Valvira

Valvira vastustaa alkoholijuomien toimituksen sallimista

Jaa

Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt Valviralta lausuntoa hallituksen esitykseen alkoholilain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan, että jatkossa olisi mahdollista toimittaa alkoholijuomia vähittäismyyntipaikasta tilaajalle erillisellä alkoholijuomien toimitusluvalla. Valvira ei kannata alkoholijuomien toimituksen sallimista vähittäismyyntipaikoista.

Viinipulloja hyllyssä.
Kuvituskuva. Unsplash.

Alkoholilain tarkoituksena on vähentää alkoholijuomien kulutusta rajoittamalla ja valvomalla niihin liittyvää elinkeinotoimintaa. Tällä pyritään ehkäisemään alkoholin käyttäjille, muille ihmisille ja koko yhteiskunnalle aiheuttamia haittoja. Alkoholijuomien toimituksen mahdollistaminen lisäisi alkoholijuomien saatavuutta ja alkoholihaittoja. 

Muutos sallisi alkoholijuomien luovuttamisen melkein missä vaan, esimerkiksi kotiovella, puistossa ja torilla, mikä heikentäisi huomattavasti sekä elinkeinonharjoittajien mahdollisuuksia valvoa alkoholilaissa säädettyjen luovutuskieltojen noudattamista että viranomaisen valvontamahdollisuuksia. Valvonnan turvaamiseksi Valvira vaatii, että alkoholijuoman voisi luovuttaa ainoastaan toimitusluvanhaltija tai hänen henkilökuntansa ja että alkoholijuomia luovuttavien henkilöiden olisi työskenneltävä luvanhaltijan johdon ja valvonnan alaisuudessa. Toimitusluvan voi saada kuka tahansa, joka täyttää luvan saannin edellytykset, esimerkiksi alkoholijuomien vähittäismyyntiluvanhaltijana oleva kauppa, kuljetusfirma tai yksittäinen ruokalähetti. Ikärajavalvonnan osalta Valvira ehdottaa myös, että alkoholijuomat vastaanottavan henkilön olisi aina todistettava ikänsä esittämällä henkilötodistuksensa toimitusta vastaanottaessaan. 

Valvira ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) laativat alkuvuodesta selvityksen alkoholijuomien kotiinkuljetuksesta sosiaali- ja terveysministeriölle. Siitä käy kattavasti ilmi, millaisia valvonnallisia haasteita alkoholijuomien toimittamiseen sisältyisi ja miten se vaikuttaisi lupajärjestelmään. Voit tutustua selvitykseen verkkosivuillamme

Valvira katsoo, että alkoholilakiin hallitusohjelmassa kaavaillut yksittäiset muutokset tulisi arvioida kokonaisuutena tutkittuun tietoon perustuen. Valviran mielestä alkoholijuomien ulkomailta käsin tapahtuva myynti ja toimitus pitäisi ehdottomasti ratkaista samalla kertaa kotimaisen alkoholijuomien toimittamisen kanssa. Alkoholilakiin tulisi myös tehdä kaikki alkoholilain kokonaisuudistuksen jälkeen ilmi tulleet korjausta vaativat tarkennukset yhdellä kertaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Valvira on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan keskusvirasto. Valvomme sosiaali- ja terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen, alkoholielinkeinon sekä ympäristöterveydenhuollon toiminnan asianmukaisuutta.  Myönnämme sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnonalan lupia ja ohjaamme aluehallintovirastoja, jotta lupa-, ohjaus- ja valvontakäytännöt olisivat yhdenmukaisia koko maassa.

Valvira
PL 43
00521 Helsinki

valvira.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Valvira

Uhkasakolla tehostetut määräykset yhdeksälle hyvinvointialueelle ja HUS-yhtymälle9.10.2025 08:28:14 EEST | Tiedote

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira määrää yhdeksän hyvinvointialuetta ja HUS-yhtymän saattamaan kiireettömään erikoissairaanhoitoon pääsyn lainmukaiseksi 30.4.2026 mennessä. Määräyksiä tehostetaan uhkasakolla. Määräyksen saaneiden täytyy antaa Lupa- ja valvontavirastolle selvitys toimenpiteistä sekä ajantasaiset hoitoon pääsyn seurantatiedot viimeistään 15.5.2026.

Palautettujen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattioikeuksien määrä nousussa9.7.2025 09:48:02 EEST | Tiedote

Yhä useampi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilö on saanut aiemmin menettämänsä ammattioikeudet takaisin tammi-kesäkuun aikana 2025. Ensimmäisen puolen vuoden aikana Valviran valvontalautakunta hyväksyi 25 hakemusta, joissa ammattihenkilö pyysi ammattioikeuksiaan takaisin. Hakemusten hyväksymisprosentti oli 51, kun se vuonna 2024 vastaavana aikana oli 30. Silloin valvontalautakunta hyväksyi 12 hakemusta.

Valviran toiminta päättyy, tehtävät siirtyvät uuteen Lupa- ja valvontavirastoon19.6.2025 08:28:16 EEST | Tiedote

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran toiminta päättyy vuoden 2025 lopussa. Kaikki Valviran tehtävät siirtyvät uuteen valtakunnalliseen Lupa- ja valvontavirastoon, joka aloittaa 1.1.2026. Valviran tehtävien lisäksi Lupa- ja valvontavirastoon siirtyy suurin osa aluehallintovirastojen tehtävistä sekä pääosa ympäristöön liittyvistä ELY-keskusten tehtävistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye