Uusi S-market Moisio avataan huomenna
4.9.2024 11:59:30 EEST | Turun Osuuskauppa | Tiedote

Turun Osuuskauppa avaa torstaina 5.9. klo 10 Turussa uuden S-marketin Moisioon Mittumaarintielle. Asuinalueen ja liikennevirtojen äärellä sijaitseva S-market tarjoaa asiakkailleen monipuolisen valikoiman ja laajat aukioloajat.
- Uuden S-market Moision rakennustyöt sujuivat hyvin ja pääsemme avaamaan kaupan pari kuukautta ennakoitua aiemmin. Samalla tuomme alueelle mahdollisuuden kerryttää S-Etukortilla Bonusta. Viimeisen viiden vuoden aikana olemme investoineet Varsinais-Suomessa päivittäistavarakaupan palvelujen ja verkoston parantamiseen yhteensä yli 110 miljoonaa euroa ja investoinnit alueen elinvoimaisuuden kehittämiseksi jatkuvat. Syyskuun lopulla valmistuu S-market Pansion uudistus ja suunnittelussa on muun muassa Naantalin Karvetin alueen iso liikekeskushanke, Turun Osuuskaupan toimialajohtaja Sami Junnila iloitsee.
Tavoitteena on palveluita parantamalla helpottaa asiakasomistajien arkea ja lisätä hyötyä omasta kaupasta. Alueen asukkaiden lisäksi uusi kauppa houkuttelee varmasti myös ohikulkijoita, sillä se sijaitsee mukavasti isojen liikennevirtojen äärellä. Luonnollisesti Moisiossa panostetaan edulliseen hintatasoon, laajoihin valikoimiin sekä osuviin oheispalveluihin.
- Uusi kauppa tarjoaa kattavan valikoiman niin arkiseen kuin juhlavampaankin ruoanlaittoon. Kaupassa käynnistä on tehty myös helppoa. Kolme itsepalvelukassaa nopeuttavat asiointia ja halutessaan ruokaostokset voi tilata suoraan noutolokerikkoon ja hakea ne sieltä vaikkapa työpäivän päätteeksi. Syyskuun puolen välin tietämillä saamme S-market Moisioon ruoan robottikuljetukset, kertoo ketjujohtaja Mika Aaltonen Turun Osuuskaupasta.
Palveluverkoston nykyaikaistaminen, energiatehokkuuden kehittäminen ja uusiutuvan energian lisääminen tukevat Turun Osuuskaupan tavoitetta olla hiilinegatiivinen vuoteen 2025 mennessä.
- Uuden S-market Moision kokonaiskerrosala on noin 1100 m2 ja se lämpiää maalämmöllä. Energiatehokkuus ja ympäristöystävällisyys on huomioitu myös myymälään puolella ja siellä on ovelliset kylmäkalusteet sekä led-valaistus. S-market Moisiossa on myös oma aurinkovoimala, jolloin osa kaupan käyttämästä energiasta tuotetaan itse. S-marketin pihalta löytyy lisäksi kaksi sähköautojen teholatauspistettä, Aaltonen toteaa.
Lisätietoja:
Turun Osuuskauppa, toimialajohtaja Sami Junnila, 010 764 5007
Turun Osuuskauppa, ketjujohtaja Mika Aaltonen, 010 764 4063
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun Osuuskauppa
Prisma Wiklund valmistuu lokakuun alkuun21.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Prisma Wiklund valmistuu Turun ydinkeskustassa torstaina 1.10.2026. Prisma vahvistaa Wiklundin asemaa monipuolisena keskustan palvelukokonaisuutena ja on tuonut asiakkaille entistä laajemman päivittäis- ja käyttötavaravalikoiman, Prisman hintatason sekä sujuvamman asioinnin kauppatorin laidalle. Wiklundin mittava uudistus etenee suunnitellusti. Turun kauppatorin laidalla sijaitseva Prisma Wiklund on Turun keskustan ensimmäinen hypermarket ja osa Turun Osuuskaupan noin 10 miljoonan euron investointia keskustan palvelujen kehittämiseen. – Prisma Wiklundin valmistuminen on merkittävä hetki sekä Wiklundille että koko Turun keskustalle. Haluamme tarjota asiakkaille entistä monipuolisemmat palvelut, laajemmat valikoimat ja Prisman kilpailukykyisen hintatason helposti saavutettavassa sijainnissa. Uudistuksella vahvistamme samalla Turun keskustan vetovoimaa, kertoo toimialajohtaja Sami Junnila Turun Osuuskaupasta. Prisman päivittäistavarat sijoittuvat Wiklundin pohjakerrokseen ja käyttötavarat
Prisma Naantali aukeaa torstaina - lähes sata työpaikkaa ja kattava palvelutarjonta14.9.2026 12:59:54 EEST | Tiedote
Naantalin uusi Prisma avataan torstaina 17.9.2026 klo 10. Uusi liikekeskus vahvistaa Naantalin kaupallisia palveluja laajalla päivittäis- ja käyttötavaravalikoimalla sekä monipuolisilla oheispalveluilla. Karvetin kaupunginosaan Rautakadulle valmistunut reilun 10 000 neliömetrin liikekeskus tuo laajat kaupan palvelut lähelle naantalilaisten arkea ja tärkeiden kulkuyhteyksien varrelle. Uusi Prisma työllistää lähes sata palvelualan ammattilaista, vahvistaa alueen palvelutarjontaa ja lisää Naantalin vetovoimaa asiointi- ja työpaikkakaupunkina. - Prisma Naantalin avautuminen on merkittävä askel Turun Osuuskaupan kasvustrategian toteuttamisessa. Olemme määrätietoisesti kehittäneet palveluverkostoamme ja investoineet toimialueemme kasvukeskuksiin, ja uusi Prisma vahvistaa Naantalin palvelutarjontaa asiakasomistajien eduksi pitkälle tulevaisuuteen. Olemme iloisia siitä, että voimme nyt tarjota naantalilaisille entistä kattavammat palvelut omassa kotikaupungissa, toimitusjohtaja Niklas Österlun
Ruokarobotit muistuttavat autoilijoita tarkkaavaisuudesta koulujen alkaessa11.8.2026 13:07:05 EEST | Tiedote
Liikenneturvan tuoreessa kyselyssä* lähes kolmasosa autoilijoista kertoi, että liikenteen seuranta auton ratissa on heikentynyt ainakin kerran puhelimen käytön takia. Nyt on aika ottaa tarkkaavaisuus ratissa tavaksi ja jättää puhelin laukkuun tai taskuun, sillä pienet koululaiset ovat aloittaneet koulutiensä.
Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Skanssiin10.8.2026 12:00:16 EEST | Tiedote
Turun Osuuskauppa avaa uuden S-marketin Kauppakeskus Skanssin yhteyteen alkuvuodesta 2027. S-marketin uudistukset XXL:ltä vapautuvassa tilassa käynnistyvät syksyllä 2026. Uuden S-marketin myötä asiakasomistajien palvelut paranevat Skanssin alueella. - Uusi S-market itäisessä Turussa vahvistaa päivittäistavarakaupan palveluverkostoamme ja tukee Turun Osuuskaupan kasvustrategiaa. Skanssi on meille luonteva sijainti hyvien kulkuyhteyksien ja asiointivirtojen äärellä, ja uusi myymälä täydentää palvelujamme alueella, jossa meillä ei tällä hetkellä ole päivittäistavarakaupan palveluja. Myyntipinta-alaltaan noin 3 000 neliömetrin myymälästä rakennetaan moderni, sujuvaan arjen asiointiin suunniteltu S-market, kertoo toimitusjohtaja Niklas Österlund Turun Osuuskaupasta. Ennen myymälän avausta tilat remontoidaan ja uudistetaan. - Nykyisen lastauslaiturin paikalle rakennetaan remontissa uusi sisäänkäynti S-marketiin. Sisäänkäynnin yhteyteen tulee myös parkkipaikkoja, joten myymälään pääsee myös s
Turun Osuuskaupan liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa5.8.2026 11:59:46 EEST | Tiedote
Turun Osuuskaupan tammi–kesäkuun liikevaihto oli 418,0 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua 4,6 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme