Uuteen kotimaiseen innovaatioon pohjautuva, arjessa helppo kalatuote ui S-ryhmän kauppoihin
S-ryhmän ruokakauppojen (Prisma, S-market, Sale ja Alepa) kylmähyllyille on ilmestynyt uusi kalatalouden sivuvirtoja hyödyntävä kalatuote. Kotimaista Nyhtökirjolohi on valmistettu Suomessa kasvatetusta kirjolohesta ja siinä hyödynnetään kaikki kirjolohen fileoinnissa syntyvät ruokaisat ja ravintorikkaat kylkipalat, jotka tyypillisesti jäävät kalasta hyödyntämättä. Nyhtökirjolohen valmistukseen käytetty teknologia on maailmassa ainoa laatuaan.

-Haluamme osaltamme olla lisäämässä kalan osuutta ruokapöydissä. Tiedämme kuitenkin, että moni asiakkaistamme kaipaa kalavalikoimaan nykyistä enemmän edullisia ja helppokäyttöisiä vaihtoehtoja. Kotimaista Nyhtökirjolohi vastaakin tähän tarpeeseen erinomaisesti, sillä tuotteessa yhdistyvät saumattomasti herkullisuus, kotimaisuus, helppous ja edullisuus. Se sopii ruoanlaittoon sellaisenaan tai osana rakkaimpia kalareseptejä ja kestää erinomaisesti myös lämpökäsittelyä, iloitsee myyntipäällikkö Mikko Kovalainen S-ryhmän marketkaupasta.
Tuotteen valmistuksen mahdollistaa maailmanlaajuisesti täysin uusi Hailia Nordicin teknologia.
-Kehittämämme tuotantomenetelmä tuo uutta resurssitehokkuutta kalatalouteen. Teknologiamme avulla valmistamme aiemmin alihyödynnetyistä kalatalouden sivuvirroista maukkaita, helppokäyttöisiä ja hyvän rakenteen omaavia tuotteita, niin koti- kuin myös ammattikeittiöihin. Nyhtökirjolohessa hyödynnetään kirjolohen ruokaisat ja ravintorikkaat selkä- ja kylkipalat, jotka normaalisti jäävät fileerauksessa leikkuupöydälle, kertoo Hailian toimitusjohtaja Michaela Lindström.
Hailian valmistamasta ainutlaatuisesta raaka-aineesta jatkojalostetaan Kuopiossa Kalavapriikilla aivan uudenlainen kirjolohituote.
-Suomalainen kirjolohi on terveellinen ja vastuullinen valinta lautaselle, ja tämän uutuustuotteen ansiosta sen on nyt entistä helpompi uida osaksi arjen ruokia. Nyhtökirjolohen myötä pystymme valmistamaan aiempaa enemmän ruokaa samoista raaka-aineista, mikä on myös ympäristön ja ilmaston etu. Tyypillisesti kokonaisesta kirjolohesta jää hyödyntämättä noin 30 % kalan massasta, mutta nyt ruoantuotannon ulkopuolelle jää enää vain noin 10 %, kertoo Kalavapriikin toimitusjohtaja Jari Korhonen.
Enemmän kalaa haavista ostoskoriin
S-ryhmä on vuosien varrella pyrkinyt kasvattamaan kalan kysyntää monin eri keinoin. Esimerkiksi vuonna 2019 lanseerattujen Suomu nousuun ja Sesonkikala-konseptien jälkimainingeissa kalatuoteryhmän myynti S-ryhmän ruokakaupoissa kasvoi 20 prosenttia jo ensimmäisessä parissa viikossa. Myös Suomalainen menestysresepti -kilpailu on nostanut viime vuosina suomalaisten tietoisuuteen innovatiivisia uusia kalatuotteita.
- Kalan myynnin määrä on kääntynyt kasvuun inflaatioajan jäljiltä. Vaikka suunta onkin jo parempaan päin, suomalaiset syövät edelleen liian vähän kalaa. Yksi tunnistetuista oston esteistä on, etteivät suomalaiset koe osaavansa valmistaa tai käsitellä kalaa. Tähän Nyhtökirjolohen kaltaiset käyttövalmiit tuotteet ovat erinomainen ratkaisu, Kovalainen taustoittaa.
Kala linkittyy vahvasti S-ryhmän vastuullisuusohjelmassakin mainittuun planetaariseen eli ilmastoystävälliseen ruokavalioon, jossa keskeinen ajatus on, että syömällä terveellisesti voi toimia myös ympäristön kannalta järkevästi.
Kotimaisuus pitää pintansa tiukkoinakin aikoina
Tulevana keskiviikkona 4.9. vietettävä Suomalaisen ruoan päivä nostaa esiin kotimaisen ruoan merkitystä. S-ryhmän kesällä toteuttaman ostokäyttäytymistutkimuksen mukaan 39 % kuluttajista sanoo ostavansa mieluusti kotimaisia tuotteita ja tukevansa siten kotimaisia tuottajia, vaikka tuotteet olisivat ulkomaista kalliimpia. Vielä tammikuussa näin vastasi 36 % tutkimukseen osallistuneista kuluttajista.
S-ryhmä on tänä vuonna kuudetta kertaa mukana Suomalaisen ruoan päivä -kampanjassa nostamassa esiin maamme puhtaita raaka-aineita, ainutlaatuista osaamista ja herkullista suomalaista ruokaa. S-ryhmä on Suomen suurin kotimaisten tuotteiden myyjä ja sen myymästä ruoasta noin 80 prosenttia on kotimaassa valmistettua. S-ryhmän ruokakaupoissa kotimaisia vaihtoehtoja onkin tarjolla runsaasti muun muassa hedelmä- ja vihannesosastojen satokauden pöydässä ja S-ryhmän omassa Kotimaista-tuotesarjassa, jonka lähes 500 tuotetta täyttävät aina kaikki Hyvää Suomesta tai Sirkkalehti -merkin kotimaisuusvaatimukset. Syyskuussa Kotimaista-sarja laajenee myös uuteen tuoteryhmään: lemmikkiruokatuotteisiin.
Lähde: S-ryhmän asiakastutkimukset 2024: Hintojen nousun vaikutus ostokäyttäytymiseen, kierros 9, 6/2024 N=3771, SOK Markkina- ja asiakasymmärrys & Feelback Oy
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Mikko Kovalainen
Myyntipäällikkö, SOK Marketkaupan ketjuohjaus
mikko.kovalainen@sok.fi
puh. 010 768 6261
Michaela Lindström
Toimitusjohtaja, Hailia
michaela.lindstrom@hailia.fi
puh. 040 568 7115
Jari Korhonen
Toimitusjohtaja, Kalavapriikki
jari.korhonen@kalavapriikki.fi
puh. 050 543 8163
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissäja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Nyt se on selvitetty: Näitä joululauluja suomalaiset kuuntelevat autossa mieluiten – ja näiden kohdalla radio menee kiinni saman tien22.12.2025 10:01:27 EET | Tiedote
ABC-ketjun suomalaisille teettämän kyselyn mukaan autoissa kuunnellaan mielellään raskasta joulumusiikkia sekä perinteisiä joululauluja. Sen sijaan yksi laulu nousi selväksi inhokiksi. Kyselyssä vastaajat saivat täysin vapaasti nimetä haluamansa joululaulun.
Tapaninpäivänä arki palaa ostoskoreihin – nuoret haluavat vaihtelua nopeammin22.12.2025 08:02:00 EET | Tiedote
Jouluna suomalaisten pöydät notkuvat perinteisistä herkuista kuten laatikoista, kinkusta ja rosollista. Tapaninpäivä on kuitenkin käännekohta, jolloin moni alkaa kaivata uusia makuja ja rennompia tarjoiluja jouluklassikoiden rinnalle. Vaihtelunhalu näkyy selkeämmin erityisesti nuorempien ikäryhmien ostoskoreissa.
S-ryhmän ennuste: sunnuntai 21.12. on joulun alla Prismoissa rauhallisin ostospäivä18.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Ruokakaupoissa odotetaan tänäkin vuonna vilskettä joulunaluspäivinä. Kaikkien ketjujen myymälät (Prisma, S-market, Sale, Alepa) palvelevat joulua edeltävinä päivinä laajoilla aukioloajoilla, ja monilla paikkakunnilla tarjolla on myös vuorokauden ympäri auki olevia vaihtoehtoja. Aiempien vuosien perusteella luodun ennusteen pohjalta astetta väljempi ostoshetki Prismassa joulun alla on sunnuntaina 21. joulukuuta.
ABC:n kysely: näin suomalaiset aikovat lähteä tien päälle autolla poikkeuksellisen pitkillä jouluvapailla18.12.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Tänä vuonna joulupyhät osuvat pitkälti arkipäiville ja monen suomalaisen odotetaan pitävän tavallista pidempiä joululomia. ABC:n teettämän yli 1300 vastaajan kyselyn mukaan tämä ei kuitenkaan tule näkymään kovin paljon joulun menoliikenteessä. Samalla selvisi kuinka usein suomalaiset pitävät taukoja joulun ajan liikenteessä, miten mahdollisiin ruuhkiin varaudutaan ja millaisissa paikoissa taukoja halutaan pitää.
Miljoona toimitusta takana – symppis-ruokarobotit kasvattavat kotiinkuljetuksen suosiota10.12.2025 07:45:00 EET | Tiedote
S-kaupat-palvelun ruokarobotit ovat kuljettaneet miljoona ruokatilausta vajaassa kolmessa vuodessa. Suosion kasvu on viimeisen vuoden aikana ollut huimaa: robokuljetusten osuus kaikista ruoan verkkokaupan tilauksista on peräti 20 prosenttia. Robottiyhtiö Starship Technologiesille operointi pohjoisessa on tarjonnut oppia talviolosuhteissa onnistumiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme