SDP EDUSKUNTA

SDP:n Johan Kvarnström: HUS:lla on suuri demokratiaongelma, joka voidaan ratkaista lainmuutoksella

3.9.2024 08:05:00 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Kansanedustaja Johan Kvarnström (SDP) haluaa rajoittaa Helsingin yliopiston edustajien äänioikeutta HUS-yhtymän hallituksen palveluverkkoasioissa. Siksi hän on tehnyt lakialoitteen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä Uudellamaalla annetun lain muuttamiseksi.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Tällä hetkellä HUS-yhtymän hallituksessa on kaksi Helsingin yliopiston edustajaa, joilla on täydet oikeudet, mukaan lukien äänioikeus. Näillä edustajilla on ollut mahdollisuus vaikuttaa Uudenmaan tärkeisiin sosiaali- ja terveydenhuollon päätöksiin, vaikka yliopisto ei ole toimielin, jonka johto valitaan yleisillä vaaleilla.

– Tässä lakialoitteessa on kyse sen varmistamisesta, että asukkaiden hyvinvointiin vaikuttavia päätöksiä tekevät suoraan valitut henkilöt tai sellaisten elinten edustajat, joiden ylin johto valitaan yleisillä vaaleilla. Tämä on demokratiakysymys, Kvarnström sanoo.

Aloitteessa ehdotetaan, että Helsingin yliopistolla olisi nykyisen käytännön sijaan edustus, jolla olisi täysi läsnäolo- ja puheoikeus hallituksessa, mutta rajoitettu äänioikeus. Näin yliopisto voisi edelleen tarjota asiantuntemustaan vaikuttamatta poliittisiin päätöksiin, jotka jäisivät vain vaaleilla valittujen tehtäväksi.

Aloitteen taustalla ovat aiemmat kiistanalaiset päätökset, joissa yliopiston edustajilla on ollut ratkaiseva rooli. Vuonna 2024 he äänestivät esimerkiksi Lohjan sairaalan synnytysosaston sulkemisesta. Yliopiston edustajat ratkaisivat lisäksi päätöksen Tammisaaren synnytysosaston sulkemisesta vuonna 2009.

– Tässä lakialoitteessa ei kuitenkaan ole kyse yliopiston edustajien toiminnan kyseenalaistamisesta, vaan sen varmistamisesta, että poliittinen valta säilyy vaaleilla valituilla. Myös niiden, jotka uskovat tehneensä kaiken oikein, pitäisi voida ajatella, että heitä ei ole valittu demokraattisesti eikä heillä siten pitäisi olla suurta valtaa sairaalaverkossa, Kvarnström sanoo.

lakimuutos esitetään tulevan voimaan 1. kesäkuuta 2025 HUS-yhtymän nykyisen toimikauden päättyessä. Tämä tarkoittaisi sitä, että uusi hallitus, joka asetettaisiin tulevien kunta- ja aluevaalien jälkeen, olisi ehdotettujen muutosten piirissä.

Lakialoite avautuu tällä viikolla allekirjoitettavaksi kaikille kansanedustajille. Kvarnström kehottaa kollegojaan eduskunnassa tukemaan lakialoitetta, joka vastaa hyvin demokratian perusperiaatteita.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johan KvarnströmKansanedustaja - Riksdagsledamot

Puh:050 514 4080

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Johannes Koskisen käyttämä ryhmäpuheenvuoro Garden Helsinki - keskustelussa21.7.2026 12:33:17 EEST | Tiedote

Ryhmäpuheenvuoro 21.7.2026, puhuttu muoto pitää Arvoisa puhemies On poikkeuksellista, että eduskunta joudutaan kutsumaan koolle keskellä kesää. Me sosialidemokraatit jaamme käsityksen siitä, että nyt on kyse vakavista kysymyksistä ja pidämme eduskunnan koolle kutsumista oikeana ratkaisuna. Kiitän hallitusta siitä, että se on tuonut eduskuntaan tämän tiedonannon koskien Garden Helsinki -hankkeeseen liittyvää päätöksentekoa ja osin myös tehokkaasti katunut. Tiedonannon antaminen kävi välttämättömäksi monien asiaan liittyvien epäselvyyksien vuoksi. Pitkin kesää on tippunut julkisuuteen kiusallista uutta tietoa Garden Helsinki -hankkeesta, miten sitä on viety eteenpäin poliittisessa koneistossa ja miten sille on poliittisten suhteiden avulla lobattu julkista rahoitusta. Tai junailtu ja runtattu, kuten hankkeen puuhamiehet itse ovat asiaa kuvanneet. Oikeuskansleri on lähettänyt asiaa koskien pääministerille selvityspyynnön esittäen siinä joukon erittäin tärkeitä kysymyksiä. Näihin kysymyksi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye