Hallituksen on turvattava työllisyyspalveluiden rahoitus kunnille täysimääräisesti

Jaa

Työllisyyspalvelut siirtyvät valtiolta kuntien ja niiden muodostaminen yhteistoiminta-alueiden vastuulle vuoden 2025 alusta, jolloin noin 4000 työntekijää siirtyy valtiolta kuntien palvelukseen. Ammattiliitto Jyty on erittäin huolissaan työllisyyspalveluiden rahoituksen riittävyydestä ja vaatii hallitukselta päätöksiä kuntien rahoituksen turvaamiseksi.

Työllisyyspalveluiden siirron rahoituksessa ongelmana on, että kuntien valtionosuudet eivät kasva ensi vuonna TE-uudistusta vastaavalla summalla. Arvioitu rahoitusvaje on noin 100 miljoonaa euroa. Lisäksi kuntien talous on jo muutenkin heikko.

– Maan hallituksen on huomioitava työllisyyspalveluiden siirron rahoitus kunnille täysimääräisesti. Rahoitusvajetta ei voi olla, jos halutaan, että työllisyyspalveluiden siirto onnistuu ja työllisyysluvuissa päästään kohti hallituksen tavoitteita, Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima vaatii. 

Uudistuksen tavoitteet ja työllisyyspalveluiden kannustava rahoitusmalli ovat Voiman mukaan sinänsä kannatettavia. Rahoitusmallissa kunnan maksuosuus kasvaa sitä mukaa, kun työttömyyden kesto kasvaa, mikä kannustaa puuttumaan työttömyyteen varhaisessa vaiheessa.

Työvoimapalveluita rahoitetaan kunnille yleiskatteisella valtionosuudella, jolloin kunnat voivat itse päättää, miten paljon käytetään työllisyyden edistämiseen.

– Kuntien talous on jo ennestään hyvin tiukilla, ja säästötoimia on tehty laajasti kuntien kaikissa tehtävissä. Uhkana on, että hallitus leikkaa kuntien rahoitusta entisestään, jolloin kuntien mahdollisuus huolehtia lakisääteisistä tehtävistään, kuten työllisyyspalveluista, on vakavasti uhattuna, Jytyn edunvalvontajohtaja Jukka Maarianvaara korostaa.

Työttömyys Suomessa on kasvanut, ja työttömiä työnhakijoita oli heinäkuussa jo 306 000, joka on 27 200 enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan ja 12 700 enemmän kuin edellisessä kuussa.

– Kaikkein kalliimmiksi kunnille tulevat pitkäaikaistyöttömät, joiden työllistymismahdollisuudet ovat heikot. Suurin ongelma työllistymisessä on koulutuksen puute, jota hallituksen koulutusleikkaukset eivät ainakaan korjaa. Myös työllisyyspalveluiden henkilöstön työrauha on turvattava isossa muutostilanteessa, jotta työntekijät pystyvät keskittymään omaan työhönsä, Voima huomauttaa.

Lisätietoja:

Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima, puh. 050 591 2341, jonna.voima@jytyliitto.fi

Jytyn edunvalvontajohtaja Jukka Maarianvaara, puh. 040 968 0538, jukka.maarianvaara@jytyliitto.fi

Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Jyty ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye