Docendo vahvistaa organisaatiotaan
Viime vuodet menestyksekkäästi kasvanut Docendo on palkannut kaksi uutta kustannuspäällikköä kehittämään edelleen kustantamon kustannusohjelmaa ja vahvistamaan asemaa kirjallisuuskentällä.
Tietokirjallisuuden uusi kustannuspäällikkö FM Sanna-Mari Hovi on pitkän linjan kustannusalan ammattilainen, joka on työskennellyt urallaan eri kustantamoissa painettujen ja digitaalisten kirjojen parissa. Hän on kirjoittanut myös useita kirjoja ja hänet tunnetaan Ruotsin kuningashuoneen asiantuntijana.
”Olen todella innoissani siitä, että Docendolla pääsen aktiivisesti innovoimaan uusia hankkeita koko tietokirjallisuuden kentällä.”, Sanna-Mari Hovi toteaa.
Kaunokirjallisuuden uudella kustannuspäälliköllä FM Johanna Paasolla on laajaa ja monipuolista osaamista kauno- ja tietokirjallisuuden sekä äänikirjojen kustantamisesta, minkä lisäksi hän on toiminut myös kustannusalan yrittäjänä Saksassa. Hänellä on kokemusta erityisesti kaupallisten menestyssarjojen ja vaikuttavien esikoisromaanien löytämisestä.
”Suhtaudun aina uteliaasti käsikirjoituksiin, jotka ovat vielä raakileita mutta joista voi tulla lähivuosien yllättäjiä. Suomen kieltä, kirjallisuutta ja kustannusalaa eteenpäin vievien sisältöjen löytäminen on tämän työn suola”, Johanna Paaso iloitsee.
Sanna-Mari Hovi ja Johanna Paaso aloittavat lokakuun alussa työnsä Docendon Helsingin toimipisteessä WSOY:n tiloissa Lönnrotinkadulla.
”Näiden nimitysten myötä tavoittelemme entistä monipuolisempaa ja laajempaa tarjontaa lukijoillemme sekä parempaa tukea ja asiantuntemusta kirjailijoillemme kirjaprojektin kaikissa vaiheissa. Toivotamme uudet kustannuspäälliköt lämpimästi tervetulleiksi kustantamoomme ja odotamme innolla heidän panostaan tulevissa projekteissa”, kertoo Docendon kustantaja Harri Simola.
Docendo on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä ja sillä on toimipisteet sekä Jyväskylässä että Helsingissä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Harri SimolaKustantajaDocendo
Puh:040 843 0148harri.simola@docendo.fihttps://docendo.fi/Lisätietoa julkaisijasta Docendo
Docendo
Piippukatu 7 A 7
40100 JYVÄSKYLÄ
Lönnrotinkatu 18 A,
00120 HELSINKI
https://docendo.fi
Me rakastamme hyviä kirjoja sekä aitoja tarinoita. Maineemme perustuu korkeatasoisiin sekä kiinnostaviin teoksiin, joiden tekijöinä ovat parhaat kirjailijat ja asiantuntijat. Docendo kuuluu Werner Söderström Osakeyhtiöön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Docendo
Iloniemeltä ja Vanhaselta painava puheenvuoro sopimusten ja aatteiden jälkeisestä maailmasta1.10.2024 02:00:00 EEST | Tiedote
Ennakkoilmoittaudu Jaakko Iloniemen ja Henri Vanhasen teoksen Vuosisadan kilpajuoksu julkistustilaisuuteen tiistaina 1.10. kello 14–15.30. Julkistuspaikkana on Ravintola Ostrobotnian Juhlasali, osoitteessa Museokatu 10. Kirjailijoita haastattelemassa suurlähettiläs emeritus, tietokirjailija Hannu Himanen.
Vuoden journalistina palkittu Arja Paananen paljastaa kokemuksensa Venäjältä ja Neuvostoliitosta25.9.2024 02:00:00 EEST | Tiedote
Paananen joutui kamppailemaan epäilyjä ja syytöksiä vastaan kirjoittaessaan Venäjän hyytävästä pelistä ja Suomen sinisilmäisyydestä kauan ennen Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan. Porttikiellon Venäjälle saaneen journalistin 25. syyskuuta julkaistava teos paljastaa naapurimaan häikäilemättömän pelin.
Demokratia on veitsenterällä Yhdysvalloissa – Steffen Kretzin tarkka analyysi poliittisen järjestelmän murentumisesta18.9.2024 02:00:00 EEST | Tiedote
Kamala Harrisin äkillinen nousu demokraattien presidenttiehdokkaaksi ei ole muuttanut sitä tosiasiaa, että Yhdysvallat on vahvasti jakautunut maa, jossa demokratia on vaakalaudalla.
Vesilahden värikkään kirkkoherra Harri Henttisen henkilökuva ja kasvutarina omannäköiseksi persoonaksi tulemisesta17.9.2024 13:36:00 EEST | Kutsu
Harri Henttinen tunsi jo lapsena, että hän on tyttö pojan kehossa. Ongelmat alkoivat, kun koulussa piti opetella olemaan poika – se oli välillä yhtä helvettiä.
Tapani Ruokanen, historian silminnäkijä raportoi 17. syyskuuta julkistettavassa elämäkerrassaan17.9.2024 02:00:00 EEST | Kutsu
Tervetuloa Tapani Ruokanen Silminnäkijänä -omaelämäkerran julkistustilaisuuteen 17.9. kello 10.30–12. Julkistuspaikkana toimii Ravintola Ostrobotnian Juhlasali, osoitteessa Museokatu 10. Tapani Ruokasen kanssa kirjasta on keskustelemassa toimittaja Katja Ståhl. Ennakkoilmoittaudu julkistukseen tiedotteen lopussa olevasta linkistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme