Opetusklinikka NoVa tarjoaa matalan kynnyksen apua ja tukea hyvinvointiin ja terveyteen
9.9.2024 16:42:01 EEST | Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Opetusklinikka NoVa avaa ovensa 16.9.2024 klo 9 Palosaarella Vaasassa. Klinikalla tarjotaan matalan kynnyksen apua ja tukea esimerkiksi mielen hyvinvointiin ja elintapoihin. Klinikalla työskentelevät Vaasan ammattikorkeakoulujen (VAMK ja Novia) sosiaali- ja terveysalan opiskelijat hyvinvointialueen ammattilaisen valvonnassa. Klinikalle ovat tervetulleita kaikki yli 18-vuotiaat Pohjanmaan asukkaat.

Opetusklinikalla pyritään tarjoamaan asukkaille helposti saatavilla olevaa palvelua valjastamalla ammattikorkeakouluissa oleva taito ja osaaminen tiiviimmäksi osaksi alueen hyvinvointipalveluja.
– Ammattikouluissa vastaavanlainen toiminta on jo vakiintunut osa opintojen toteuttamista esimerkiksi parturi-kampaaja- tai kosmetologilinjan puolella. Nyt pyrimme käynnistämään hieman vastaavanlaista palvelua, jolla tuetaan asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä, kertoo VAMKin lehtori Karina Björninen.
Klinikalla voi poiketa ilman ajanvarausta
Klinikan toiminta keskittyy matalan kynnyksen auttamiseen ja painopiste on ennaltaehkäisyssä. Klinikan asiakkaaksi voi tulla, jos kokee tarvitsevansa tukea mielen hyvinvointiin tai ohjausta parempiin elintapoihin. Lisäksi on mahdollista tulla tarkistamaan omat verensokeriarvot sekä verenpaineet. Opiskelijat myös ohjeistavat hyvinvointialueen digitaalisten palveluiden käytössä.
– Tämä on uusi tapa tarjota palveluita hyvinvointialueen asukkaille, toivomme sen parantavan palveluiden saatavuutta. Klinikalla asiointi ei edellytä asiakas- tai potilassuhdetta, jolloin asiakkaaksi tuleminen on erityisen helppoa, kuvaa projektipäällikkö Mari Viljamaa.
Asiakas voi varata klinikalle joko henkilökohtaisen vastaanottoajan soittamalla klinikalle tai poiketa ilman ajanvarausta. Asiointi on maksutonta. Opetusklinikka on auki ma–ti sekä to–pe klo 9–11.30 ja 12.30–15, ja se sijaitsee Palosaarella VAMKin ja Novian korkeakoulutilassa Aleressa osoitteessa Wolffintie 31, Vaasa.
– Toivomme, että klinikalle tullaan rohkeasti, jos avun ja tuen tarvetta ilmenee. On kuitenkin tärkeä huomioida, että klinikalla ei hoideta sairauksia tai tehdä diagnooseja. Tervetuloa pistäytymään ja tarkistuttamaan esimerkiksi oma verenpaine, kannustaa projektipäällikkö Jessica Nygård.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Jessica Nygårdprojektipäällikkö
Puh:040 681 9094jessica.nygard@ovph.fiMari Viljamaaprojektipäällikkö
Puh:040 611 6857mari.viljamaa@ovph.fiKuvat

Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
Välfärdsområdet varnar för bluffmeddelanden i barnskyddets namn4.6.2026 10:29:24 EEST | Pressmeddelande
Många som bor i Österbotten har under våren fått ett bluffmejl, där det står att det har gjorts en barnskyddsanmälan om deras barn och att de ombeds logga in med bankkoder i tjänsten.
Hyvinvointialue varoittaa huijausviesteistä lastensuojelun nimissä4.6.2026 10:29:22 EEST | Tiedote
Monille Pohjanmaalla asuville on tullut kevään aikana huijaussähköposteja, jossa kerrotaan, että heidän lapsestaan on tehty lastensuojeluilmoitus ja heitä pyydetään kirjautumaan pankkitunnuksilla palveluun.
Avvikande öppettider i sommar 20263.6.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
I sommar 2026 är en del av våra enheter stängda eller har avvikande öppettider.
Poikkeavat aukioloajat kesällä 20263.6.2026 08:59:00 EEST | Tiedote
Kesän 2026 aikana osa yksiköistämme on suljettu tai toimii poikkeavin aukioloajoin.
Distanstjänsten för testning av könssjukdomar utvidgas till hela Österbottens välfärdsområde1.6.2026 15:09:34 EEST | Pressmeddelande
Distanstjänsten för testning av könssjukdomar utvidgas till hela Österbottens välfärdsområde i början av juni. Du kan beställa ett distanstestpaket via webbplatsen och göra testet hemma.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme