Suomalainen ruoka kestävän kehityksen eturintamassa – merkkipäivä nostaa esiin alan innovaatioita
Suomalainen ruoka juhlii merkkipäiväänsä neljäs syyskuuta. Päivä on tärkeä muistutus siitä, että Suomessa valmistettua ruokaa voi nauttia hyvillä mielin joka päivä. Elintarviketeollisuusliitto korostaa ruoka- ja juomayritysten roolia terveyden, kestävyyden ja innovaatioiden edistäjinä.

Maailman mittakaavassa suomalainen ruoka on ainutlaatuista. Ruokamme tunnetaan puhtaudestaan ja ravitsevuudestaan, mutta harvemmin pysähdymme arvostamaan näitä saavutuksia. Olemme etuoikeutettuja, sillä meillä on tarjolla joka hetki maukasta ja turvallista ruokaa. Pidämme ruokaa itsesäänselvyytenä, vaikka se ei sitä ole.
Kestävyys ja terveys elintarviketeollisuuden ytimessä
Elintarviketeollisuusliitto haluaa nostaa Suomalaisen ruoan päivänä esiin, miten alan yritykset ovat pitkäjänteisesti ja vapaaehtoisesti tehneet työtä kohti terveellisempää ja kestävämpää ruokajärjestelmää.
Innovaatioiden ja kestävien toimintatapojensa avulla elintarviketeollisuus on muutosvoima, joka rakentaa tulevaisuuden ruoka-alaa.
Päättäjät ja suuri yleisö eivät aina tiedä, kuinka merkittävä panos elintarviketeollisuudella on jo nyt kestävyyden ja terveyden edistämisessä. Alaa haastetaan monelta suunnalta ehdottamalla uusia veroja ja rajoituksia, vaikka ne voivat käytännössä hidastaa alan kehitystä ja olla haitallisia. Esimerkiksi suunnitellut arvonlisäveron korotukset ovat jo lykkäämässä investointeja, mikä estää alan kasvua.
Suomalaiset elintarvikeyritykset ovat todellisia muutosagentteja! Alan vastuullisuus on nähtävissä konkreettisina tekoina, sillä esimerkiksi päästöt ovat vähentyneet neljässä vuodessa lähes 30 prosenttia. Elintarviketeollisuus on liki 2 600 yrityksellään ja 40 000 työntekijällään Suomen kolmanneksi suurin teollisuudenala, mutta tuottaa vain 1,4 prosenttia teollisuuden kokonaispäästöistä.
Yritykset ovat myös solmineet vapaaehtoisia sopimuksia muun muassa energiatehokkuuden parantamiseksi ja ruokahävikin vähentämiseksi. Luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi on laadittu Elintarviketeollisuusliiton johdolla etenemismalli, joka sisältää käytännön työvälineitä luontotyöhön ja sen tulosten seurantaan.
Terveellisempi ruoka vapaaehtoisten sitoumusten kautta
Suomalainen elintarviketeollisuus on tehnyt myös merkittäviä terveystekoja. Esimerkiksi virvoitusjuomavalmistajat ovat vähentäneet juomiensa sokeripitoisuutta ensin 10 prosenttia vuosina 2015–2019 ja sitoutuneet samaan tavoitteeseen uudelleen vuosille 2019–2025.
Ruoka- ja juomayritykset ovat lisänneet tuotteisiinsa ravitsemuksellisia laatumerkkejä, kuten Sydänmerkin. Siinä missä sydänmerkittyjä tuotteita oli vuonna 2009 reilut 500, viime vuonna niitä oli jo pitkälle yli 2 000. Kehitys on tärkeää kansanterveyden kannalta ja osoittaa yritysten muutoskykyä.
Ravitsemussitoumus on suomalainen toimintamalli, joka auttaa ja kannustaa parantamaan ruokavalion ravitsemuksen laatua ja edistämään ravitsemusvastuullisia toimintatapoja. Tätä toimenpidesitoumusta hyödyntää jo iso joukko suomalaisia elintarvikeyrityksiä.
Suomalainen ruoka ansaitsee arvostusta
Suomalaisen ruoan päivä muistuttaa myös kotimaisen ruoantuotannon tukemisen tärkeydestä. Kestävyys, terveellisyys ja vastuullisuus ovat avainasemassa suomalaisessa elintarviketeollisuudessa, ja näitä arvoja kannattaa juhlia!

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marleena TanhuanpääJohtajaETL
Elintarvikelainsäädäntö, ravitsemus, t&k, Elintarvikepäivä, Elintarvikkeiden Tutkimussäätiö
Satumaija LevónJohtaja, Vastuullisuus ja kestävä kehitys
Puh:040 752 8537satumaija.levon@etl.fiTietoa julkaisijasta
Elintarviketeollisuusliitto on ruoka-alan suunnannäyttäjä ja kokoava voima. Edustamme Suomessa toimivia ruoka- ja juomayrityksiä. Tavoitteenamme on uudistuva ja vetovoimainen ruoka-ala, joka luo hyvinvointia koko Suomeen.
Elintarviketeollisuusliiton toiminnan piirissä olevat noin 600 yritystä kattavat kaikki elintarviketeollisuuden toimialat ja elintarviketeollisuuden tuotannon Suomessa lähes kokonaan.
Elintarviketeollisuus on Suomessa kolmanneksi suurin teollinen toimiala, joka työllistää 40 000 henkeä. Ruokia ja juomia valmistavia yrityksiä toimii kaikkialla maassamme.
Koko ruoka-ala (alkutuotanto, elintarviketeollisuus, päivittäistavarakauppa ja ruokapalvelut) työllistää Suomessa yhteensä 340 000 henkeä, kun välilliset vaikutukset lasketaan mukaan.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elintarviketeollisuusliitto ry
KUTSU MEDIALLE: Kustannuspaineet, veroratkaisut ja jauhelihapula – mitä tapahtuu ruokamarkkinoilla?8.5.2025 14:24:58 EEST | Kutsu
Hallitus päätyi puoliväliriihessä laskemaan elintarvikkeiden arvonlisäveroa ja tekemään tuloverotukseen liittyviä ratkaisuja. Miten näiden vaikutukset näkyvät kuluttajien ostoskoreissa? Miksi kysynnän ja tarjonnan laki ei päde naudan jauhelihan tapauksessa? Entä miten suomalaisella ruokaketjulla menee, ja millaiset ovat ruoka-alan yritysten odotukset vuosille 2025 ja 2026?
KUTSU MEDIALLE | Satoja ruoka-alan asiantuntijoita koolla Elintarvikepäivässä 13.5.20256.5.2025 13:46:29 EEST | Kutsu
Ruoka-alan kasvun mahdollisuudet ja haasteet nousevat esiin Elintarvikepäivässä, joka kokoaa yhteen satoja osallistujia 13. toukokuuta Finlandia-talolle. Päivän aikana pureudutaan siihen, miten ruoka-ala pystyy vauhdittamaan koko Suomen kasvua yhteistyön, osaamisen ja innovaatioiden voimin.
Nuoret kurkistavat elintarvikealan kulisseihin5.5.2025 13:35:55 EEST | Tiedote
Miltä näyttää leipomon tuotantolinja tai miten syntyy suosikkijogurtti? Maistuva Päivä -teemaviikolla 5.5.–16.5.2025 yläkouluikäiset nuoret pääsevät tutustumaan ruokien ja juomien valmistuksen maailmaan sekä elintarvikealan työtehtäviin. Uusia osaajia tarvitsevalle alalle profiilin nosto nuorten keskuudessa on erittäin tärkeää, sillä vaikka ruoka on tuttu, ruoka-ala ei.
Kehysriihestä lähtölaukaus ruoka-alan kasvukaudelle24.4.2025 11:20:12 EEST | Tiedote
Elintarviketeollisuusliitto (ETL) on tyytyväinen, että hallitus piti kehysriihessään kiinni kasvutavoitteesta. Ruoka-ala pystyy nyt antamaan oman panoksensa Suomen talouden takatalven selättämiseen, kun olosuhteet ovat kannustavat.
Elintarvikepäivä 2025 | Miten rakennetaan kestävää kasvua suomalaiselle ruualle?22.4.2025 10:38:11 EEST | Tiedote
Ruoka-alan suurin vuosittainen tapahtuma Elintarvikepäivä kokoaa jälleen toukokuussa satoja elintarvikealan asiantuntijoita ajankohtaisten aiheiden pariin, tänä vuonna ruokkimaan kasvun kierrettä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme