Maahanmuuttovirasto muuttaa oleskelulupien toimeentulorajoja 1.11.2024
30.8.2024 11:59:59 EEST | Maahanmuuttovirasto | Tiedote
Maahanmuuttoviraston määrittämät toimeentulorajat nousevat marraskuun alussa. Toimeentulorajoja nostetaan yleisesti. Yleisten toimeentulorajojen päivityksessä on käytetty pohjana kelan tilastoja toimeentulotukea saavien keskimääräisistä menoista ja tuloista vuonna 2023.
Toimeentulorajojen määrittämisen lähtökohtana on ollut se, että toimeentuloedellytyksen täyttämiseksi oleskelulupaa hakevan käytettävissä olevien varojen tulee olla samansuuruiset, kuin mitä suomalaisille kotitalouksille taataan minimitoimeentuloksi.
– Asetamme nettotoimeentulorajat, jotka asiakkaalla tulee olla käytettävissä toimeentulonsa turvaamiseksi. Olemme katsoneet toimeentulorajojen nostamisen tarpeelliseksi, koska toimeentulorajat on päivitetty viimeksi helmikuussa 2013 ja ne eivät vastaa nykyisiä elinkustannuksia. Ulkomaalaislain mukaan toimeentulo katsotaan turvatuksi, kun oleskeluluvan hakijan ei voida olettaa joutuvan nostamaan toimeentulotukea. Tämän vuoksi toimeentulorajojen nostaminen katsotaan tarpeelliseksi, jotta hakijalla on riittävästi rahaa Suomessa elämistä varten, oikeus- ja asiantuntijapalveluiden yksikön johtaja Johanna Waal kertoo.
Uudet toimeentulorajat koskevat kaikkia perheenjäsenten lupia ja opiskelijoiden lupia. Ne koskevat myös pientä osaa työnteon perusteella myönnettävistä luvista, kuten
- tutkinnon tai tutkimuksen suorittaneiden oleskelulupia
- opiskelijoiden ja tutkijoiden oleskelulupaa työnhakua ja yritystoimintaa varten
- startup-yrittäjien oleskelulupaa ja
- omarahoitteista tutkijan oleskelulupaa.
Lisäksi working holiday - ja au pairin luvan toimeentulorajoja nostetaan.
– Toimeentulorajat eivät koske työntekijän oleskeluluvan tulorajan mahdollista muutosta. Työntekijän oleskeluluvan toimeentulorajan mahdollinen nosto on valmistelussa ja tiedotamme siitä myöhemmin. Jatkossa toimeentulorajat päivitetään vuosittain indeksikorotuksina, Waal kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
oikeus- ja asiantuntijapalveluiden yksikön johtaja Johanna Waal, etunimi.sukunimi@migri.fi, puh. 0295 433 922
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Maahanmuuttovirasto on maahanmuutto-, turvapaikka-, pakolaisuus- ja kansalaisuusasioissa päätöksenteko-organisaatio ja ylläpitää vastaanottojärjestelmää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maahanmuuttovirasto
Maahanmuuttoviraston arviot tulevaisuuden hakemusmääristä julkaistu19.3.2026 11:00:14 EET | Tiedote
Maahanmuuttoviraston ennakointiverkosto on päivittänyt arvionsa vuosien 2026 ja 2027 hakemusmääristä. Ennakointiverkostoon kuuluu useita viranomaisia sekä muita sidosryhmiä, ja se muodostaa arviot Suomeen suuntautuvasta muuttoliikkeestä ja pakolaisuudesta. Arviot päivitetään kolme kertaa vuodessa.
Kustannustehokkuus, hallitusohjelman toimeenpano ja maahanmuuton jännitteinen toimintaympäristö korostuivat Maahanmuuttoviraston toiminnassa vuonna 202516.3.2026 11:00:06 EET | Tiedote
Maahanmuuttopolitiikan muutokset Euroopassa ja OECD-verrokkimaissa, konfliktit Euroopan lähialueilla, Suomen talouden haasteet sekä lukuisten lainsäädäntömuutosten toimeenpano leimasivat Maahanmuuttoviraston vuotta 2025. Tässä toimintaympäristössä kustannustehokkuus sekä ennakoiva ja strateginen johtaminen korostuivat entisestään. Viraston toiminnan painopisteinä säilyivät oleskelulupajärjestelmän turvallisuuden varmistaminen ja väärinkäytösten ehkäisy, hakemuskäsittelyn sujuvoittaminen sekä toiminnan kustannustehokkuus.
Maahanmuuttovirasto arvioi uudelleen Iranin turvallisuustilannetta – turvapaikkahakemusten päätöksenteko keskeytetään osittain5.2.2026 11:00:09 EET | Tiedote
Iranin turvallisuustilanne on muuttunut suurten mielenosoitusten ja turvallisuusjoukkojen väkivallankäytön myötä, minkä vuoksi päätösten tekeminen iranilaisten turvapaikkahakemuksiin keskeytetään osittain.
Maahanmuuton tilastot 2025: Maahanmuutto Suomeen laskussa30.1.2026 10:00:27 EET | Tiedote
Monien maahanmuuton eri lupatyyppien hakemusmäärät ovat laskussa. Niin työntekijöiden, opiskelijoiden kuin kansainvälisen suojelunkin hakemusten määrät ovat vähentyneet. Perheenjäsenten osalta hakemusmäärissä on ollut puolestaan pientä kasvua.
Asiakaskysynnän kasvu ja henkilöstöresurssien väheneminen vaikuttavat Maahanmuuttoviraston asiakaspalveluun23.1.2026 11:24:29 EET | Tiedote
Valtiotalouden säästöt osuvat monin tavoin Maahanmuuttoviraston toimintaan. Viraston tulee suhteuttaa toimintaansa pieneneviin resursseihin. Henkilöstön määrän pieneneminen johtaa osaltaan palveluiden heikentymiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme