Suomen ja Viron välinen EstLink 2 -sähkönsiirtoyhteys palaa kaupalliseen käyttöön
3.9.2024 12:23:15 EEST | Fingrid Oyj | Tiedote
Tammikuussa vikaantuneen Suomen ja Viron välisen EstLink 2 - sähkönsiirtoyhteyden korjaustyöt ovat edenneet suunnitellusti ja yhteyden arvioidaan palaavan kaupalliseen käyttöön keskiviikkona 4.9.

Korjaustyöt toisella Suomen ja Viron välisellä sähkönsiirtoyhteydellä ovat valmistuneet ja yhteyden arvioidaan palaavan kaupalliseen käyttöön keskiviikkona. EstLink 2 -sähkönsiirtoyhteys on ollut vikaantumisen vuoksi pois käytöstä tammikuun lopusta lähtien.
Korjaustöitä on tehty tiiviissä yhteistyössä Fingridin ja Viron kantaverkkoyhtiö Eleringin sekä kaapelivalmistajan kanssa. EstLink 2 -yhteyden vikaantumispaikka on ollut korjaustöiden kannalta haasteellinen. Vioittunut osa kaapelista on korvattu 300 metrin matkalta uudella merikaapelilla.
Kaapeliyhteyden toiminnan varmistavat testit alkoivat maanantaina ja jatkuvat tiistain ajan. Kaapeli palautetaan kaupalliseen käyttöön keskiviikosta alkaen. Korjaustöiden valmistuttua Fingrid joutuu vielä rajoittamaan sähkön vientikapasiteettia Viroon lähipäivien ajan Etelä-Suomessa tehtävien sähköaseman rakennustöiden takia.
”Eleringin johdolla toteutettu korjausoperaatio Viron rannikolla on sujunut erinomaisesti huolimatta korjauksen poikkeuksellisesta vaativuudesta. Korjaus toteutettiin kuivatun merenpohjan päälle rakennetulla tilapäisellä 400 neliömetrin korjausalustalla. Innovatiivisen ratkaisun avulla pystyimme varmistamaan korjausaikataulun ja säästämään varakaapelia,” toteaa yksikön päällikkö Kimmo Nepola.
EstLink 2 -yhteys vikaantui perjantaina 26.1.2024. Vika-alue paikannettiin nopeasti Viron rannikolle. Tarkka vikapaikka löytyi maaliskuun alussa, minkä jälkeen korjaustyöt ovat jatkuneet keskeytyksettä alkusyksyyn saakka. Sähkönsiirtoyhteyden vikaantumisella ei ole ollut vaikutusta sähköjärjestelmän toimivuuteen Suomessa, mutta vika pienensi tilapäisesti maiden välistä sähkönsiirtokapasiteettia 650 megawattia.
Lisätietoja
Kimmo Nepola, yksikön päällikkö, Fingrid, +358 50 590 3850
Tietoja julkaisijasta
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.
Fingrid välittää. Varmasti.
www.fingrid.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj
Tasevastaavilta jätetään perimättä tuotannon ja kulutuksen volyymimaksun lokakuussa 202631.8.2026 14:33:00 EEST | Tiedote
Fingrid jättää perimättä tuotannon ja kulutuksen volyymimaksua lokakuussa 2026. Syynä tähän on voimajärjestelmän reservikustannusten ennustettua alhaisempi taso ja sähkökaupan tuloksen ennustettua korkeampi taso.
Taajuuden laadun raportti vuodelta 2025 julkaistu28.8.2026 13:54:29 EEST | Tiedote
Fingrid on julkaissut raportin pohjoismaisen sähköjärjestelmän taajuuden laadusta vuonna 2025. Raportissa esitetään tunnuslukuja myös aiemmilta vuosilta.
Taajuusohjatun häiriöreservin rajoitusten käyttöönotto staattisille reservikohteille26.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiset kantaverkkoyhtiöt Energinet, Fingrid, Statnett ja Svenska kraftnät ottavat käyttöön rajoitukset staattisen reservin määrälle FCR-D-ylössäätötuotteen hankinnoissa syyskuussa, alkaen toimituspäivästä 30.9.2026. Aluksi otetaan käyttöön kiinteä volyymirajoitus. Käyttöönotto ei aiheuta merkittäviä muutoksia suomalaisten reservitoimittajien käytäntöihin tai operatiiviseen toimintaan.
Reservitoimittajien ja tasevastaavien sopimusehtojen muutokset syksyllä 202625.8.2026 10:55:30 EEST | Tiedote
Fingrid päivittää reservitoimittajien ja tasevastaavien sopimusehtoja pyrkien selkeyttämään voimassa olevia sopimusehtoja ja takamaan sähköjärjestelmän käyttövarmuuden ja sähkökaupan toiminnan kaikissa tilanteissa.
Sähkönkulutus on kääntymässä voimakkaaseen kasvuun – rinnalle tarvitaan lisää säätövoimaa18.8.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Suomen sähkönkulutuksen kasvu on voimistumassa lähivuosina. Kasvua vauhdittavat erityisesti datakeskus- ja sähkökattilahankkeet. Samaan aikaan Suomessa on runsaasti pitkälle valmisteltuja tuuli- ja aurinkovoimahankkeita, joiden toteutuminen edellyttää kuitenkin sähköntuottajien investointipäätöksiä. Rinnalle tarvitaan myös säästä riippumatonta säätövoimaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme