Kainuussa selvitetään mahdollista metsänkäytön sääntörikkomusta toisellakin raakkukohteella
Stora Enso epäilee, että toisellakin hakkuukohteella on jätetty noudattamatta raakun huomioimiseen liittyviä ohjeistuksia. Kainuun ELY-keskus tarkastaa kohteen ja tiedottaa mahdollisista toimenpiteistä myöhemmin.

Kainuun ELY-keskus on saanut tiedon, että metsäyhtiö Stora Enso epäilee sääntörikkomusta toisellakin raakkukohteella Kainuussa. Epäillään, että kohteella ei ole noudatettu metsänkäsittelyyn liittyviä ohjeita jokihelmisimpukan huomioimisesta metsätöiden aikana. Jokihelmisimpukka eli raakku on erittäin uhanalainen, rauhoitettu ja erityisesti suojeltava laji, joten sen esiintymisalueilla suoritettaviin metsänkäyttötoimiin liittyy erityisiä ohjeistuksia.
Stora Enso on tiedottanut aiemmin tällä viikolla pysäyttäneensä hakkuut koko Suomessa kaikissa sellaisissa kohteissa, joissa on vesilaki-, metsälaki- tai luonnonsuojelulakiliitännäisiä rajoituksia. Hakkuut on keskeytetty, kunnes näihin kohteisiin liittyvät toimintaohjeet, hakkuusuunnitelmat ja riskit on saatu uudelleenarvioitua.
Kainuun ELY-keskus tekee tarkastuskäynnin kohteelle ja arvioi, millaisiin toimenpiteisiin on mahdollisesti ryhdyttävä. ELY-keskus tiedottaa asiasta tarkemmin tarvittaessa.
29.8.2024 klo 10.09: Päivitetty, että asiassa selvitetään tällä hetkellä mahdollista sääntörikkomusta eikä kohteen vahingoittumista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun ELY-keskus
ympäristö- ja luonnonvarat vastuualueen johtaja Sari Myllyoja
p. 0295 023 833, sari.myllyoja@ely-keskus.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Maatilakyselyn tulokset kertovat tarpeista investointeihin ja omistajanvaihdoksiin26.2.2025 13:46:40 EET | Tiedote
Kainuulaisilla maatiloilla on kiinnostusta investointeihin, selviää maatilakyselystä. Valtaosa investointihalukkaista on ajoittamassa investointinsa 3–5 vuoden sisään. Omistajanvaihdos on suunnitelmassa tai toiveissa joka kolmannella vastanneella tilalla kymmenen vuoden sisään.
Kainuun työttömien määrä kasvoi 15 % tammikuussa25.2.2025 08:00:03 EET | Tiedote
Kainuussa oli tammikuun lopussa vajaat 3 700 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste 12,2 % oli alueista yhdeksänneksi matalin. Palveluissa olevien määrä putosi lähes kolmasosan. Pitkäaikaistyöttömyys ja työvoiman kysyntä ovat heikentyneet jo pitkään matalasuhdanteen vaikutuksesta.
Puolangan Ukonkankaan tuulivoimahankkeen täydennetty YVA-selostus nähtäville12.2.2025 09:52:01 EET | Tiedote
Winda Energy Oy suunnittelee Puolangan kunnan länsiosaan Ukonkankaan alueelle tuulivoimaloiden aluetta. Ukonkankaan YVA-selostus on ollut nähtävillä ensimmäisen kerran 17.4.-17.5.2024. Kuulemisen aikana saadun palautteen perusteella Kainuun ELY-keskus on pyytänyt 12.6.2024 hanketoimijalta täydennystä Ukonkankaan YVA-selostukseen. Täydennyspyyntö koskee YVA-selostuksen linnustoselvitystä. Winda Energy Oy on toimittanut Kainuun ELY-keskukselle täydennetyn YVA-selostuksen Ukonkankaan tuulivoimahankkeesta.
Pk-yritysbarometri: Noususuhdanne alkaa näkyä myös kainuulaisissa yrityksissä - kainuulaiset pk-yritykset toiveikkaina talouden suhteen11.2.2025 09:06:35 EET | Tiedote
Pk-yritysbarometri 1/2025 on julkaistu. Kainuun pk-yrittäjien odotukset yleisen suhdanteen osalta ovat selkeästi positiiviset. Myös odotukset yritysten kannattavuudesta, investointien arvosta ja innovaatioiden kehityksestä osoittavat elpymisen merkkejä.
Rahoituskatsaus: Kainuun elinkeinojen ja elinvoimaisuuden kehittämiseen 91 miljoonaa euroa vuonna 202410.2.2025 13:09:06 EET | Tiedote
Kainuun elinkeinojen ja alueen elinvoimaisuuden kehittämiseen on kohdistunut 91 miljoonaa euroa ELY-keskuksen toimenpiteiden perusteella. Rahoituksella on edistetty muun muassa yritystoimintaa, maaseudun kehittämistä, työllisyyttä ja uutta osaamista, luonnon monimuotoisuutta, vesistöjen kunnostusta sekä maantieverkon ylläpitoa ja hoitoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme