Keskuskauppakamari: Maastapoistumissääntöä pidennettävä - budjettiriihessä on hallituksen vuoro puhua teoin
2.9.2024 06:54:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote
Keskuskauppakamari vaatii, että budjettiriihessä hallitus tekee päätöksen muuttaa 3 / 6 kuukauden maastapoistumissäännön suoja-aika 6-12 kuukauden pituiseksi työnhakuajaksi, jolle työnhakija itse ilmoittautuu. Lisäksi Kauppakamari esittää panostuksia yhden luukun palveluiden kehittämiseen maahan tulon sujuvoittamiseksi.

”Vahva viesti yrityksiltä päättäjille on, että Suomeen muuttamiseen liittyvää byrokratiaa pitää purkaa. Nyt maahan tulijalta edellytetään fyysistä tunnistautumista usean eri viranomaisen luona, eikä vapaita aikoja aina löydy helposti. Nämä palvelut pitäisi viedä yhden luukun taakse siten, että kaikki asiat pystyy hoitamaan kerralla kuntoon: työntekijä saisi henkilötunnuksen, verokortin ja pankkitilin, ja työnantaja voisi maksaa palkan ajallaan”, Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen sanoo.
Keskuskauppakamari on jo useaan otteeseen korostanut ja vaatinut muutoksia niin kutsuttuun kolmen kuukauden maastapoistumissääntöön. Keskuskauppakamarin mielestä budjettiriihi olisi oikea aika hallitukselle tarkastella linjaansa uusiksi saamansa murskakritiikin pohjalta.
”Nyt esitetty malli on Suomen taloudelle vahingollinen ja imagolle haitallinen. Suoja-ajan pidentäminen ja muuttaminen työnhakijan ilmoitukseen perustuvaksi työnhakuajaksi olisi hallitukselta osoitus siitä, että sillä on itsetuntoa myös tarkastella aiempia päätöksiään kriittisesti ja tehdä niihin tarvittavia muutoksia. Ennen kaikkea se olisi tärkeä signaali Suomessa asuville kansainvälisille osaajille”, Pulkkinen sanoo.
Keskuskauppakamari katsoo, että nyt budjettiriihessä on hallituksen vuoro osoittaa konkreettisin teoin, millä se edistää Suomen vastaanottavuutta ja houkuttelevuutta kansainväliselle työvoimalle ja heidän perheilleen.
”Moni yritys kantaa nyt huolta Suomen ilmapiiristä ja houkuttelevuudesta kansainvälisille osaajille ja pohtii, onko tulevaisuudessa työlle enää tekijöitä, kun maahanmuuttoa vaikeutetaan. On tärkeää, että Suomesta välittyy näille ihmisille viesti, että he ovat tänne toivottuja ja tervetulleita. Se osoitetaan tekojen kautta”, Pulkkinen sanoo.
Yhteyshenkilöt
Suvi PulkkinenJohtava asiantuntija, osaaminen ja maahanmuutto
Puh:050 404 1810suvi.pulkkinen@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Sininen aalto Yhdysvalloissa haastaa Trumpin aseman, mutta huoli maan ulko- ja kauppapolitiikasta kasvaa4.11.2026 07:51:43 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan demokraattien todennäköinen voitto Yhdysvaltain välivaaleissa on kaivattu jarru presidentti Donald Trumpin politiikalle. Huolena on, että Trump suuntaa voimansa entistä arvaamattomammin ulko- ja kauppapolitiikkaan sekä mahdollisiin sotatoimiin.
Eurooppalainen yrityskysely: Suomalaisyritysten luottamus tulevaan on eurooppalaisittain vahvaa3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Edellisvuoden vastaava aikaan tehtyyn selvitykseen verrattuna suomalaisyritysten seuraavaa vuotta koskevat odotukset paranivat. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin kyselystä, johon vastasi yli 40 000 yritystä 27 maasta.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Kauppakamarikysely: Osaajapolitiikka saa yrityksiltä arvosanan 7– – ”Lupajonossa ei hitsata eikä hoideta”28.10.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Yritykset antavat hallituksen osaajapolitiikalle kouluarvosanan 7-. Kauppakamarien kyselyyn vastanneista 867 yrityksestä vain noin kolmannes arvioi hallituksen onnistuneen osaavan työvoiman turvaamisessa hyvin.
Keskuskauppakamari: Yritykset kerryttävät kaksi kolmasosaa verotuloista – osinkoverotuksen kiristys iskisi veropohjaan26.10.2026 13:59:16 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan osinkoverotuksen kiristäminen olisi väärä tapa korjata julkista taloutta. ”Myönteistä on, ettei valtiovarainministeriö esitä yhteisöverokannan nostamista vaan painottaa verotuksen kansainvälistä kilpailukykyä ja ennakoitavuutta”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme