Tutkimus: Reilu harppaus Helsingin matkailutuloissa – kuntakohtaiset matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset on jälleen laskettu
Tutkimukset vuoden 2023 kuntakohtaisista matkailutuloista sekä työllisyysvaikutuksista ovat valmistuneet. Helsinki on matkailutulon määrällä mitattuna Suomen suurin matkailukohde. Perässä seuraavat Tampere, Turku, Vantaa sekä Jyväskylä.

Helsinki on ylivoimaisesti Suomen suurin matkailukohde – odotettavissa uusi ennätys matkailutulon osalta
Helsingin välitön matkailutulo oli vuonna 2023 yhteensä noin 1,5 miljardia euroa. Kasvua edellisvuoteen oli peräti 25 prosenttia. Pandemiaa edeltävä taso on jo lähes saavutettu, sillä vuonna 2018 matkailutulo oli noin 1,6 miljardia euroa. Kasvua on tapahtunut siitäkin huolimatta, että Helsingin matkailulle aikaisemmin tärkeä lähtömarkkina Venäjä on puuttunut kokonaan. Lisäksi japanilaisten ja kiinalaisten matkailu Suomeen ei ole vielä kokonaisuudessaan palautunut muun muassa Venäjän ylilentokiellon takia.
Vuoden 2024 osalta rekisteröidyt yöpymiset näyttävät kasvua ja odotettavissa on, että myös vuoden 2018 ennätys matkailutulossa tullaan lyömään kuluvana vuonna.
Helsingin matkailupäällikkö Nina Vesterinen on tyytyväinen matkailutulon kasvuun, mutta tuo samalla esille huolen alan tilanteesta.
”On erinomaista, että saavutamme vihdoin pandemiaa edeltävän tason matkailutulon ja yöpymistenkin osalta. Samalla kuitenkin geopoliittinen tilanne, kuluttajien heikentynyt ostovoima sekä muuttunut kuluttajakäyttäytyminen vaikuttavat yritysten kannattavuuteen. Myös Helsingin kasvanut majoituskapasiteetti on tuonut omat haasteensa”, Vesterinen kertoo.
Vesterinen muistuttaa myös, että pelkkä matkailutulo ei kerro kaikkea.
”Olemme panostaneet voimakkaasti kestävään matkailuun ja Helsinki onkin noussut johdonmukaisesti kansainvälisessä Global Destination Sustainability -indeksissä, joka mittaa matkakohteiden kestävyyttä. Helsinki on nyt sijalla neljä”, Vesterinen jatkaa.
Matkailun merkitys Suomen talouden veturina voimistuu
Koko Suomen välitön matkailutulo oli vuonna 2023 yhteensä 11,78 miljardia euroa.
”Matkailu on suomalaisen palveluteollisuuden ydintä. Alan tuomat alueelliset ja valtakunnalliset hyödyt talouteen ja työllisyyteen ovat todennetut ja kiistattomat”, Vesterinen toteaa.
Alalla on myös merkittäviä kerrannaisvaikutuksia muille toimialoille kuten rakennus-, kuljetus- ja kaupan aloille.
”Kaikki tutkimuksessa mukana olevat kunnat ja matkailualueet kehittyvät matkailun avulla. Matkailu auttaa houkuttelemaan investointeja ja osaamista sekä luo yrittäjyyttä ja uusia työpaikkoja, myös nuorille ja maahanmuuttajille. Matkailu tukee palveluiden ja tapahtumien järjestämistä myös paikallisille. Se lisää kaupunkikeskustojen elinvoimaisuutta ja luo elinvoimaa myös syrjäisemmille seuduille – yhteyksiä maailmalle unohtamatta”, Vesterinen päättää.
Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys laajenee – tänä vuonna mukana myös Itä-Suomi ja Lappi
Suomen merkittävimmät matkailukohteet toteuttivat viime vuonna ensimmäistä kertaa yhdessä laajan tutkimuskokonaisuuden. Tälle vuodelle tutkimuksiin mukaan saatiin edustusta myös Itä-Suomesta ja Lapista. Lisäksi ensimmäistä kertaa mitattiin koko Suomen matkailutulo samaa tutkimusmenetelmää käyttäen. Merkittävimmistä kotimaan matkakohteista tutkimusten ulkopuolelle jää ainoastaan Rovaniemi ja Kuopio. Näin ollen tutkimuskokonaisuus antaa ainutlaatuisen laajan kuvan koko matkailualan taloudellisesta ja työllistävästä vaikutuksesta Suomessa.
Tutkimuksiin osallistui yhteensä 40 matkailualuetta. Tutkimuksen toteutti matkailun tutkimukseen erikoistunut Visitory Oy.
Koko Suomen matkailun kokonaiskysyntä on laskettu myös tilastokeskuksen toimesta käyttäen matkailutilinpidon tilastojärjestelmää. Kyseisellä menetelmällä ei ole tutkittu yksittäisten matkailualueiden ja kuntien matkailutuloa.
Osallistuneet matkailualueet | |||
Akaa | Jyväskylä ja Keski-Suomi | Naantali | Seinäjoki |
Espoo | Järvenpää | Oulu | Siuntio |
Eura | Kainuu | Pietarsaari | Sotkamo/Vuokatti |
Forssan seutu | Karkkila | Pori | Taivalkoski |
Hanko | Kirkkonummi | Porvoo | Tampere |
Helsinki | Kittilä | Puumala | Turku |
Hyvinkää | Kotkan-Haminan-Loviisan seutu | Päijät-Häme | Uusikaupunki |
Hämeenlinna | Lappeenranta | Rauma | Vantaa |
Imatra | Lohja | Ruka-Kuusamo | Varkaus |
Inari-Saariselkä | Mikkeli | Savonlinna | Ylläs-Kolari |
Suomi, Kaupan liitto |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nina Vesterinen, matkailupäällikkö, nina.vesterinen@hel.fi, puh. 040 635 4508
Jukka Punamäki, erityissuunnittelija, matkailun kehittäminen, jukka.punamaki@hel.fi, puh. 044 713 1753
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingfors anser att propositionen om vårdfinansiering strider mot välfärdsområdenas mål3.3.2025 18:10:34 EET | Pressmeddelande
I dag, den 3 mars, gav Helsingfors stadsstyrelse Finansministeriet ett utlåtande om regeringens proposition med förslag till ändring av lagen om välfärdsområdenas finansiering. Enligt stadsstyrelsen strider propositionen mot de nationella mål för välfärdsområdena som för närvarande bereds och uppmuntrar inte till en ansvarsfull skötsel av ekonomin.
Helsinki pitää sote-rahoituksen lakiesitystä hyvinvointialueiden tavoitteiden vastaisena3.3.2025 18:10:34 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus antoi tänään 3. maaliskuuta lausunnon valtiovarainministeriölle hallituksen esityksestä koskien hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain muuttamista. Kaupunginhallituksen mukaan lakiesitys on valmistelussa olevien hyvinvointialueiden valtakunnallisten tavoitteiden vastainen eikä kannusta vastuulliseen taloudenpitoon.
Kaupunginhallitus esittää valtuustolle koulujen ja päiväkotien peruskorjauksia ja laajennuksia Malmille ja Töölöön3.3.2025 18:00:18 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti 3. maaliskuuta kokouksessaan esittää valtuustolle Malmin peruskoulun ja päiväkotien laajennuksen ja peruskorjauksen hankesuunnitelman sekä Töölön ala-asteen perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksymistä. Myös päiväkoti Kontulan uudisrakennuksen hankesuunnitelma etenee valtuustoon.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavan muutoksen Kasarmitorille26.2.2025 21:42:02 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 26. helmikuuta asemakaavan muutoksen Kaartinkaupunkiin Kasarmitorille ja Kampin sähkönsyöttöaseman peruskorjauksen hankesuunnitelman. Lisäksi valtuusto käsitteli aloitteita.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli Forum Viriumin ajankohtaiskatsauksen24.2.2025 18:39:44 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli kokouksessaan 24. helmikuuta Forum Virium Helsinki Oy:n ajankohtaiskatsauksen. Konsernijaosto merkitsi katsauksen tiedoksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme