Tilastokeskus

Julkisyhteisöjen velkasuhde nousi uudelle kymmenluvulle

Jaa

Julkisyhteisöjen EDP-velka eli nimellishintainen sulautettu bruttovelka nousi vuoden 2024 toisella neljänneksellä reiluun 219 miljardiin euroon. Velka kasvoi vuodentakaiseen verrattuna 15,6 miljardilla. Edellisestä neljänneksestä velkasumma nousi 5,7 miljardilla eurolla.

”Suhteessa bruttokansantuotteeseen julkisyhteisöjen EDP-velka oli toisen vuosineljänneksen lopussa tasan 80 prosenttia, eli velkasuhde nousi nyt uudelle kymmenluvulle”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Anna Mustonen sanoo.

Kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä velan suhde bruttokansantuotteeseen oli 77,4 %.

Julkisyhteisöjen EDP-velan suhde bruttokansantuotteeseen ylitti 60 prosentin rajan vuonna 2013. 70 prosentin yli mentiin vuonna 2020.

”Velkasuhteeseen vaikuttaa paitsi velan määrä, myös bruttokansantuotteen arvo. Velkasuhde voi siis pienentyä, vaikka velan absoluuttinen määrä kasvaa. Tämä edellyttää sitä, että talous kasvaa enemmän kuin velka”, Mustonen toteaa.

Suomen bruttokansantuotteen kehitys on kuitenkin ollut viime vuosina vaisua. Kuluvan vuoden toisella neljänneksellä BKT:n volyymi kasvoi kausitasoitettuna 0,1 prosenttia edellisestä neljänneksestä.

EDP-velan BKT-suhde on velan kasvusta huolimatta yhä pienempi kuin EU:ssa ja euroalueella keskimäärin. Euroalueella velkasuhde oli vuoden ensimmäisen neljänneksen päätteeksi 88,7 prosenttia ja koko EU:ssa 82,0 prosenttia.

Eurostat julkaisee toisen vuosineljänneksen tiedot 22.10.

Valtionhallinnon velka kasvoi lähes 15 miljardia vuodentakaisesta

Julkisyhteisöjen velasta valtaosan muodostaa valtionhallinnon velka, jota oli toisen neljänneksen lopussa yhteensä 184,4 miljardia euroa. Velan määrä kasvoi 5,2 miljardia euroa edellisestä neljänneksestä ja noin 14,9 miljardia vuotta aiemmasta.

”Pitkäaikaisten joukkovelkakirjalainojen kanta kasvoi edellisestä neljänneksestä 4,1 miljardia euroa ja lyhytaikaisten, alle vuoden mittaisten velkainstrumenttien kanta 1,1 miljardia euroa”, Mustonen kertoo.

Paikallishallintosektorin velka kasvoi 0,6 miljardilla eurolla edellisestä neljänneksestä ja oli yhteensä 35,8 miljardia euroa. Vuotta aiempaan verrattuna velkasumman kasvu oli noin 1,7 miljardia.  

Sosiaaliturvarahastojen velka pysyi ennallaan 1,5 miljardissa.

”Viimevuotiseen verrattuna sosiaaliturvarahastojen velka on kuitenkin pienentynyt reilulla miljardilla eurolla.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI

Vaihde 029 551 1000

https://www.tilastokeskus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus

Mediaaniansiot lähes identtiset hyvinvointialueilla ja kunnissa – koulutustaustoissa isoja eroja25.9.2024 08:03:11 EEST | Tiedote

Kuntien ja hyvinvointialueiden työntekijöiden mediaaniansiot olivat lähes samalla tasolla vuonna 2023, vaikka sektorien palkansaajien ammatit ja koulutustaustat eroavat selvästi toisistaan. Näistä sektoreista julkaistiin tietoa nyt ensimmäistä kertaa paikallishallinnon palkat -tilastossa, sillä hyvinvointialueiden toiminta alkoi sote-uudistuksen myötä vuoden 2023 alusta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye