Suomen Yrittäjät

Yrittäjät: Sote-järjestelmä vaatii uudistusta – ”Nykytiellä ei voida jatkaa”

3.9.2024 20:45:57 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote

Jaa

– Velkaantumisen pysäyttäminen uhkaa kaatua hyvinvointialueiden alijäämiin, eikä sote-alueiden tehostamistoimista ole takeita. Julkisen talouden tasapainottaminen on tärkeää, mutta myös panostuksia tasapuoliseen kasvuun kaivataan, Suomen Yrittäjien johtaja, pääekonomisti Juhana Brotherus kommentoi hallituksen budjettiehdotusta.

Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotherus. Valokuvaaja: Jetro Stavén
Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotherus. Valokuvaaja: Jetro Stavén

Brotheruksen mukaan sote-järjestelmä vaatii uudistusta. 

– Nykytiellä ei voida jatkaa. Kulujen kasvu uhkaa nostaa veroastetta ja heikentää huolestuttavasti palvelutasoa, Brotherus sanoo. 

Hallitus esitteli budjettiriihen tuloksia tiistai-iltana. Hyvinvointialueiden ensi vuoden rahoitus kasvaa valtion tulo- ja menoarvioehdotuksessa peräti 2,2 miljardia euroa. Kaikkiaan valtio ottaa lisää velkaa 12,2 miljardia euroa. Veroaste nousee ja verotuksen progressio kiristyy ensi vuonna hallituksen veropäätösten takia.  

Brotheruksen mukaan säästöihin liittyy etenkin sote-kulujen osalta isoja kysymysmerkkejä.  

– Hyvinvointialueiden alijäämät rasittavat valtion budjettia, tehostamisesta ei ole takeita ja tulokset ovat toistaiseksi heikkoja säästöjen osalta. Hallituksen tavoite pysäyttää velkasuhteen kasvu on yhä epävakaalla pohjalla lukuisista toimista huolimatta. 

Alijäämä pienenee ensi vuonna vain puoli miljardia euroa. Brotheruksen mukaan ensi vuoden budjetista alkavat finanssipolitiikan kiristykset. 

– Leikkaukset ja veronkorotukset ovat pitkälti hallitusohjelman ja viime kevään kehysriihen mukaisia. 

– Sopeutuksen ajankohta on kohtuullinen. Talouskasvu on vahvistumassa, joten krooniseen kestävyysvajeeseen on syytä puuttua, Brotherus jatkaa. 

– Sopeutus tapahtuu pääosin menoleikkauksin, mikä haittaa talouskasvua veronkorotuksia vähemmän. Hallituksen investointiohjelma tasoittaa kiristysten vaikutusta talouskasvuun. Nyt onkin erityisen otollinen hetki suhdanteen ja rakennusalan kannalta panostaa etenkin perusväyläpidon korjausvelan purkamiseen, hän sanoo.  

– Olisi myös tärkeää turvata pienten ja keskisuurten yritysten tasapuoliset kasvumahdollisuudet, eikä yrittää valita voittajia. Investointien ja kasvun kannalta on myös kriittistä, että hallitus purkaa sääntelyä, lisää kilpailua suitsimalla inhouse-yhtiöitä ja sujuvoittaa lupaprosesseja.  

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Yrittäjät: Yli puolet raportoi sääntelyn lisääntyneen, Suomi-lisät on poistettava7.2.2026 07:00:00 EET | Tiedote

Pk-yrityksistä 66 prosenttia raportoi, että yrityksiin kohdistuva sääntely on lisääntynyt viimeisten kolmen vuoden aikana, kertoo Yrittäjägallup. Viranomaisvelvoitteet aiheuttavat merkittäviä kustannuksia 75 prosentin mielestä. Byrokratiaan kuluu vähintään 3,8 miljoonaa henkilötyöpäivää vuodessa eli noin 15 000 henkilötyövuotta, Yrittäjien laskelmat osoittavat.

Yrittäjät: Hallitus tuo hankinnat markkinoille – ”Kikkailu kilpailutusten kiertämiseksi loppuu”5.2.2026 15:11:49 EET | Tiedote

Suomen Yrittäjät on tyytyväinen hankintalain uudistukseen. Toteutuessaan se tekee julkisista hankinnoista avoimempia. Hallitus antoi esityksen eduskunnalle tänään. ”Kikkailu kilpailutusten kiertämiseksi loppuu. Esimerkiksi sidosyksiköiden vähimmäisomistusvaatimus avaa markkinoita pk-yrityksille, mikä luo kasvua ja työpaikkoja”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Yrittäjistä sanoo.

Yrittäjägallup: Kaupan ala tunnistaa vastuullisuusvaatimukset voimakkaimmin – alueellisia eroja ei juuri näy28.1.2026 07:00:00 EET | Tiedote

Vastuullisuus on osa pk-yritysten arkea, sillä pk-yrityksistä 59 prosenttia kertoo tunnistavansa toimintaansa kohdistuvia vastuullisuusvaatimuksia. Toimialojen välillä erot ovat huomattavia, ja kaupan alalla vaatimukset tunnistetaan voimakkaimmin. Alueellisia eroja ei juuri näy; vastuullisuuteen liittyvät havainnot ja haasteet ovat hyvin samankaltaisia eri puolilla Suomea.

Yrittäjät: EU-Intia-kauppasopimus avaa uusia mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille27.1.2026 09:49:29 EET | Tiedote

Tänään julkaistu EU:n ja Intian välinen kauppasopimus on merkittävä askel suomalaisille yrityksille. – Tämä on tärkeä sopimus. EU tekee nyt sitä, mitä sen tässä tilanteessa pitää tehdä eli avaa yrityksilleen uusia markkinoita. Tämä auttaa myös suomalaisia yrityksiä ja tuo työtä Suomeen. Intiassa on paljon potentiaalia, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye