SDP:n Elisa Gebhard: Hallitus ei ole sitoutunut vastustamaan rasismia
27.8.2024 17:25:08 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Elisa Gebhard (sd.) toteaa, että hallituksen rasisminvastainen kampanja oli alun perin yritys pitää hallitus pystyssä viime kesän rasismikohusta huolimatta. Se, että perussuomalaiset eivät ole kampanjassa mukana, kertoo ennen kaikkea pääministeri Petteri Orpon johtajuuden puutteesta.

- Vielä viime vuonna perussuomalaiset pyytelivät paineen alla anteeksi ja antoivat ymmärtää irtisanoutuvansa rasismista. Nyt vuotta myöhemmin näyttää siltä, että perussuomalaiset eivät ole ottaneet opiksi, vaikka tämä oli hallituksen jatkolle asetettu edellytys, kansanedustaja Elisa Gebhard kuvailee tilannetta.
Gebhardin mukaan olisi pääministeri Orpon vastuulla näyttää, että hallitus kykenee toimimaan, kuten se on omassa tiedonannossaan luvannut.
- Rasisminvastaisen kampanjan toteuttamisesta päätettiin hallituksen rasismitiedonannon yhteydessä, kun ministerien rasistisista kannanotoista oli käyty julkista keskustelua. Se, että hallitus ei kykene toteuttamaan edes kampanjaa, asettaa koko tiedonannon lupaukset ja hallituksen puheet rasisminvastaisuudesta kyseenalaisiksi.
Gebhardin mukaan yksi kampanja ei riitä, jos rasismista ei aidosti kyetä irtisanoutumaan. Kuitenkin se, että hallitus ei itse pysty sitoutumaan oman tiedonantonsa sisältöihin, on Gebhardin mukaan rimanalitus.
Yhteyshenkilöt
Elisa GebhardKansanedustaja
Puh:09 432 3092elisa.gebhard@eduskunta.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hoitoon pääsy ei saa riippua lompakon paksuudesta3.9.2026 14:29:33 EEST | Tiedote
Eduskunnan tarkastusvaliokunnan jäsenenä olen tyytyväinen siihen, että valiokunnan mietintö terveydenhuollon toimivuudesta nostaa vahvasti esiin yhden keskeisen ongelman. Suomessa ihmisten mahdollisuudet päästä hoitoon eivät ole yhdenvertaiset, kertoo Hanna Laine-Nousimaa.
SDP:n Helena Marttila: Järjestöleikkaukset vaarantavat vammaisten ihmisten tarvitsemat neuvonta-, tuki- ja edunvalvontapalvelut3.9.2026 11:38:41 EEST | Tiedote
Budjettiriihen järjestöleikkaukset uhkaavat heikentää merkittävästi vammaisten ihmisten tarvitsemia neuvonta-, vertaistuki- ja edunvalvontapalveluja eri puolilla Suomea. Leikkausten seuraukset eivät kohdistu kasvottomiin järjestöihin vaan suoraan niihin ihmisiin, jotka tarvitsevat arjessaan tukea oikeuksiensa toteutumiseksi, kritisoi kansanedustaja Helena Marttila (sd.).
Karlsson (SDP) kräver enhetliga regler för förvaring av elmopeder som används som hjälpmedel3.9.2026 10:40:49 EEST | Pressmeddelande
SDP:s riksdagsledamot Anette Karlsson föreslår i sin åtgärdsmotion nationella anvisningar för hur elmopeder och andra batteridrivna rörelsehjälpmedel som beviljats som hjälpmedel för medicinsk rehabilitering ska förvaras och laddas i bostadsaktiebolag.
SDP:n Karlsson vaatii yhtenäisiä sääntöjä lääkinnällisten sähkömopojen säilyttämiseen3.9.2026 10:40:49 EEST | Tiedote
SDP kansanedustaja Anette Karlsson esittää toimenpidealoitteessaan valtakunnallista ohjeistusta lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineinä myönnettyjen sähkömopojen ja muiden akkukäyttöisten liikkumisen apuvälineiden säilyttämiseen ja lataamiseen taloyhtiöissä.
SDP:n kansanedustajat kirittävät hallitusta etsimään keinoja sähköautojen käytettyjen akustojen kestäväksi hyödyntämiseksi2.9.2026 17:28:14 EEST | Tiedote
Kansanedustajat Timo Harakka, Seppo Eskelinen ja Riitta Kaarisalo jättivät tänään kirjallisen kysymyksen EU:n akkuasetuksen tulkitsemiseen liittyen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

