Henkirikosten määrä kasvoi alkuvuonna – joka kolmas teko yleisellä paikalla
29.8.2024 08:00:46 EEST | Tilastokeskus | Tiedote
Henkirikosten määrä kasvoi tammi-kesäkuussa selvästi vuodentakaisesta. Viranomaisten tietoon tuli ensimmäisellä vuosipuoliskolla kaikkiaan 48 henkirikosta. Tämä oli 21 enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.
Luvut selviävät Tilastokeskuksen rikos- ja pakkokeinotilaston tuoreesta julkistuksesta.
Henkirikoksista 31:tä tutkitaan tappona ja 17:ää murhana.
Koko viime vuonna henkirikoksia tehtiin 57. Tämä oli koko tilastointihistorian pienin luku.
”Alkuvuoden kasvua selittää isoilta osin viime vuoden poikkeuksellisen pieni henkirikosten määrä. Henkirikoksissa trendi on ollut viime vuosina vähenemään päin. Tammi-kesäkuun 48 henkirikosta on kuitenkin suurin luku sitten alkuvuoden 2014”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Kimmo Haapakangas sanoo.
Tammi-kesäkuussa tietoon tulleista henkirikoksista 31 tehtiin yksityisasunnoissa tai muissa yksityisissä tiloissa, kolme ravintolassa ja 14 yleisillä paikoilla.
”Yleisillä paikoilla tehtyjen henkirikosten osuus on ollut tätä suurempi viimeksi vuonna 2015”, Haapakangas taustoittaa.
Henkirikoksen yrityksiä viranomaisten tietoon tuli kaikkiaan 180. Näistä yksityisissä tiloissa tehtiin 101 ja yleisellä paikalla tai ravintolassa 79.
”Siinä missä henkirikosten määrä kasvoi selvästi edellisvuodesta, henkirikosten yritysten määrä pysyi suurin piirtein viime vuoden tasolla.”
Henkirikosten ohella myös seksuaalirikosten määrässä nähtiin alkuvuonna kasvua. Raiskausten määrä kasvoi noin 11 prosenttia ja kaikkien seksuaalirikosten määrä 21 prosenttia.
”Seksuaalirikoksista noin joka neljännessä tekopaikkana oli internet”, Haapakangas kertoo.
Uusi seksuaalirikoslaki tuli voimaan vuoden 2023 alusta ja muutti rikosten nimikkeitä ja perusteita. Uuden lain myötä tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrä on lisääntynyt aiemmasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kimmo HaapakangasYliaktuaari
Puh:029 551 3252kimmo.haapakangas@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Asuntojen vuokrakehitys eriytyy suurissa kaupungeissa – pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat, Vantaalla eniten28.4.2026 08:02:54 EEST | Tiedote
Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat laskivat tammi-maaliskuussa pääkaupunkiseudulla 0,4 % vuotta aiempaan verrattuna, kun muualla Suomessa vuokrat nousivat 0,4 %.
Kuluttajien luottamus entistäkin alempana, kun sodat nakertavat odotuksia omasta ja Suomen taloudesta27.4.2026 08:02:26 EEST | Tiedote
Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku laski huhtikuussa edelleen lukemaan -12,5, kun se oli maaliskuussa -11,5 ja helmikuussa -10,5. Odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua vajosivat entistäkin alemmaksi.
Kotimaisia kieliä puhuvien määrä laski alle viiden miljoonan – väkiluku supistui rekisterisiivouksen vuoksi23.4.2026 08:08:44 EEST | Tiedote
Kotimaisia kieliä eli suomea, ruotsia tai saamea puhuvien määrä Suomessa alitti ennakkotietojen mukaan maaliskuussa viiden miljoonan rajan.
Henkirikoksia tehtiin alkuvuonna edellisvuotista enemmän – myymälävarkauksien aalto jatkuu23.4.2026 08:01:59 EEST | Tiedote
Poliisin tietoon tuli tammi-maaliskuussa 23 henkirikosta, mikä on neljä enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Myös henkirikoksen yrityksissä nähtiin alkuvuonna selvää kasvua.
Ulosottovelkojen määrä kasvoi vuonna 202514.4.2026 08:01:35 EEST | Tiedote
Ulosottovelkojen kokonaismäärä kasvoi vuonna 2025 edellisvuoteen verrattuna, vaikka ulosottovelallisten määrä väheni. Vuoden lopussa avointen ulosottovelkojen yhteismäärä oli kahdeksan miljardia euroa. Tämä oli noin 13 % enemmän kuin vuotta aiemmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme