Tarvitsemme eduskuntapuolueet sekä yritysjohdon yhteiseen pöytään pohtimaan Suomen tulevaisuutta – Ehdotamme työryhmän perustamista
3.9.2024 07:00:00 EEST | Suomen startup-yhteisö | Tiedote
Suomen startup-yhteisö ehdottaa parlamentaarisen työryhmän perustamista pohtimaan, miten poliitikkojen ja yritysmaailman yhteistyöllä löydämme yhteisen tavoitetilan Suomen haasteiden ratkaisemiseksi.

Kohtaamme tulevaisuudessa Suomessa merkittäviä yhteiskunnallisia haasteita, mikäli näiden ratkaisemiseen ei tartuta pikimmiten. Niin poliitikot kuin yritysmaailma ovat kukin omista lähtökohdistaan yrittäneet pohtia omissa pöydissään vaihtoehtoja, toistaiseksi ilman merkittäviä tuloksia.
“Ehdotamme parlamentaarisen työryhmän perustamista pohtimaan Suomen tulevaisuuden suuntaa. Poliitikot eivät kuitenkaan kykene ratkaisemaan yritysmaailmaan liittyviä ongelmia, jos he eivät ymmärrä yritysten keskeisiä haasteita. Siksi tarvitsemme poliittisten päättäjien ja yritysmaailman yhteistyötä ja työryhmään myös yritysten näkökulman. Työryhmään tulisi valita eduskunnan puolueryhmien neuvottelijoiden lisäksi yritysmaailman eri sektoreilta edustajat. Työryhmä tulisi perustaa ja toiminta aloittaa pikimmiten”, startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen sanoo.
Tällä viikolla käynnistyvässä budjettiriihessä keskeisenä tilastolukuna tarkastellaan julkisen talouden alijäämää suhteessa bruttokansantuotteeseen. VM ennustaa alijäämän olevan tänä vuonna 3,7 prosenttia. Suomen julkisen talouden tilanne on todella huono, emmekä ole nähneet ylijäämäistä vuotta sitten vuoden 2008, eli peräti 16 vuoteen.
“Euromääräisesti tarkasteltuna Suomen valtiontalouden budjettialijäämä on 12 miljardin euron luokkaa vuositasolla. On poliittisesti täysin epärealistista olettaa, että hallitus lähtisi niin suuriin sopeuttamistoimenpiteisiin, että julkinen talous saataisiin sitä kautta tasapainoon. Ainoa realistinen tie tasapainoon on saada aikaiseksi uutta talouskasvua”, startup-yhteisön pääekonomisti Youssef Zad sanoo.
Jotta talous voidaan kääntää nousuun, tarvitaan yritykset mukaan neuvottelemaan toimenpiteistä. Hallituksen valtiontalouden sopeutustoimia tulee arvioida myös yritysmaailman näkökulmasta. Siksi ehdotetun työryhmän aloitus tulisi sopia nyt käynnistyvän budjettiriihen yhteydessä.
Valtiontalouden sopeutustoimien lisäksi meillä on tulevaisuudessa yhteisesti ratkaistava ikääntyvään väestöön ja väestörakenteen muutokseen liittyvät haasteet, osaavan työvoiman riittävyys, sosiaali- ja terveyspalvelujen kestävyys, koulutuksen ja osaamisen kehittäminen muuttuvassa yhteiskunnassa, työmarkkinoiden murros, ilmastonmuutos sekä geopoliittiset jännitteet. Näiden ratkaisemiseksi startup-yhteisö on jo ehdottanut työperäisen maahanmuuton edistämistä, lisää panostuksia tutkimus- ja kehitysinvestointeihin, startupeissa kehitetyn teknologian parempaa hyödyntämistä ilmastonmuutoksessa ja terveydenhuoltosektorilla sekä kannustimia yritystoiminnan perustamiseen Suomessa.
Ehdotus yhteistyöstä nousi esille Suomen startup-yhteisön Visio 2040 – Kun asiat Suomessa tehtiin rohkeasti ja ennakkoluulottomasti -esseekokoelman julkaisutilaisuudessa. Startup-yhteisön jäsenyritys P2X Solutionin perustaja Herkko Plit ehdotti parlamentaarisen työryhmän perustamista yhteisten haasteiden ratkaisemiseksi. Ehdotus sai yksimielisen kannatuksen startup-yhteisöstä.
“Yritykset ovat merkittävällä tavalla yksi yhteiskunnan tukipilari mahdollistaen ihmisille työpaikkoja ja luomalla talouskasvua. Politiikan tehtävänä on mahdollistaa se, että yritykset voivat työnsä tehdä parhaalla mahdollisella tavalla. Vuoropuhelua yhteistyön vahvistamiseksi tulisi yhä vahvistaa. Yhteisen työryhmän perustamisesta voimme seuraavat aloittaa ja yhteistyössä toteuttaa Suomelle vision vuodelle 2040”, Pakarinen sanoo.
Yhteyshenkilöt
Riikka PakarinenToimitusjohtaja / CEOSuomen startup-yhteisö / Finnish Startup Community
Puh:+358405800833riikka@startupyhteiso.comTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen startup-yhteisö
VTT-lähtöiset startupit lisäävät TKI-investointejaan ja työllistävät yhä enemmän tutkijoita8.6.2026 07:07:00 EEST | Tiedote
VTT:ltä lähtöisin olevien startupien TKI-investoinnit jatkavat vahvaa kasvuaan. Vuonna 2024 yritykset investoivat TKI-toimintaan noin 63 miljoonaa euroa. Valtaosa työntekijöistä työskentelee tutkimus- ja kehitystehtävissä, ja noin neljäsosa on suorittanut tohtorintutkinnon. VTT:n ja Suomen startup-yhteisön tuore analyysi antaa tarkemman kuvan yritysten toiminnasta kuin viime vuonna julkaistu selvitys.
Startup-exitit näkyvät myös työntekijöiden tuloissa3.6.2026 10:44:41 EEST | Tiedote
Startup-exitit eivät hyödytä vain perustajia. Tilastoaineisto osoittaa, että vaikutus näkyy myös työntekijöiden tuloissa vielä vuosia enemmistöosuuden myynnin jälkeen.
Startup-kenttä pitchasi uusia ratkaisuja kasvun haasteisiin20.5.2026 11:14:55 EEST | Tiedote
Alan toimijat ehdottavat Suomelle joustavampaa maahanmuuttomallia, uusia kannustimia startup-sijoittamiseen sekä vahvempia kannustimia tutkimuksen kaupallistamiseen. Ehdotukset syntyivät TAKOMO policy hackathonissa, jossa noin 100 startup-perustajaa, sijoittajaa ja ekosysteemitoimijaa ratkoi startup-kentän keskeisiä kasvun esteitä.
Merkittävä muutos startupeille – optioverotus vihdoin oikeudenmukaiseksi23.4.2026 06:37:00 EEST | Tiedote
Hallitus päätti kehysriihessä uudistaa työsuhdeoptioiden verotusta tavalla, jota Suomen startup-yhteisö on ajanut pitkään. Jatkossa startup-yritysten työntekijöiden työsuhdeoptioita verotetaan vasta osakkeiden myyntihetkellä eli silloin, kun työntekijä on saanut käteen todellista tuottoa.
Kasvu tarvitsee nyt neljä konkreettista päätöstä17.4.2026 08:12:00 EEST | Tiedote
Suomen Startup-yhteisö esittää hallituksen puoliväliriiheen neljää uudistusta, joilla voitaisiin vahvistaa talouskasvua, lisätä investointeja ja parantaa kasvuyritysten toimintaedellytyksiä Suomessa. Ehdotukset ovat julkisen talouden näkökulmasta maltillisia, mutta niiden vaikutus Suomen pitkän aikavälin kasvuun voisi olla merkittävä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme