CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy

Eeva Sokka luotsaamaan CSC:n Kajaanin datakeskusekosysteemiä

Jaa

Eeva Sokka on nimitetty CSC:n Kajaanin datakeskusekosysteemin uudeksi vetäjäksi. Hänen vastuullaan on CSC:n Kajaanin datakeskuksen sidosryhmäyhteistyön pitkäjänteinen kehittäminen monella eri osa-alueella.

CSC:n datakeskuksen ekosysteemin päällikkönä Eeva Sokka toimii CSC:n edustajana kehityshankkeissa, joiden avulla pyritään vahvistamaan datakeskusliiketoiminnan kasvun edellytyksiä Kainuussa. Hän on datakeskuksen kasvot ja ensisijainen kontakti alueen monien eri toimijoiden suuntaan. Hän vastaa yhdessä CSC:n johdon kanssa datakeskusten korkean tason vierailujen isännöinnistä. Supertietokone LUMIn saaminen Kajaanin on ollut kansainvälinen menestystarina ja datakeskuksessa käy vuosittain yli 1000 vierasta Suomesta ja maailmalta.  

Eeva Sokka siirtyy uuteen tehtäväänsä supertietokone LUMIn ohjelmapäällikön paikalta. Tässä roolissa on viimeisen viiden vuoden aikana vastannut muun muassa LUMI-ohjelman hallinnosta, taloudesta, sopimuksista ja viestinnästä. Hänen vastuulleen ovat kuuluneet yhteydet ja hallinnolliset asiat koneen omistavaan EuroHPC Joint Undertakingin sekä konsortiossa mukana olevien 11 maan suuntaan. Eevalla on monipuolinen kokemus datakeskuksiin ja supertietokoneisiin liittyvästä yhteistyöstä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla sekä laajat verkostot toimialan erilaisten sidosryhmien suuntaan.

Eeva Sokalla on myös pitkä kokemus alueiden ja koulutuksen kehitystehtävistä sekä näihin liittyvistä hankkeista.

”Koulutusyhteistyö on yksi keskeinen osa-alue uudessa työssäni. Kajaanin kasvava datakeskusekosysteemi tarvitsee konesaliteknologian osaajia nyt ja tulevaisuudessa. Yhteistyö yritysten ja oppilaitosten - erityisesti Kajaanin ammattikorkeakoulun - välillä on tärkeää, jotta tutkinnot vastaavat mahdollisimman hyvin työelämän tarpeita ja yritykset pystyvät työllistämään nuoria osaajia”, Eeva Sokka sanoo. 

CSC:n datakeskus kasvaa ja kehittyy

CSC:n Kajaanin toimipiste työllistää jo lähes 50 henkilöä. Suurin osa heistä tekee töitä datakeskustoimintojen parissa, mutta mukana on myös muita rooleja. Useissa CSC:n rekrytoinneissa työntekijällä on mahdollisuus valita Kajaanin ja Espoon toimipisteiden välillä.

Datakeskusliiketoiminta kasvaa ja uusia investointeja tehdään. Supetietokone LUMIn lisäksi Kajaanissa sijaitsevat muun muassa Suomen kansalliset supertietokoneet Puhti ja Mahti. Ne korvataan lähivuosina uusilla, tehokkaammilla koneilla. Näiden hankinnan valmistelu on jo käynnistynyt.

Kajaanin datakeskusekosysteemi on menestystarina jo nyt, mutta kasvumahdollisuudet ovat isot.

”Suurten data-aineistojen hallinta ja suurteholaskenta näyttelevät isoa roolia esimerkiksi tekoälyyn liittyvässä kehitystyössä. Datakeskuksien merkitys tulee vain kasvamaan. Kajaanin datakeskustoimintojen kokonaisuus kasvaa ja voimistuu, ja tätä työtä on innostavaa jatkaa  CSC:n kumppaneiden kanssa yhteistyöllä”, Eeva Sokka painottaa. 

 

Eeva Sokka

Koulutus: FM

Työkokemus:

CSC – Tieteen tietotekniikan keskus:

Datakeskusekosysteemin päällikkö
Supertietokone LUMIn ohjelmapäällikkö
Kehityspäällikkö, korkeakoulutuksen yhteistyöverkostot ja digitalisaatio

Perho Liiketalousopisto ja Helmi liiketalousopisto:
Opintopalvelupäällikkö, opinto- ja tietopalveluiden kehityspäällikkö

Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikkeli
Kehittämispäällikkö ja maakuntasuunnittelija, koulutus-, tutkimus- tai tietoyhteiskunta-asiat

Helsinki EU Office (Bryssel):
Viestintäasiantuntija

Helsingin yliopisto:

Opintojen kehittämisen ja hallinnon uudistamisen suunnittelija 

Lisätietoja:

Eeva Sokka, Datakeskusekosysteemin päällikkö
Puhelin: 044 7700524
eeva.sokka@csc.fi

Linkit

CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy

on valtion ja korkeakoulujen omistama, voittoa tavoittelematon erityistehtäväyhtiö. Osana kansallista tutkimusjärjestelmää CSC kehittää, integroi ja tarjoaa korkeatasoisia ICT-palveluja tutkimukselle, opetukselle, kulttuurille, julkishallinnolle ja yrityksille. Lisätietoa: www.csc.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy

Högskolornas nya tjänst Opin.fi erbjuder lösningar för dem som blivit utan studieplats och nya studievägar19.11.2025 14:19:56 EET | Pressmeddelande

Publiceringen av resultaten av studentskrivningarna och höstens gemensamma ansökan väcker årligen olika slags känslor. Många unga funderar nu på vad de ska göra härnäst om de blir utan studieplats eller om de ännu söker sin riktning. I år erbjuds en ny och heltäckande lösning: högskolornas gemensamma tjänst Opin.fi som öppnades våren 2025, och som för första gången samlar de finländska högskolornas öppna studier på ett och samma ställe.

Korkeakoulujen uusi Opin.fi-palvelu tarjoaa ratkaisuja yhteishaussa ilman paikkaa jääneille ja uusia opintopolkuja19.11.2025 14:19:56 EET | Tiedote

Ylioppilaskirjoitusten ja syksyn yhteishaun tulosten julkaisu herättää vuosittain monenlaisia tunteita. Moni nuori pohtii nyt, mitä tehdä seuraavaksi, jos opiskelupaikkaa ei tullut tai oma suunta on vielä hakusessa. Tänä vuonna tilanteeseen on tarjolla uusi ja kattava ratkaisu: keväällä 2025 avattu korkeakoulujen yhteinen Opin.fi-palvelu, joka kokoaa suomalaisten korkeakoulujen avoimet opinnot ensimmäistä kertaa yhteen paikkaan.

The higher education institutions' new Opin.fi service offers solutions and new study paths for those left without a place in the joint application process19.11.2025 14:19:56 EET | Press release

As the results of the matriculation examination and the autumn's joint application process are published each year, they evoke a wide range of emotions. Many young people are now asking themselves what they should do next if they did not get a study place or they are still looking for the right direction. This year, a new and comprehensive solution is available for their situation: the joint Opin.fi service launched in spring 2025, which brings together the open studies offered by Finnish higher education institutions in a single location for the first time.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye