Puolueen uudistuminen ja hyvinvointivaltion rakenteiden muotoutuminen määrittivät SDP:n vuosia 1957–1975
30.8.2024 14:30:06 EEST | Kustannusosakeyhtiö Siltala | Tiedote
Matti Hannikaisen historiateos Uudistuva puolue ja hyvinvointivaltio kuvaa SDP:n hajaannuskautta, joka johti puolueen nuorentumiseen. Samoina vuosina puolue pyrki rakentamaan hyvinvointiyhteiskuntaa.

Matti Hannikaisen kirjoittama SDP:n historiateos Uudistuva puolue ja hyvinvointivaltio kertoo puolueen vuosista 1957–1975.
SDP hajosi Väinö Tannerin kaudella (1957–63) ja ajautui vuosia kestäneeseen oppositiokauteen. Uuden puheenjohtajan Rafael Paasion johdolla SDP voitti vuoden 1966 eduskuntavaalit ja palasi pääministeripuolueeksi. Murroskausi ja kansainväliset ilmiöt houkuttelivat puolueeseen nuorempaa ja koulutettua sukupolvea, joka kyseenalaisti vanhoja ajatuksia ja tavoitteli uudenlaista yhteiskuntaa. Sosialidemokraattien puoluehajaannus päättyi.
SDP halusi teollistaa ja rakentaa oikeudenmukaisemman yhteiskunnan. Suomi osallistui aikaisempaa tiiviimmin eurooppalaiseen talousyhteistyöhön, ja monet hyvinvointivaltion instituutiot muotoutuivat. Vuosilomat, työttömyysturva, eläkkeet, sairausvakuutus, peruskoulu, terveyskeskukset ja lasten päivähoito edistivät tasa-arvoa ja rakennemuutosta. Reformeihin sisältyi erimielisyyksiä ja kamppailua mutta myös yhteistyötä niin eduskunnassa, hallituksissa kuin etujärjestöjen kanssa.
VTT Matti Hannikainen on talous- ja sosiaalihistorian dosentti Helsingin yliopistossa ja erikoistutkija Työväen Arkistossa. Hänen tutkimuksensa ovat kohdistuneet hyvinvointivaltioon, työeläkkeisiin, talouskriiseihin ja työelämän historiaan.
Siltalalta on vuonna 2022 ilmestynyt Mikko Majanderin kirjoittama Kylmän sodan ja ristiriitojen puolue – SDP:n historia 4, 1952–1957.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aino SirkesaloTiedotuspäällikköKustannusosakeyhtiö Siltala
Puh:0503374737tiedotus@siltalapublishing.fiKuvat
Linkit
Kustannusosakeyhtiö Siltala on Aleksi ja Touko Siltalan vuonna 2008 perustama riippumaton kustantamo, joka julkaisee laadukasta kauno- ja tietokirjallisuutta.
www.siltalapublishing.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Siltala
Psykonautti – Psykedeelit hoitokeinona mielenterveysongelmissa23.4.2026 10:40:29 EEST | Tiedote
Media ja populaarikulttuuri ovat täynnä tarinoita psykedeelien uudesta tulemisesta. Ennen niin pelätyt ja kielletyt molekyylit ovat tuomassa uusia hoitomuotoja mielenterveysongelmiin. Oikeanlaiseen terapiaan yhdistettynä psykedeelit voivat toimia tehokkaana hoitokeinona muun muassa masennukseen, ahdistukseen ja addiktioihin. Yhteiskuntatieteiden tohtori Aleksi Hupli on tutkinut psykoaktiivisia aineita sosiologisesti yli 15 vuotta. Hänen edellinen tietokirjansa Älyä lääkkeistä ja päihteistä? - Tajusteiden hyötykäyttö (2024) voitti Suomen Tiedekustantajien Liiton Vuoden tiedekirja -palkinnon. Hänen uuden Psykonautti-kirjansa alaotsikko on Psykedeelinen käsitekirja mielen manifestiin.
Kirjailijat Tara Menon ja Lena Andersson vieraina Helsinki Litissä22.4.2026 14:20:57 EEST | Tiedote
Siltalan kirjailijat, intialainen Tara Menon ja ruotsalainen Lena Andersson saapuvat Helsinki Lit -kirjallisuustapahtuman vieraiksi toukokuussa. Lena Anderssonin kanssa perjantaina 22.5. keskustelee europarlamentaarikko Li Andersson, ja lauantaina 23.5. Tara Menonin kanssa toimittaja Adile Sevimli. Medialla on mahdollisuus haastatella kirjailijoita Helsingissä. He molemmat esiintyvät Akateemisen kirjakaupan Kohtaamispaikalla torstaina 21.5. Helsinki Lit ohjelma: https://helsinki-lit.fi/ohjelma/
Enkelten leipää – Patti Smithin uusi, unohtumaton elämäkerta21.4.2026 11:21:45 EEST | Tiedote
Enkelten leipää -muistelmateoksessaan Patti Smith vie lukijansa intiimille matkalle toisen maailmansodan jälkeiseen lapsuuteensa ja nuoruuteensa. Lapsuutta värittävät muun muassa tiheään vaihtuvat osoitteet, tuhoon tuomitut talokompleksit, vaihtuvat naapurit, kiusaajien kukistaminen ja pyhien hopeakolikoiden metsästäminen. Teini-iässä roihuavat ensirakkaudet niin poikiin kuin taiteeseen, kirjoittaminen alkaa, Arthur Rimbaud ja Bob Dylan astuvat esikuvina näyttämölle, rockmuusikon ura nousee vähitellen siivilleen. Tavattuaan suuren rakkautensa, Fred Sonic Smithin, Patti jättää musiikkimaailman taakseen, perustaa perheen ja keskittyy uudenlaiseen seikkailuun miehensä ja lastensa kanssa – palatakseen suurten surujen ja menetysten jälkeen vapaaksi taiteilijaksi, jolla on taito muuttaa arkinen maagiseksi ja löytää tuskasta toivon siemeniä.
Rikoksetta rangaistut – Tietokirja Suomen työlaitoksista ///HUOM KIRJAN EMBARGO ON 26.4.///16.4.2026 13:34:16 EEST | Tiedote
///LISÄYS SILTALAN EDELLISEEN TIEDOTTEESEEN: KIRJAN EMBARGO ON 26.4. KLO 00.01/// Suomessa toimi 1920-luvulta alkaen aina 1980-luvulle saakka työlaitoksia, joiden avulla pyrittiin puuttumaan rikoksiin jo ennen kuin ne edes tapahtuivat. Huonosti tunnetut, mutta yhteiskunnallisesti merkittävät työlaitokset toimivat kehittyvän hyvinvointiyhteiskunnan laajalti hyväksyttynä varjopuolena. Työlaitosten historia on yksilönvapauden menetyksen ja sääntö-Suomen historiaa. Katariina Parhin ja Vesa Rannan teos Rikoksetta rangaistut – Sopeutumattomat Suomen työlaitoksissa kertoo, miksi työlaitoksia perustettiin, kuka niihin joutui, ja mitä niissä koettiin. *** Kirjaan perustuva näyttely avautuu yleisölle Työväenmuseo Werstaalla Tampereella vappuaattona 30.4. https://www.tyovaenmuseo.fi/nayttelyt/tulevat-nayttelyt/ Medialla on mahdollisuus haastatella kirjan tekijöitä keskiviikkona 29.4. Yht: Museolehtori Hanna Yli-Hinkkala, hanna.yli-hinkkala@tyovaenmuseo.fi
Rikoksetta rangaistut – Tietokirja Suomen työlaitoksista16.4.2026 13:18:51 EEST | Tiedote
Suomessa toimi 1920-luvulta alkaen aina 1980-luvulle saakka työlaitoksia, joiden avulla pyrittiin puuttumaan rikoksiin jo ennen kuin ne edes tapahtuivat. Huonosti tunnetut, mutta yhteiskunnallisesti merkittävät työlaitokset toimivat kehittyvän hyvinvointiyhteiskunnan laajalti hyväksyttynä varjopuolena. Työlaitosten historia on yksilönvapauden menetyksen ja sääntö-Suomen historiaa. Katariina Parhin ja Vesa Rannan teos Rikoksetta rangaistut – Sopeutumattomat Suomen työlaitoksissa kertoo, miksi työlaitoksia perustettiin, kuka niihin joutui, ja mitä niissä koettiin. *** Kirjaan perustuva näyttely avautuu yleisölle Työväenmuseo Werstaalla Tampereella vappuaattona 30.4. https://www.tyovaenmuseo.fi/nayttelyt/tulevat-nayttelyt/ Medialla on mahdollisuus haastatella kirjan tekijöitä keskiviikkona 29.4. Yht: Museolehtori Hanna Yli-Hinkkala, hanna.yli-hinkkala@tyovaenmuseo.fi
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

