Osuuskauppa Keskimaa uudistaa S-market Vaajalan
Osuuskauppa Keskimaa toteuttaa laajan uudistuksen S-market Vaajalassa, jonka myötä myymälän palvelut paranevat merkittävästi. Uudistuksen tavoitteena on tarjota asiakkaille entistä sujuvampi ja miellyttävämpi asiointikokemus sekä parantaa myymälän energiatehokkuutta. Uudistustyöt alkavat vaiheittain tänä syksynä ja myymäläuudistus valmistuu maaliskuussa 2025.

Vuonna 2013 Vaajalan kauppakeskukseen avatussa S-market Vaajalassa alkavat uudistustyöt syksyllä. Kokonaispinta-alaltaan 5 500 neliömetrin myymälän pohjaratkaisua uudistetaan suurelta osin hyllyjärjestyksiä muokkaamalla entistä sujuvamman asioinnin mahdollistamiseksi.
− S-market Vaajala on yksi Keskimaan suurimmista S-marketeista, ja nyt on aika uudistaa myymälää sekä energiatehokkuuden että asiointikokemuksen ja myymälän toimivuuden näkökulmasta. Myymäläuudistus toteutetaan vaiheittain, jotta se häiritsisi asiakkaita mahdollisimman vähän, toteaa Osuuskauppa Keskimaan ryhmäpäällikkö Joonas Heiskanen.
Tänä vuonna muutostöiden pääpaino on kiinteistötekniikan uudistuksissa ja muissa taustatöissä.
− Uudistuksen keskiössä on parempi energiatehokkuus. Myymälän kylmäkalusteet vaihdetaan energiatehokkaampiin malleihin. Ensimmäisessä vaiheessa keskitytään kiinteistötekniikan muutostöihin, jotka ovat jo alkaneet kylmäputkituksilla, kertoo Heiskanen.
Asiakkaille uudistukset alkavat näkymään selvemmin ensi vuoden puolella, kun varsinaiset myymälän kalustukseen ja hyllyjärjestyksiin liittyvät muutostyöt alkavat vuoden 2025 alussa.
− Tavoitteenamme on sujuvoittaa asiakkaiden asiointia, kun myymälän hyllyjärjestykset muuttuvat, mikä mahdollistaa entistä paremman kohtaamisjärjestyksen. Syksyn aikana kysymme myös asiakkailtamme toiveita muutokseen liittyen. Palveluiden osalta panostamme erityisesti Ruokatoriin, jonka valikoimaa uudistetaan ja taustatiloja parannetaan merkittävästi. Lisäksi paistopiste liitetään osaksi palvelukokonaisuutta, kertoo S-market Vaajalan marketpäällikkö Heini Reinikka.
− Asiakkaiden arjen asiointia helpottavat myös verkkokaupan noutopisteen ja kassalinjaston kehittäminen sujuvamman asioinnin mahdollistamiseksi, Reinikka lisää.
Verkkokaupan noutolokerikkoa uudistetaan toimivammaksi takaa täytettävillä lokerikoilla. Kassalinjasto uudistetaan pidemmillä kassapöydillä, pakkaustasoilla ja 3D-skannereilla, mikä nopeuttaa kassalla asiointia. Lisäksi itsepalvelukassojen määrä kasvaa kolmesta kahdeksaan.
Kokonaisvaltaisen myymäläuudistuksen yksi painopiste on myös myymälän taustatilojen muokkaus toiminnallisuuden tehostamiseksi.
− On hienoa päästä kehittämään myymälää vastaamaan entistä paremmin tämän päivän tarpeisiin, niin asiakkaiden kuin tehokkaan työskentelyn näkökulmasta. Kaiken kaikkiaan ensi keväänä meillä palvellaan asiakkaita entistä sujuvammin ja ilmeeltään raikkaammassa myymälässä, iloitsee Heini Reinikka.
Vaajakoskella arvokkaassa teollisuusmiljöössä sijaitsevan S-market Vaajalan myymäläuudistuksen kokonaisinvestointi on noin 2,2 miljoonaa euroa. Uudistustöiden on määrä valmistua maaliskuussa 2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaa, ryhmäpäällikkö Joonas Heiskanen, joonas.heiskanen@sok.fi, 010 767 3101
Osuuskauppa Keskimaa, marketpäällikkö Heini Reinikka, heini.reinikka@sok.fi, 010 767 4402
Kuvat

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä noin 755 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on lähes 140 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme noin 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Osuuskauppa Keskimaa maksaa asiakasomistajille historiallisen suuren, 16,9 miljoonan euron, ylijäämänpalautuksen8.5.2025 10:20:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan edustajisto päätti kevätkokouksessaan vuoden 2024 tuloksen perusteella maksettavasta ylijäämänpalautuksesta asiakasomistajille. Tänä vuonna ylijäämänpalautusta maksetaan asiakasomistajille 3 % heidän Osuuskauppa Keskimaasta tekemien ostojen määrästä, mikä vastaa yhteensä 16,9 miljoonaa euroa
Keski-Suomen suurimmat kakkukahvit Osuuskauppa Keskimaan 110-vuotisjuhlan kunniaksi6.5.2025 12:20:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa viettää tänä vuonna 110-vuotisjuhlavuottaan. Keskimaan toimipaikoissa järjestetään juhlavuoden kunniaksi Keski-Suomen suurimmat kakkukahvit keskiviikkona 7.5. klo 10–18. Juhlakahvitukseen on valmistettu yli 60 000 kakkupalaa Elosen leipomolla Jämsässä. Kakkukahvit tarjoillaan kaikissa Keskimaan Prismoissa, S-marketeissa, Saleissa ja Mestarin Herkussa.
Keskimaa parantaa ruoan pikakuljetuksia Jyväskylässä – yhteistyö Woltin kanssa alkaa, ruokarobotit muuttavat Tourulasta Kuokkalaan6.5.2025 09:25:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa aloittaa yhteistyön Woltin kanssa tehostaakseen ruoan pikakuljetuksia Jyväskylän alueella. Pikatoimitukset Woltin kautta hoidetaan Mestarin Herkusta, ja toimitusalue kattaa noin viiden kilometrin säteen Jyväskylän keskustasta. Samanaikaisesti kuljetusrobotit siirtyvät S-market Tourulasta S-market Kuokkalaan.
Osuuskauppa Keskimaan liikevaihto lähes edellisvuoden tasolla – tuloksessa jäätiin viime vuodesta28.4.2025 10:23:42 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan tammi-maaliskuun liikevaihto oli 173,9 miljoonaa euroa, jossa oli laskua viime vuoteen 0,5 prosenttia. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä parhaiten pärjäsi päivittäistavarakauppa, jossa liikevaihto kasvoi hieman, vaikka pääsiäiskauppa sijoittui tänä vuonna huhtikuulle.
Prisma Keljon mittava uudistus alkaa – laajennusta, energiatehokkuutta ja parempaa asiakaskokemusta24.4.2025 09:52:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa aloittaa Prisma Keljossa mittavan myymäläuudistuksen. Uudistustyöt alkavat vuokralaistilojen muutoksilla toukokuussa ja myymälän osalta heinäkuussa. Myymäläuudistuksen on määrä valmistua joulukuun alkuun mennessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme