
POKA24-valmiusharjoituksen harjoituspäivät käynnistyvät syyskuun alussa - SAVO24-valmiusharjoitus aktivoituu lokakuun lopussa
Itä-Suomen aluehallintovirasto järjestää vuoden 2024 aikana alueellaan kaksi valmiusharjoitusta. Harjoitukset huipentuvat käytännön harjoituspäiviin syyskuun alussa sekä lokakuun lopussa.
Itä-Suomen aluehallintoviraston järjestämät valmiusharjoitukset on tarkoitettu kunnille, hyvinvointialueille, viranomaisille ja muille alueen keskeisille toimijoille. Harjoitusten tavoitteena on vahvistaa alueellista valmiutta normaaliolojen häiriötilanteissa sekä poikkeusoloissa.
Valmiusharjoitukset koostuvat ennakkotehtävistä sekä info- ja koulutuspäivistä ja huipentuvat aktiivisiin harjoituspäiviin. POKA24-valmiusharjoituksen varsinaiset harjoituspäivät ovat 3.—4.9.2024 Pohjois-Karjalan alueella. Harjoitus toteutetaan samaan aikaan Kainuun prikaatin järjestämän paikallispuolustusharjoituksen kanssa. SAVO24-valmiusharjoituksen käytännön harjoituspäivät ovat 30.—31.10.2024 Etelä-Savon ja Pohjois-Savon alueilla. Aluehallintoviraston järjestämät harjoitukset eivät tule näkymään katukuvassa, sillä ne toteutetaan virtuaalisella alustalla.
Harjoitusten kuvitteellisena tilanteena on kiristynyt kansainvälinen tilanne, joka johtaa myös Suomessa turvallisuustilanteen heikentymiseen, kriittisen infrastruktuurin häiriöihin ja sotilaallisen voimankäytön uhan kasvuun. Harjoitusten skenaarion kautta pyritään kehittämään osallistuvien organisaatioiden tilannetietoisuutta, yhteistoimintakykyä sekä valmiutta turvata elintärkeät toiminnot normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.
Valmiusharjoitusta ja sen suunnittelua johtaa Itä-Suomen aluehallintovirasto.
Lisätietoja
pelastusylitarkastaja Esa Ahlberg, p. 0295 016 857, etunimi.sukunimi@avi.fi, Itä-Suomen aluehallintovirasto
--
Aluehallintovirastot järjestävät syksyllä 2024 valmiusharjoituksia eri puolilla Suomea. Harjoituksissa keskitytään mm. väestönsuojeluun, säteilyuhkaan ja sähkönjakelun häiriötilanteeseen. Kukin aluehallintovirasto tiedottaa erikseen oman alueensa harjoituksesta.
- HÄME24 Etelä-Suomen aluehallintovirasto 3. - 5.9.2024: varautuminen kuvitteellisiin poikkeusoloihin ja väestönsuojelutilanteeseen. Lisätietoja: Markku Hutka, p. 0295 016 721
- POKA24 Itä-Suomen aluehallintovirasto 3. - 4.9.2024: sodan uhka ja sota. Lisätietoja: Esa Ahlberg, p. 0295 016 857
- SÄDE24 Pohjois-Suomen ja Lapin aluehallintovirastot 4.9.2024: säteilytilanne. Lisätietoja: Tom Tallberg, p. 0295 017 563
- LOUNAIS24 Lounais-Suomen aluehallintovirasto 9. - 10.10.2024: pitkäkestoinen sähkönjakelun häiriötilanne. Lisätietoja: Sami Iso-Lauri, p. 0295 018 105
- SAVO24 Itä-Suomen aluehallintovirasto 30. - 31.10.2024: sodan uhka ja sota. Lisätietoja: Esa Ahlberg, p. 0295 016 857
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Esa AhlbergpelastusylitarkastajaItä-Suomen aluehallintovirasto
Puh:0295 016 857esa.ahlberg@avi.fiAluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lainsäädäntö uudistui 21.12.2025: Miten asbestityöt pitää tehdä uudistuksen jälkeen?22.12.2025 07:41:37 EET | Tiedote
Asbestilainsäädäntö uudistui 21. joulukuuta. Uudistuneeseen lainsäädäntöön liittyen työsuojeluviranomainen on julkaissut päivitetyn soveltamisohjeen. Soveltamisohje kertoo, miten asbestityöt pitää käytännössä tehdä Suomessa uudistuksen jälkeen.
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.