SDP:n Joona Räsänen: Hallituksen arvonlisäveromoukari kurittaa kansaa
1.9.2024 09:05:22 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Hallituksen heiluttelema arvonlisäveromoukari heikentää suomalaisten ostovoimaa ja vaikeuttaa talouden elpymistä. Orpon-Purran hallituksen päättämä historian suurin kertakorotus yleiseen arvonlisäveroon syö juuri heidän ostovoimaa, joilla on siihen vähiten varaa, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).

Historian suurimman arvonlisäveron korotuksen myötä yleinen arvonlisäveroprosentti nousi tänään 25,5%:iin. Suomen yleinen arvonlisäveroprosentti nousi nyt ylivoimaisesti Pohjoismaiden korkeimmaksi ja toiseksi korkeimmaksi koko EU:ssa heti Unkarin jälkeen. Lisäksi kesken vuotta toteutettu korotus tarkoitti suuria kustannuksia yrityksille muutostöinä ja tietojärjestelmien päivityksinä. Siksi muun muassa Elinkeinoelämän toimijat vetosivat laajasti hallitukseen korotuksen lykkäämisen puolesta. Suomen Yrittäjien yrittäjägallupin mukaan arvonlisäverokannan muutos on aiheuttanut ongelmia enemmistölle yrityksistä.
- Tämän historian suurimman korotuksen päälle hallitus on tekemässä vuoden alussa majoituksen, joukkoliikenteen, kulttuurin, liikunnan ja lääkkeiden arvonlisäverokantaan neljän prosenttiyksikön korotuksen. Moni välttämätön palvelu ja tavara kallistuu siis entisestään hallituksen heilutellessa arvonlisäveromoukariaan, Räsänen toteaa.
SDP on vaihtoehdoissaan johdonmukaisesti esittänyt matalampaa verotusta pieni- ja keskituloisille palkansaajille ja eläkeläisille ostovoiman turvaamiseksi.
- Hallituksen tulee budjettiriihessä vielä arvioida uudestaan arvonlisäverolinjaansa ja muuttaa sitä suomalaisten ostovoimaa ja yritysten toimintaedellytyksiä tukevammaksi. SDP esitti jo aiemmin esimerkiksi pienten yritysten arvonlisäveron verovelvollisuuden alarajaa nostettavaksi 20 000 eurosta 30 000 euroon, Räsänen muistuttaa.
Yhteyshenkilöt
Joona RäsänenKansanedustaja
Puh:050 547 5590joona.rasanen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Tasokokeista käyty kiista peitti alleen kaikkein olennaisimman7.11.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Julkisuudessa ja eduskunnassa on käyty kuluvalla viikolla kiivasta keskustelua tasokokeista ja niiden mahdollisesta pilotoinnista. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan keskustelu ajautui kuitenkin sivuraiteille ja vei huomion pois tarkastusvaliokunnan tuoreen tutkimuksen tärkeimmästä viestistä: lasten kotitausta vaikuttaa voimakkaasti oppimistuloksiin.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.
Ex-ministeri Skinnari: Google ei tee Suomen puolesta ilmastopolitiikkaa7.11.2026 11:32:52 EET | Tiedote
Suomi lähtee COP31-ilmastokokoukseen Turkkiin esittelemään puhtaan teknologian ratkaisujaan. Ex-ministeri ja kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) arvostelee hallituksen ilmastopolitiikan epäjohdonmukaisuutta ja puhtaan siirtymän taloudellisten mahdollisuuksien hukkaamista.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote
Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme