Jyväskylässä ja Petäjävedellä järjestetään Unescon pohjoismainen maailmanperintökonferenssi– Maanmittauslaitos vastaa maapallon mittanauhan säilymisestä Suomessa
30.8.2024 07:06:22 EEST | Maanmittauslaitos | Tiedote
Unescon konferenssi tuo Keski-Suomeen jopa 130 pohjoismaista Unescon maailmanperintökohteiden edustajaa, koska maailmanperinnön vaaliminen vaatii jatkuvaa työtä.

Unescon maailmanperinnön säilyttäminen kansainvälisen yhteistyön avulla tuo pohjoismaisia maailmanperintöedustajia Petäjävedelle ja Jyväskylään 2. —5.9.2024. Konferenssissa osallistujat käsittelevät yhteistä haastetta: kuinka viestiä maailmanperintökohteiden merkityksestä ja suojelun tärkeydestä, jotta kohteet säilyvät myös tuleville sukupolville.
Yksi Suomen seitsemästä Unescon maailmanperintökohteesta on Struven kolmiomittausketju. Se on kuin yli 2820 kilometriä pitkä mittanauha, jolla selvitettiin maapallon muoto ja koko 1800-luvulla. Sen lukuisat mittauspisteet sijoittuvat 10 nykyisen valtion alueelle ja kaikkiaan 34 näistä pisteistä on nostettu esimerkkipisteiksi edustamaan kyseistä Unescon maailmanperintökohdetta. Suomi on vastuutettu vaalimaan yhdessä 9 muun valtion kanssa Struven ketjun perintöä ja Suomessa tehtävästä vastaa Maanmittauslaitos. Kymmenen valtion kesken jaettu Struven kolmiomittausketjun hoitokunnan puheenjohtajuus siirtyy syksyllä Suomelle.
Suomenkin läpi kulkeva mittausketju on myös matkailunähtävyys
“Nykyisin monet paikkatietoon liittyvät mittaustiedot saadaan satelliittien avulla, mutta noin 200 vuotta sitten käytettiin kolmiomittausmenetelmää, joka perustuu etäisyyden mittaamiseen kulmahavaintojen avulla. Struven ketju oli aikansa merkittävä tieteellinen edistysaskel. Edelleen kolmiomittaukseen liittyvän astemittauksen avulla oli mahdollista selvittää myös maapallon tarkkaa muotoa ja kokoa ja luoda pohja tarkalle kartoitukselle”, kertoo Struven kolmiomittausketjun maailmanperintökoordinaattori Ulla Mikkanen Maanmittauslaitoksesta.
“Maanmittauslaitoksen työssä hyödynnetään alan uusinta tutkimusta ja teknologiaa. Meille on myös kunniatehtävä olla vaalimassa aikansa merkittävää tieteen ja tekniikan kulttuuriperintöä yhdessä kumppanien kanssa”, hän toteaa.
Ensi viikolla alkavassa pohjoismaisessa Unescon maailmanperintökonferenssissa jaetaan osallistujien kesken hyviä käytäntöjä maailmanperintökohteiden säilyttämisen edistämiseksi. Yksi näistä suojelun työkaluista on Oravivuorella sijaitsevalle mittauspisteelle kaavailtu ulkoilureitti, jossa kulkureitti virallistetaan ja vahvistetaan luontoa turvaavalla tavalla. Kyseessä on mittauspisteelle myöhemmin virallistettava polku, jonka yksityiskohdat ja korvaukset maanomistajalle selviävät syksyllä käynnistyvässä ns. ulkoilureittitoimituksessa.
Pohjoismaissa on yhteensä 44 Unescon maailmanperintökohdetta, joista seitsemän sijaitsee Suomessa. Suomalaisia maailmanperintökohteita ovat Suomenlinna, Vanha Rauma, Petäjäveden vanha kirkko, Verlan puuhiomo ja pahvitehdas, Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue, Struven kolmiomittausketju ja Merenkurkun saaristo.
Lisätietoja konferenssista https://nordicworldheritage2024.org/
Lisätiedot
Maailmanperintökoordinaattori Ulla Mikkanen
Maanmittauslaitos
ulla.mikkanen@maanmittauslaitos.fi
040 801 1261
Teemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, huolehdimme omistusoikeuksien rekisteröinneistä ja kiinnityksistä, tuotamme kartta-aineistoja sekä teemme paikkatietoalan tutkimusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maanmittauslaitos
Statistik: Skogspriset förblev stabilt, handelsvolymerna minskade30.10.2026 06:00:00 EET | Pressmeddelande
Skogspriset förblev oförändrat i hela landet trots att priset på virke sjönk. Hektarpriset steg mest i Södra Savolax och sjönk mest i Satakunta. Lantmäteriverket sammanställde köpeskillingsregistrets uppgifter om priserna och antalen köp av skogsfastigheter på mer än 10 hektar från ingången av 2026 till utgången av september.
Tilasto: Metsän hinta pysyi vakaana, kauppamäärät laskivat30.10.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Metsän hinta säilyi koko maassa samalla tasolla puun hinnan laskusta huolimatta. Eniten hehtaarihinta nousi Etelä-Savossa ja laski Satakunnassa. Maanmittauslaitos kokosi kiinteistöjen kauppahintarekisteristä yli 10 hehtaarin metsätilakauppojen hinnat ja lukumäärät vuoden 2026 alusta syyskuun loppuun.
Puiden kuolleet oksat liikkuvat – ja täysin eri tavalla kuin elävät28.10.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Kuolleet puunoksat eivät suinkaan ole paikallaan, vaan liikkuvat selvästi vuorokauden aikana. Tämä käy ilmi Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:n ja Heidelbergin yliopiston yhteisestä tutkimuksesta.
Fem års uppföljning har avslöjat trädens individuella skillnader i stresstålighet20.10.2026 07:50:00 EEST | Pressmeddelande
Kontinuerliga observationer med laserskanning insamlade timme för timme erbjuder en unik möjlighet att upptäcka tidiga varningssignaler på att träd försvagas.
Viisi vuotta seurantaa paljasti puiden yksilölliset erot stressinsietokyvyssä20.10.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Jatkuvat, tunneittain kerätyt laserkeilaushavainnot tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden tunnistaa puiden heikkenemisen varhaisia varoitusmerkkejä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme