Hämeen kauppakamari

Hämeen kauppakamari pitää hallituksen panostuksia kasvuun ratkaisevina

Jaa

Hallituksen budjettiriihessä päättämät panostukset väyläinfraan ovat Hämeen kauppakamarin alueen elinkeinoelämälle erittäin tervetulleita. ”On tärkeää, että VT12 rahoitus on mukana hallituksen budjetissa ja valtatien parantaminen lähtee vihdoinkin käyntiin. Lisäksi tuleva verohyvitys puhtaan siirtymän suurille teollisille investoinneille toivottavasti lisää alueemme yritysten kasvua ja työpaikkoja”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala. 

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala (Kuva: Paula Ahokanto)
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala (Kuva: Paula Ahokanto)

Hämeen kauppakamari on jo pitkään painottanut, että valtatien 12 yhteysväli Lahti–Kouvola on merkittävä osa itä-länsisuuntaista valtatieverkkoa ja osa pääväyläverkkoa. Lisäksi se on merkittävä yhteysväli erityisesti elinkeinoelämän raskaan liikenteen kuljetusreittinä Länsi- ja Kaakkois-Suomen välillä sekä satamiin. Myös huoltovarmuuden kannalta tieyhteyden merkitys on korostunut. ”Budjettiriihessä päätettiin, että Mankalan ja Tillolan väliselle tieosuudelle ehdotetaan 92 miljoonan euron valtuutta ja ensi vuodelle 1,0 miljoonan euron määrärahaa. Olemme ilahtuneita, että pitkään odotettu päätös nyt saatiin”, Vanhala painottaa.

Kauppakamari pitää tärkeänä myös valmisteilla olevaa verohyvitystä puhtaan siirtymän suurille teollisille investoinneille. ”Toivottavasti verohyvitys tuo kasvua ja työpaikkoja myös alueemme pk-yrityksille”, korostaa Vanhala.

Hämeen kauppakamari pitää toimialueellaan olennaisina panostuksia osaamistason nostoon, ja leikkaukset ammatilliseen koulutukseen ovat kauppakamarin näkökulmasta huolestuttavia.  Lisäksi matkailun edistämisen leikkaus on ikävä uutinen matkailualan yrityksille ja niitä tukevalle yritystoiminnalle.

On välttämätöntä, että hallitus panostaa kansainvälisten osaajien sujuvaan maahan tuloon ja kansainväliseen rekrytointiin. Lausuntokritiikistä huolimatta hallitus ei ole päättänyt muutoksista niin kutsuttuun kolmen kuukauden sääntöön, jota Hämeen kauppakamarikin on lausunnossaan kritisoinut. ”Osaajapula ei saa muodostua alueemme yritysten kasvun esteeksi. Rekrytointiprosessit ovat pidentyneet, joten kolmen kuukauden työllistymisaika on lyhyt jopa suomalaiselle ja huomattavasti suurempi haaste ulkomaalaisen työntekijän osalta”, Vanhala toteaa.

Hallitus on sitoutunut kansalliseen tavoitteeseen nostaa Suomen tutkimus- ja kehittämismenot (T&K) neljään prosenttiin bruttokansantuotteeseen suhteutettuna vuoteen 2030 mennessä. Kauppakamari pitää tärkeänä, että yritykset ja korkeakoulut tiivistäisivät sekä panostaisivat T&K- yhteistyötään. Tähän on erinomaiset mahdollisuudet muun muassa LUT-yliopiston ja LAB-ammattikorkeakoulun uusien koulutusvastuiden myötä, jotka toivottavasti pian saavat vahvistuksen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala (Kuva: Paula Ahokanto)
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala (Kuva: Paula Ahokanto)
Lataa

Hämeen kauppakamari

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kuhmoinen sekä Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari

Hämäläisyritykset ovat optimistisia haastavasta taloustilanteesta huolimatta9.10.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Hämäläisyritysten yleistunnelma on positiivisempi kuin viime keväänä, selviää Hämeen kauppakamarin tuoreimmasta talouskyselystä. ”Alueemme yritysten yleistunnelma on koko maan lukuja optimistisempi, vaikka muutoin kasvuluvut eivät ole vielä koko maan keskimääräisellä tasolla. Tulokset ovat pitkälti samalla tasolla kuin toukokuussa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Hämäläisyritykset luottavat sähkön riittävyyteen, mutta hinta huolestuttaa3.10.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Hämäläisyritykset luottavat sähkön riittävyyteen tulevana talvena, selviää Hämeen kauppakamarin tuoreimmasta talouskyselystä. ”Vaikka alueemme yritykset luottavat sähkön riittävyyteen, niin sähkön hinta huolestuttaa vastanneista yli kolmannesta. Kuten kuluttajat, myös yritykset voivat varautua hintavaihteluihin suojaamalla sähkön hinnan kiinteillä sopimuksilla tai hyödyntämällä pörssisähkön ja kiinteän hinnan yhdistelmäsopimuksia”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

HHJ-tutkinnon suorittaneet vahvistavat yritysten hallitusosaamista3.9.2024 09:51:18 EEST | Tiedote

Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin elokuussa. Hämeen kauppakamarin HHJ-kurssin käyneistä 29 henkilöä suoritti tutkinnon hyväksytysti. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”Hienoa, että saimme uusia hallitusammattilaisia vahvistamaan eri organisaatioiden hallitustyöskentelyä. HHJ-kurssin ja -tutkinnon suorittaneet tuovat lisää tärkeää osaamista alueemme yrityksiin”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Kannustetaan toisiamme huippusuorituksiin!9.8.2024 13:04:35 EEST | Blogi

Viimeisen neljän vuoden aikana positiivisista uutisista ei ole ollut runsauden pulaa. Päinvastoin maailma on ollut isossa myllerryksessä ensin pandemian ja sitten Venäjän hyökkäyssodan myötä. Globaalien tapahtumien laineet ovat lyöneet vahvasti Suomeen, ja taloudessa mollisävyt ovat olleet voimakkaita. Sekä yritysten että kuluttajien luottamus laahaa Suomessa jonon hännillä, kun vertailemme eri EU-maiden luottamusta tulevaisuuteen ja talouteen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye