Carunan verkkoon liitetään tänä vuonna isoja sähkövarastoja
30.8.2024 08:30:00 EEST | Caruna Networks Oy | Artikkeli
Viime talven energiakriisi ja puhdas siirtymä ovat lisänneet suomalaisten kiinnostusta akkuihin. Isoja akkuliittymiä tilataan nyt kiihtyvällä tahdilla. Hyvä sähköverkko ja luotettava toimintaympäristö ovat houkutelleet myös ulkomaisia yrityksiä investoimaan akkuihin Suomessa.
Jättimäisiltä puhelimen powerbankeilta näyttävät teollisen kokoluokan sähkövarastot yleistyvät Suomessa. Carunan jakeluverkkoon liitetään tänä vuonna kymmeniä akkuja ympäri verkkoalueita. Niiden vaatimat liittymät ovat parhaillaan rakenteilla.
Carunan verkkoon liitettävät akut ovat kapasiteetiltaan yli megawatin kokoisia eli teollisuusluokan akkuja. Myös tätä suurempia akkuhankkeita on suunniteltu liitettäväksi Carunan verkkoon. Suurimmillaan suunniteltujen hankkeiden koot liikkuvat jopa kymmenien megawattien tehoissa.
Sähkövarastoja voidaan käyttää sähköverkossa ja asiakkaiden omissa sähköjärjestelmissä. Niitä voidaan käyttää tulevaisuudessa mahdollisesti myös paikalliseen joustoon, jolloin akku tukee paikallista jakeluverkkoa tasaamalla kulutus- tai tuotantopiikeistä aiheutuvaa kuormaa.
Akut auttavat sähköjärjestelmää joustamaan, mutta vaativat vahvaa sähköverkkoa
Tyypillisesti tällä hetkellä akku on osa kulutusliittymää.
“Esimerkiksi kauppakeskuksessa, jossa on aurinkopaneelit, voi olla myös akku, johon aurinkopaneeleista syötetään energiaa varastoon. Akkujen avulla kiinteistön oma sähköntuotanto saadaan tehokkaammin käyttöön ja akun avulla on mahdollista tasata liittymän kulutushuippuja. Lisäksi akkua on mahdollista ladata edullisilla tunneilla ja käyttää sähköä suoraan akusta kalliilla tunneilla”, myynti- ja asiakaspäällikkö Joni Kokkonen sanoo.
Se, mikä nyt on uutta, on sellaisten akkujen lisääntyminen, joiden tehtävä on ainoastaan toimia sähköverkossa esimerkiksi osana kantaverkon reservimarkkinaa. Kun verkossa tulee tilanne, jossa kulutus on tuotantoa isompaa, akut voivat syöttää sähköä verkkoon ja näin tasata verkon tilannetta. Toisaalta kun tuotantoa on paljon, akut voivat ottaa sähköä verkosta.
“Tässä on taustalla etenkin uusiutuvan energian lisääntyminen. Uusiutuvan energian tuotanto on riippuvaista säästä, jolloin heilahtelu tuotannon ja kulutuksen välillä on suurempaa ja kulutuksen pitää pystyä joustamaan. Tarvitsemme verkkoon joustoa ja varastointimahdollisuuksia esimerkiksi pilvisten ja tuulettomien päivien varalle”, Kokkonen sanoo.
Akut voivat auttaa myös paikallisesti tasaamaan kulutusta ja tuotantoa siellä, missä sähköverkon nykyinen kapasiteetti ei kestä suurimpia kulutus- tai tuotantopiikkejä. Tällaisia voivat olla alueet, joissa sähkönkulutus tai -tuotanto on muutaman vuoden sisällä lisääntynyt hurjasti esimerkiksi sähköistyvän lämmityksen, aurinkovoiman tai tuulivoimaloiden takia.
Suomessa verkko on hyvässä kunnossa ja sähkönjakelu edullista muihin Euroopan maihin verrattuna. Akut saattavat olla pelastus sähköverkon tehopiikeille, mutta vaativat sähköverkolta paljon. Nykyisin akut voivat jopa kasvattaa jakeluverkkojen huippukuormitusta, sillä niiden tämänhetkinen käyttö perustuu koko sähköjärjestelmän lyhytaikaiseen säätötarpeeseen eikä niinkään paikalliseen jakeluverkon kuormitustilanteeseen.
“Investointitarve jakeluverkkoihin on todella iso. Sähköverkkojen pitää olla valmiina vihreään siirtymään, jotta jakeluverkoista ei tule pullonkaulaa Suomeen suunnitteilla oleville investoinneille”, Kokkonen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Carunan mediapuhelinCarunan mediapuhelinCarunan viestintä ja markkinointi
Vastaamme mielellämme mediakyselyihin sähköpostitse caruna.info@caruna.fi. Mediapuhelin palvelee kiireellisissä pyynnöissä arkisin klo 9-15.
Caruna lyhyesti
Caruna on suomalainen sähköverkkoyhtiö. Turvaamme luotettavan sähkönjakelun asiakkaille – myös sähkönkulutuksen kasvaessa ja siirtyessämme fossiilisesta uusiutuvaan energiaan.
Investoimalla sähköverkkoon varmistamme, että asiakkaamme voivat käyttää kotimaista, uusiutuvaa energiaa sekä toimia sähkön pientuottajina. Tuomme sähkön yli 737 000 asiakkaallemme Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa sekä Koillismaalla vastaten 20 % Suomen sähkönjakelusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Caruna Networks Oy
Caruna muistuttaa: näin käytät kuluttaja-akkuja turvallisesti10.3.2026 08:05:00 EET | Tiedote
Kun harkitset kuluttaja-akun hankintaa kotiisi, on hyvä selvittää, miten akku toimii osana kotisi sähköjärjestelmää ja mitä turvallisuusasioita siihen liittyy. Kuluttaja-akku lisää omavaraisuutta ja voi pienentää sähkölaskua. Turvallinen asennus ja käyttö varmistavat, että akku toimii luotettavasti kaikissa tilanteissa.
Pienet datakattilaratkaisut tulevat – uusi sopimus datakattilan verkkoliitynnästä24.2.2026 10:10:00 EET | Tiedote
Caruna on allekirjoittanut sopimuksen E-Heatin kanssa datakattilan keskijänniteliittymäsopimuksesta Ilmajoelle. Kyseessä on 3 megawatin datakattilalaitos, jonka tuottamaa hukkalämpöä hyödynnetään tulevaisuudessa Kurikan Energian kaukolämmön tuotannossa.
Caruna ja Cactos kehittävät akkujen avulla paikallista joustoa19.2.2026 11:00:00 EET | Artikkeli
Caruna ja Cactos ovat yhteistyössä toteuttaneet ensimmäiset paikalliset joustot jakeluverkon sähkönkäytön tarpeisiin Carunan toimistorakennuksen Cactos-akkujärjestelmän avulla.
12 kunnassa tehtiin huippukulutusennätys – lämmityksen sähköistyminen merkittävä tekijä tehonousun taustalla9.2.2026 12:36:15 EET | Tiedote
Alkuvuosi 2026 on ollut sähkönkäytön kannalta poikkeuksellinen: Carunan verkkoalueella mitattiin huippukulutusennätyksiä 12 kunnassa, ja samanaikaisesti sekä Espoon että Keski‑Uudenmaan alueilla kulutus nousi ennätystasolle.
Hannes-myrsky vei asentajat ja metsurit maastoon useiksi päiviksi – lähes 3 000 vikakohdetta7.1.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Hannes‑myrsky aiheutti joulun välipäivinä poikkeuksellisen laajoja sähköverkon vaurioita eri puolilla Suomea. Voimakkaat puuskatuulet ja linjoille kaatuneet puut aiheuttivat sen, että kokonaisuudessaan 80 000 Carunan asiakasta koki sähkökatkon myrskyn aikana. Hannes-myrsky on vaikutuksiltaan pahin myrsky kymmeneen vuoteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme