Peppi Heinikainen Kokoomuksen eduskuntaryhmän EU- ja ulkopolitiikan asiantuntijaksi
30.8.2024 12:00:55 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on valinnut uudeksi EU- ja ulkopolitiikan asiantuntijaksi Peppi Heinikaisen.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on valinnut uudeksi EU- ja ulkopolitiikan asiantuntijaksi Peppi Heinikaisen. Heinikainen siirtyy tehtävään ulkoministeri Elina Valtosen ja kansanedustaja Ville Kauniston eduskunta-avustajan paikalta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä päätti valinnasta 29.8 EU- ja ulkopolitiikan asiantuntijan seurantavastuulla ovat mm. suuren valiokunnan, ulkoasiainvaliokunnan sekä puolustusvaliokunnan asiat.
Heinikainen on opiskellut Eurooppa-opintoja Maastrichtin yliopistossa (BA European Studies) sekä kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta Lontoon King’s Collegessa (MA International Peace and Security). Hän viimeistelee parhaillaan sivutoimisesti Tampereen yliopistoon väitöskirjaansa suurvaltakilpailusta, normatiivisesta haastosta sekä monenkeskisestä yhteistyöstä YK:n turvallisuusneuvostossa. Heinikainen on aiemmin työskennellyt muun muassa Euroopan parlamentissa sekä Miltton Europella. Heinikainen aloittaa tehtävässä syyskuun alussa.
Lisätiedot:
Peppi Heinikainen, puh. 050 570 7006
Kokoomuksen eduskuntaryhmän pääsihteeri Mikko Kortelainen, puh. 050 301 8334
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko KortelainenPääsihteeri
Eduskuntaryhmän hallinto ja ryhmäkanslian johtaminen
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Vestman: SDP:n maahanmuuttopuheet ovat punaista pajunköyttä – ”Höttöä”14.8.2026 09:37:22 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestmanin mukaan SDP:n julkaisemat linjaukset maahanmuuttopolitiikasta ovat täynnä höttöä. SDP on toistuvasti vastustanut eduskunnassa tavoitteita, joita se nyt - muka - kannattaa.
Eduskunnan varapuhemies Risikko: Osaamistakuu varmistaa perustaitoja14.8.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Eduskunta päätti osaamistakuuta koskevasta lakimuutoksesta kesäkuussa. Kyse on uudistuksesta, joka tuo perusopetuksen arviointiin kansallisesti yhtenäiset menettelyt. Myös esiopetuksen arviointiin tulee muutoksia. Tavoitteena on varmistaa, että jokainen peruskoulun päättävä nuori saa riittävät perustaidot jatko-opintoihin. Eduskunnan varapuhemies, kansanedustaja Paula Risikko painotti perustaitojen tärkeyttä elämässä pärjäämisessä puhuessaan Ylihärmän koulukeskuksen vihkiäisissä perjantaina 14.8.
Kokoomuksen Päivärinta: Suomen johtavalta talouspopulistilta lähti koko politiikan pohja alta13.8.2026 15:42:26 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinta hämmästelee SDP:n kesäkokouksen ohutta antia, kun vaaleihin on aikaa noin kahdeksan kuukautta. "Antti Lindtman esitteli eilen satojen miljoonien 'työllisyyspaketin', joka siivoaisi työttömät tilastoista eläkkeelle ja peruisi hallituksen työllisyystoimia. Kuinka hölmöinä Lindtman suomalaisia pitää? Ei tällainen voi mennä suurimmalta oppositiopuolueelta läpi. On selvää, että kun talous kasvaa ja demareiden synkistelypolitiikalta on pudonnut pohja pois, alta paljastuu täysin ideaton ja linjaton puolue", Päivärinta tylyttää.
Kokoomuksen Limnell Lindtmanille: Suomalaisten turvallisuudella ei pidä tehdä sisäpolitiikkaa12.8.2026 22:11:14 EEST | Tiedote
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman arvosteli keskiviikkona hallituksen turvallisuuspolitiikkaa ja päätyi turvallisuutta, Eurooppa-politiikkaa ja oikeusvaltiota käsitelleessä puheessaan arvioon: ”Tässä kaikessa hallitus kompuroi.” Kokoomuksen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Jarno Limnell pitää väitettä perusteettomana aikana, jolloin Suomen turvallisuutta on vahvistettu poikkeuksellisen laajasti.
Kokoomuksen Kaunisto: Tervetuloa Kouvolaan SDP – mutta mihin jäi uudet avaukset?12.8.2026 20:39:45 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kouvolalainen kansanedustaja Ville Kaunisto pitää SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin työllisyyspakettia vanhojen keinojen kierrätyksenä, uusina tukilupauksina ja kasvua uhkaavina veronkiristyksinä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme