Kokkolan kaupungin kuntavastinrahoittamien hankkeiden vaikuttavuusarviointi ohjelmakaudelta 2014 - 2020 – Uusia työpaikkoja ja merkittäviä aluetaloudellisia vaikutuksia
4.9.2024 09:13:46 EEST | Kokkolan kaupunki | Tiedote
Kokkolan kaupunki on teettänyt kattavan vaikuttavuusarvioinnin EU:n ohjelmakaudelta 2014-2020, jossa kaupunki oli mukana rahoittamassa yhteensä 101 hanketta. Kaupungin osarahoittamien hankkeiden kokonaisbudjetti oli 44,2 miljoonaa euroa, josta Kokkolan kaupungin osuus oli 3,8 miljoonaa euroa (8,6 %).
Arvioinnin mukaan hankkeet ovat tuottaneet merkittäviä tuloksia ja vaikuttaneet positiivisesti alueen kehitykseen. Kokkolassa on luotu 375 uutta työpaikkaa ja perustettu 30 uutta yritystä. Lisäksi 487 kokkolalaista yritystä on osallistunut hankkeisiin, mikä on vahvistanut paikallista elinkeinoelämää ja lisännyt yritysten ja TKI-toimijoiden välistä yhteistyötä.
”Olemme erittäin tyytyväisiä hankkeiden kautta syntyneisiin aluetaloudellisiin tuloksiin. Hankkeet ovat tukeneet Kokkolan kaupungin strategiaa ja osaltaan edistäneet kaupungin elinvoimaa. Hankkeisiin kuntarahoituksena sijoitetut eurot ovat palautuneet alueelle laskentatavasta riippuen 5 tai jopa 7 kertaisena”, toteaa Kokkolan kaupungin strategiapäällikkö Piia Isosaari.
Hankkeiden aluetaloudelliset vaikutukset ovat olleet huomattavat. Suorat vaikutukset kunnallisverotuottoina ovat olleet 1,9 miljoonaa euroa, ja epäsuorat vaikutukset palvelu- ja tavaraostoina ovat olleet 3,1 miljoonaa euroa. Hankkeiden tulosten aluetaloudelliset vaikutukset ovat olleet yhteensä 14,5 miljoonaa euroa.
“Kokkolan projektikanta on kansallisessa vertailussa hyvä. On ollut ilo nähdä, kuinka laaja joukko yrityksiä ja henkilöitä on osallistunut hankkeisiin ja hyötynyt niistä. Tietenkään kaikki projektit eivät voi aina onnistua. Jos näin olisi, on tavoitetaso ollut liian alhainen”, lisää vaikuttavuusarvioinnin toteuttanut Spiralia Oy:n asiantuntija Juha Määttä.
Kokkolan alueella toteutettu hanketoiminta on ollut laajaa ja monipuolista, ja se on tuottanut positiivisia tuloksia niin alueen pk-yrityksille kuin koko alueen kehitykselle. Hakijat ovat kokeneet kaupungin uudistetun rahoitushakuprosessin helpoksi ja avoimeksi. He myös arvostivat kaupungin asiantuntijoiden mukana olemista prosessin aikana.
Yhteyshenkilöt
Piia IsosaariStrategiapäällikkö
Puh:0447809224piia.isosaari@kokkola.fiTietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
Marita Liulias Livets spel23.9.2026 08:26:55 EEST | Pressmeddelande
K.H.Renlunds museums höst- och midvinterprogram kretsar kring stark kvinnlighet. Livets spel ger en bred överblick över den omfattande produktionen av Marita Liulia (f. 1957), som härstammar från Perho. Liulia är en av Finlands internationellt mest framgångsrika samtidskonstnärer. Utställningen skildrar människans livscykel. Liulia belyser livskunskap samt spel och lekar som uppmuntrar till reflektion kring visdom och livssituationer.
Marita Liulian Elämän peli23.9.2026 08:26:55 EEST | Tiedote
K.H.Renlundin museon syksy ja sydäntalvi vietetään vahvan naiseuden ytimessä. Elämän peli läpileikkaa Perhosta lähtöisin olevan Marita Liulian (s. 1957) laajaa tuotantoa. Liulia on Suomen kansainvälisesti menestyneimpiä nykytaiteilijoita. Näyttely tarkastelee ihmisen elämänkaarta. Liulia nostaa keskiöön elämäntaidon sekä viisautta ja elämäntilanteita pohdiskelevat pelit ja leikit.
Välkommen med att utveckla Karleby som musikstad!22.9.2026 09:10:35 EEST | Pressmeddelande
Karleby stad förbereder en ansökan om medlemskap i UNESCOs nätverk för kreativa städer (UNESCO Creative Cities Network) inom musik. Målet är att anhålla om medlemskap år 2027, för att ytterligare förstärka Karlebys ställning som en livskraftig musikstad.
Tervetuloa mukaan kehittämään Kokkolaa musiikkikaupunkina!22.9.2026 09:10:35 EEST | Tiedote
Kokkolan kaupunki valmistelee hakemusta UNESCO Luovien kaupunkien verkostoon musiikin alalla. Tavoitteena on hakea jäsenyyttä vuonna 2027 ja vahvistaa entisestään Kokkolan asemaa elinvoimaisena musiikkikaupunkina.
Staden belönade meriterade kommuninvånare11.9.2026 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Staden belönade meriterade kommuninvånare såväl med Karleby-pris som förtjänstmedaljer fredagen den 11 september 2026 i stadshuset. Under festligheterna överräcktes även, Turismfyren och Lucina Hagman-priset. Karleby stads förtjänstmedaljer tilldelas personer som förtjänstfullt arbetat för sin hemstad. I år beviljas förtjänstmedaljer till 22 personer. Lucina Hagman-priset beviljas för pedagogiskt arbete som gjorts för att främja jämlik utbildning, jämställdhet och jämlikhet mellan könen samt för att förnya fostran och utbildning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme