallitus käsittelee avustusten periaatteita.
Aluehallitus käsitteli Oma Hämeen heikentynyttä talousennustetta3.11.2026 12:46:34 EET | Uutinen
Kokouksessa hyväksyttiin myös lastensuojelun perhehoidon toimintaohjeet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme