Helsinki tarjoaa maksuttomia korona- ja influenssarokotuksia riskiryhmiin kuuluville
Helsinki tarjoaa maksuttomia korona- ja influenssarokotuksia henkilöille, jotka kuuluvat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suosituksen piiriin. Rokotukset järjestetään porrastetusti.
Aloitamme henkilöistä, jotka ovat kaikkein alttiimpia vakavalle koronataudille, eli yli 80-vuotiaista ja voimakkaasti immuunipuutteisista kaiken ikäisistä henkilöistä. Voimakkaasti immuunipuutteisilla henkilöillä elimistön puolustusjärjestelmä on heikentynyt esimerkiksi elinsiirron myötä.
"Yli 80-vuotiaat ja voimakkaasti immuunipuutteiset henkilöt saavat ensin pelkän koronarokotuksen ja myöhemmin syksyllä influenssarokotuksen. Näin he saavat paremman suojan tauteja vastaan. Viime vuosina koronaepidemia on alkanut aiemmin kuin influenssaepidemia, joka käynnistyy yleensä vuoden vaihteessa tai sen jälkeen", kertoo Helsingin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Sanna Isosomppi.
Rokotukset hoivapalvelujen ja kotihoidon asiakkaille
Helsingin sairaalan vuodeosastot, seniorikeskukset ja palvelutalot rokottavat omat asiakkaansa. Kotihoidon asiakkaat ja heidän omaishoitajansa, jotka kuuluvat rokotussuosituksen piiriin, saavat rokotukset kotihoidosta. Näiden asiakasryhmien rokotukset alkoivat elo-syyskuun vaihteessa. Heidän ei tarvitse varata rokotusaikaa.
Rokotukset terveysasemilla
Rokotuksia annetaan lähes kaikilla terveysasemilla. Rokotukseen tulee varata aika. Ajan voi varata Maisassa tai puhelimitse 0931046300, ma-pe klo 8–16. Ohjeet ajanvaraukseen löytyvät verkkosivuilta hel.fi/rokotukset.
Terveysasemilla rokotetaan seuraavan aikataulun mukaisesti:
- 80 vuotta täyttäneet sekä voimakkaasti immuunipuutteiset saavat koronarokotuksen 17.–27.9. ja influenssarokotuksen 4.–15.11. Tähän ryhmään kuuluvien puhelinajanvaraus aukeaa 4. syyskuuta. 80 vuotta täyttäneet voivat varata ajan myös Maisassa 3.9. alkaen.
- 75–79-vuotiaat saavat korona- ja influenssarokotuksen samaan aikaan 30.9.–11.10. Tähän ryhmään kuuluvien ajanvaraus aukeaa 17. syyskuuta.
- 65 vuotta täyttäneet ja yli 18-vuotiaat riskiryhmiin kuuluvat saavat koronarokotuksen ja influenssarokotuksen samaan aikaan 14.10.–1.11. Ajanvaraus aukeaa Maisassa 2.10. ja puhelinajanvaraus aukeaa 10.10.
Rokotukset neuvoloissa sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa
Influenssarokotukset neuvolassa
Neuvolassa annetaan syksyllä influenssarokotuksia raskaana oleville ja 6 kk - 6-vuotiaille lapsille terveystarkastuskäyntien yhteydessä. Rokotukset aloitetaan, kun rokotteita on saatavilla.
Neuvoloissa annetaan influenssarokotuksia myös 4.–15. marraskuuta. Ajanvaraus avautuu Maisassa myöhemmin syksyllä. Tiedotamme tästä lähempänä ajanvarauksen aukeamista.
Koronarokotukset neuvolassa
Raskaana oleville tarjotaan koronarokotuksia tiistaista 3. syyskuuta alkaen Malmin Raitin yksikössä. Rokotusajan voi varata terveydenhoitajalta tai neuvolan puhelinpalvelusta, p. 09 310 55530 ma–pe klo 8–14. Koronarokotuksen voi saada myös neuvoloissa 4.–15. marraskuuta influenssarokotuskäynnin yhteydessä.
Voimakkaasti immuunipuutteiset 6 kk - 6-vuotiaat lapset saavat koronarokotteen erikoissairaanhoidon suosituksesta. Rokotukset annetaan Malmin Raitin yksikössä 3. syyskuuta alkaen. Ajan saa terveydenhoitajan vastaanotolla tai neuvolan puhelinpalvelusta.
Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon asiakkaat saavat rokotukset koulu- ja opiskelijaterveydenhuollosta. Tästä tiedotetaan myöhemmin.
Lisää tietoa rokotuksista ja ajanvarauksesta löytyy osoitteesta hel.fi/rokotukset.
Kuka voi saada maksuttoman kausirokotuksen?
Maksuttomia rokotuksia tarjotaan seuraaville ryhmille:
Influenssarokotus
- Alle 7-vuotiaat lapset
- 65 vuotta täyttäneet
- Raskaana olevat
- Varusmiespalveluksen ja vapaaehtoisen asepalveluksen aloittavat
- Sairauden tai hoidon vuoksi riskiryhmiin kuuluvat
- Vakavalle influenssalle erityisen alttiiden henkilöiden lähipiiri.
- Sosiaali- ja terveydenhuollon ja lääkehuollon henkilöstö (saavat rokotuksen työterveyshuollosta)
Koronarokotus
- Hoitokodeissa tai säännöllisesti järjestetyssä kotihoidossa olevat asiakkaat
- Kaikki 65 vuotta täyttäneet
- Kaikenikäiset voimakkaasti immuunipuutteiset henkilöt
- 18 vuotta täyttäneet, joilla on jokin vakavan koronataudin riskiä lisäävä sairaus.
Yhteyshenkilöt
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen viestintä
sotepe.viestinta@hel.fiHelsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Helsingfors social- och hälsovårdstjänster under julen och vid årsskiftet 2025/202623.12.2025 09:05:15 EET | Pressmeddelande
Helsingforsborna får de social- och hälsovårdstjänster de behöver även under julen och vid årsskiftet.
Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut jouluna ja vuodenvaihteessa 2025/202623.12.2025 09:05:15 EET | Tiedote
Helsinkiläiset saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut myös joulunaikaan ja vuodenvaihteessa.
Stadin sote ja brankkari on ilmestynyt19.12.2025 13:39:50 EET | Tiedote
Helsingin kaupunki on tarjonnut 100 vuotta hammashoidon palveluja. Perhekeskukset tukevat vanhempia. Ikääntyneet kokevat yhteisöllisen asumisen turvalliseksi ja mieluisaksi. Stadin sote ja brankkari on jälleen täynnä mielenkiintoisia juttuja Helsingin sote- ja pelastuspalveluista.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 16.12. kokouksen päätöstiedote16.12.2025 20:13:15 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli syyskauden viimeinen kokous tiistaina 16. joulukuuta 2025. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla. Lautakunnan kevätkauden 2026 kokousajat ovat kaupungin verkkosivuilla. Lautakunnan vuoden 2026 ensimmäinen kokous on 13.1.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 16.12. kokouksen ennakkotiedote12.12.2025 16:17:32 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla on syyskauden viimeinen kokous tiistaina 16. joulukuuta 2025 klo 16.15. Lautakunta jatkaa tässä kokouksessa muun muassa järjestöille vuodelle 2026 myönnettävien avustusten sekä toimialan ensi vuoden toimintasuunnitelman ja tulosbudjetin käsittelyä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme