Hellepäivien määrän ennätystä sivuttu tänään
Tänään on sivuttu vuoden hellepäivien lukumäärän ennätystä. Hellepäivien määrä nousi 65 kappaleeseen lämpötilan saavutettua Virolahden havaintoasemalla jo aamupäivällä hellerajan eli 25,1 astetta.
Tänään 4. syyskuuta mitattiin tämän vuoden syyskuun toinen hellepäivä, kun Virolahdella, Koivuniemen havaintoasemalla lämpötila nousi yli hellerajan. Kyseessä on tämän vuoden 65. hellepäivä. Yhtä monta hellepäivää mitattiin myös vuonna 2002. Ilmatieteen laitoksen vertailukelpoiset helletilastot alkavat vuodesta 1961.
Helteinen sää jatkuu loppuviikolla
Suomen itäpuolella on korkeapaine, joka kierrättää lähipäivien aikana kaakosta hyvin lämmintä ja myös kosteaa ilmaa maahamme. Hellepäivien määrässä ennätyksen rikkoutuminen on hyvinkin mahdollista jo huomenna torstaina.
Sekä torstaina että perjantaina maan etelä- ja keskiosissa lämpötila kohoaa päivällä 25 asteen tuntumaan. Viikonlopun osalta tilanteessa ei ole näköpiirissä suurta muutosta. Sää on myös aamusumujen hälvenemisen jälkeen varsin aurinkoinen.
"Myös ensi viikon alku on ennusteissa varsin lämmin, mutta mitä pidemmälle syyskuuta mennään sen tiukemmassa on hellerajalla pääsy", pohtii meteorologi Kaisa Solin.
Ilmastonmuutoksen vaikutus lämpötiloihin on merkittävä
Vahvistettujen tietojen mukaan kulunut kesä menee koko Suomen keskilämpötilan osalta jaetulle ykkössijalle vuoden 1937 kanssa. Kesän eli kesä - elokuun 2024 koko Suomen keskilämpötila oli 16,2 astetta.
Ilmatieteen laitoksen ja Helsingin yliopiston tutkijoiden vertaisarvioidun menetelmän mukaan ilmastonmuutoksen vaikutus lämpötiloihin on ollut merkittävä sekä Pohjois- että Etelä-Suomessa. Esimerkiksi lämpötilan nousua on ollut lähes kaksi astetta Sodankylässä ja Helsingissä.
"Yleistyvät ja kuumenevat helleaallot ovat yksi ilmastonmuutoksen parhaiten tunnetuista seurauksista. Helteisiä kesiä on toki ollut aiemminkin, mutta ilmastonmuutoksen vuoksi niiden todennäköisyys kasvaa entisestään tulevina vuosikymmeninä. Samalla vuosien välinen vaihtelevuus säilyy Suomen leveysasteilla suurena", toimialajohtaja Hannele Korhonen toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi, puh. 029 539 1000 (vaihde).
Ilmatieteen laitoksen Ilmastopalvelu, puh. 029 539 1000 (vaihde).
Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Kutsu medialle: Tietoiskuja ilmastotutkimuksesta perjantaina 8.11. kello 9–123.10.2024 13:10:10 EEST | Kutsu
Mitä ilmastotutkimuksessa tapahtuu juuri nyt? Miltä Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen tavoite tieteen valossa näyttää? Tule mukaan maksuttomaan tilaisuuteen, jossa Ilmatieteen laitoksen tutkijat summaavat viimeisintä tutkimustietoa ilmastonmuutoksesta.
Ukkoskaudella salamoi keskimääräistä enemmän ‒ alkukesä oli erityisen aktiivinen2.10.2024 11:31:12 EEST | Tiedote
Ukkoskauden salamamäärä nousi neljänneksen yli pitkän ajan keskiarvon. Touko- ja kesäkuussa Suomessa havaittiin kaksinkertainen määrä maasalamoita keskimääräiseen verrattuna.
Syyskuu oli jälleen monin paikoin ennätyksellisen lämmin1.10.2024 11:17:56 EEST | Tiedote
Edellinen ennätyslämmin syyskuu oli vastikään vuosi sitten. Esimerkiksi Sodankylässä todennäköisyys näin lämpimälle syyskuulle on nykyilmastossa noin 23-kertainen verrattuna tilanteeseen, jossa ilmastonmuutosta ei olisi.
Kesä 2024 oli Euroopassa kaikkien aikojen lämpimin27.9.2024 11:05:32 EEST | Tiedote
Kesä-, heinä- ja elokuun keskimääräinen ilman lämpötila Euroopassa oli ennätyksellisen korkea: 1,54 °C yli vuosien 1991–2020 keskiarvon.
Kesän UV-kertymä oli etelässä hieman tavanomaista suurempi, pohjoisessa tavanomaista pienempi ‒ lämpimästä kesästä huolimatta26.9.2024 15:27:32 EEST | Tiedote
Suojautumisraja eli UV-indeksin arvo kolme saavutettiin Etelä-Suomessa kesä-elokuussa lähes joka päivä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme