Mun Espoo -kyselyillä kerätään espoolaisten ajatuksia kaupungin tulevaisuudesta
Espoon kaupunki kartoittaa asukkaiden toiveita tulevaisuuden Espoosta kahdella kyselyllä, jotka ovat espoolaisten vastattavissa lokakuun loppuun saakka.

Vastauksia hyödynnetään kaupungin strategian, Espoo-tarinan, päivityksessä ja kaupunkiympäristömme kehittämisessä.
Espoo-tarina on espoolaisten yhteinen asia – myös lasten ja nuorten
Espoo-tarinan valmistelu tulevalle valtuustokaudelle 2025–2029 on käynnistynyt. Nyt Espoon kaupunki kerää kuntalaisten näkemyksiä ja toiveita Espoon tulevaisuudesta luottamuselinten käsittelyn pohjaksi.
”Mun Espoo -kysely on aito mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisia asioita ja arvoja Espoossa toteutetaan. Siihen kannattaa ehdottomasti vastata”, kannustaa kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.
Myös lapset ja nuoret pääsevät osallistumaan kaupungin strategiatyöhön. 6.–9.-luokkalaisille ja lukiolaisille on tehty oma opetuspaketti, joka osallistaa tulevaisuuden Espoon pohdintaan osana koulutyötä.
Koululaiset osallistuivat samaan tapaan myös edellisellä kerralla neljä vuotta sitten ja heiltä saatiin arvokasta palautetta ja syötettä Espoo-tarinan valmisteluun.
Vastaa Mun Espoo -kyselyyn. Vastaaminen kestää noin 5 minuuttia.
Tärkeät ja kehittämistä vaativat paikat kartalle
Samaan aikaan on käynnissä toinen, karttapohjainen kysely, joka keskittyy erityisesti espoolaisen kaupunkiympäristön kehittämiseen.
Mun Espoo kartalla -kyselyssä vastaajat pääsevät merkitsemään kartalle paikkoja, jotka ovat heille tärkeitä tai joita pitäisi heidän mielestään kehittää. Kyselyllä kerätään tietoa myös siitä, miten asukkaat liikkuvat eri paikkoihin. Tätä asukkaiden arvokasta tietoa lähiympäristöstään hyödynnetään kaupunkisuunnittelussa.
Karttakysely toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2020 ja siihen saatiin lähes 70 000 paikkamerkintää ja kehittämisideaa. Tämän vuoden kyselyssä uusia teemoja ovat lähiluonto ja ympäristön turvallisuus, joiden tiedetään olevan asukkaille tärkeitä.
Ymmärrys kaupunkilaisten arjesta auttaa suunnittelemaan entistä sujuvampaa, viihtyisämpää ja turvallisempaa kaupunkia. Tietoa hyödynnetään myös Aalto-yliopiston tutkimuksessa, jossa selvitetään miten kaupunkiympäristö vaikuttaa asukkaiden kokemaan hyvinvointiin ja miten hyvinvointia voitaisiin edistää.
Vastaa Mun Espoo kartalla -kyselyyn. Vastaaminen kestää noin 20–30 minuuttia.
Lisätiedot
Yhteyshenkilöt
Jukka Mäkeläkaupunginjohtaja
Puh:+358 46 877 3953jukka.makela@espoo.fiLaura Malm-GrönroostutkijaMun Espoo kartalla -kysely
Puh:043 825 5231laura.malm-gronroos@espoo.fiNiko Fermyhteysjohtaja
Puh:040 552 1271niko.ferm@espoo.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon uusivuosi 2026 tarjoaa maailmanluokan valotaidetta ja koko perheelle suunnattua ohjelmaa19.12.2025 12:17:54 EET | Tiedote
Espoon uuttavuotta juhlitaan Tapiolan keskuksen alueella keskiviikkona 31.12.2025 kello 17–22. Tapiolan Jääpuutarhassa sijaisteva valotaideteos on mahdollista kokea sekä jalkaisin että luistellen revontulten maagisen loisteen alla, kun sveitsiläisen taiteilijan Dan Acherin teos Borealis valaisee taivaan. Lisäksi Tapiolan Keskusaltaan ympäristössä ja Espoon Kulttuurikeskuksessa on paljon monipuolista ohjelmaa, kuten disko, karuselli, DJ-musiikkia sekä valo- ja mediataidetta.
Marjo Poutanen on valittu KAMU Espoon kaupunginmuseon museonjohtajaksi18.12.2025 15:26:07 EET | Tiedote
Marjo Poutanen on valittu museonjohtajaksi KAMU Espoon kaupunginmuseoon. Kaupunginmuseo kuuluu Espoon kaupungin organisaatioon ja kulttuurin tulosyksikköön.
Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote joulukuu 202517.12.2025 16:35:50 EET | Tiedote
Espoon väkiluku oli lokakuun 2025 lopussa ennakkotietojen mukaan 325 510. Etenkin pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyys kasvoivat voimakkaasti. Eetvartti 4/2025 toimintaympäristökatsaus julkaistu.
Vuoden 2026 taiteilija-apuraha myönnettiin sirkustaiteilija Kalle Niolle17.12.2025 10:10:12 EET | Tiedote
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päätti vuoden viimeisessä kokouksessaan toiminta- ja vuosiavustuksista aluenuorisojärjestöille, ammatillisille taide- ja kulttuuriyhteisöille, taiteen perusopetuksen oppilaitoksille, taide- ja kulttuuriyhdistyksille sekä kotiseutuyhdistyksille vuodelle 2026. Vuoden 2026 taiteilija-apuraha myönnettiin ensimmäistä kertaa sirkustaiteilijalle.
Kaupunginhallitus: Espooseen uusi rekrytointituki vuodelle 202615.12.2025 19:48:30 EET | Tiedote
Espoo ottaa ensi vuonna käyttöön uuden rekrytointituen tukemaan espoolaisten nuorten ja vieraskielisten työnhakijoiden työllistymistä. Rekrytointituen kohdentamista puoltaa se, että nuorten ja vieraskielisten työttömyys on kasvanut, mikä edellyttää vaikuttavia, kohdennettuja toimia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme