Elämänmakuinen historiateos kertoo suuren lastensiirron koko tarinan kauas sodanjälkeiseen aikaan saakka
Talvi- ja jatkosodan aikana kymmenet tuhannet suomalaislapset lähetettiin ilman vanhempiaan ulkomaille. Lapsuuden historiaan erikoistuneen tutkijan Tuomas Laine-Frigrenin hämmästyttävässä ja koskettavassa Sotalasten monet elämät - tietokirjassa pääsevät ääneen niin siirtolaislapset kuin äidit ja isät, ruotsalaiset perheet sekä lastensiirtohankkeen pohjoismaiset organisaattorit ja poliitikot.

Kirja paljastaa monia unohdettuja näkökulmia ja kiinnittää erityistä huomiota lasten kotiinpaluun jälkeisiin kokemuksiin ja ongelmiin. Samalla kirja laajenee kuvaukseksi lapsuudesta maailmansotien ajan Suomessa ja Euroopassa.
Filosofian tohtori ja dosentti Tuomas Laine-Frigren (s. 1979) on jyväskyläläinen historiantutkija, jonka tutkimukset käsittelevät lapsuutta ja siirtolaisuutta 1900-luvun Euroopassa ja Pohjoismaissa. Hän on tutkinut myös historiallisia käsityksiä lasten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä kasvatuslaitospoikien kokemuksia.
Sotalasten monet elämät – Pohjoismainen lastensiirto ja sen seuraukset ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Outi Vuorirannan lukemana äänikirjana.
Kirjan julkaisutilaisuus järjestetään Jyväskylässä (Alakulttuuritalo Kramsu) 19.10.2024 klo 17.00 alkaen. Tilan rajoitetun henkilömäärän vuoksi ennakkoilmoittautuminen ja tiedustelut: tuomas.lainefrigren@gmail.com
Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 12.9.
Haastattelupyynnöt, pdf-vedokset ja arvostelukappaleet: adele.couavoux@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Laura Malmivaara ja Antti Heikkinen tarjoilevat hersyvää sananvaihtoa keskeltä hiljaisinta Suomea dialogiromaanissa Pelkkää hyvää11.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Pelkkää hyvää on Laura Malmivaaran ja Antti Heikkisen yhteisteos, joka vie lukijan suomalaisen pikkupaikkakunnan arkeen, baariin ja ihmisten välisiin kohtaamisiin.
Jani Toivolan lempeä Joulukalenteritalo kutsuu joulun ja yhteisöllisyyden äärelle10.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Mitä jos kerrostalon ikkunat olisivat joulukalenterin luukkuja? Jani Toivolan lämmittävän tarinan yhdessä tekemisen voimasta kruunaa Nadja Sarellin hurmaava kuvitus.
Elvis oli suuri rakkauteni - Priscilla Presleyn hätkähdyttävät muistelmat9.9.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Otava julkaisee 23.9. Priscilla Presleyn muistelmateoksen Saanhan mennä luotas pois – Elvis ja elämäni. Kirja avaa täysin uuden näkökulman Elviksen ja Priscilla Presleyn rakkaustarinaan, heidän avioliittoonsa, perhe-elämään Gracelandissa sekä vaikeaan päätökseen lähteä omille teilleen.
Taina Niemen nuortenromaani Varkaat on koukuttava kertomus kaipuusta, vimmasta ja maailmojen törmäyksestä9.9.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Otavan nuortenromaanikilpailun Ämpärikesä-esikoisellaan voittanut Taina Niemi tarttuu myös uutuuskirjassaan yhteiskunnallisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin.
Otavan kirjaston säkenöivä syksy: Booker-palkittu Kiertoradalla ja Aftonbladetin palkitsema Lihan aika8.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Samantha Harveyn lumoava Kiertoradalla-romaani on kuin rakkauskirje Maalle avaruudesta, Lina Wolffin Lihan aika puolestaan on mestariteos ihmisen tarpeista ja hengellisyydestä, sielusta ja ruumiista. Otavan kirjasto on Otavan vuonna 1982 perustama kirjasarja, joka tunnetaan laadukkaista käännösromaaneistaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme