Rehtori Jari Ojala: Koulutustason nostoon tarvitaan hallituskaudet ylittävä suunnitelma
4.9.2024 14:04:47 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Jyväskylän yliopiston lukuvuoden 2024-2025 avajaispuhe 4.9.2024.
Lukuvuoden avajaispuheessaan rehtori Jari Ojala pohti teknologiamurroksen vaikutusta työhön ja myös tulevaisuuden koulutustarpeisiin.

"Teknologiat muuttavat työtä ja työn tarvetta, aiheuttaen ehkä odottamattomiakin muutoksia. Samaan aikaan demografinen kehitys muuttaa maailmaa ja eritoten Suomea. Yliopisto ei ainoastaan vastaa ympäristön haasteisiin, vaan yliopisto on voima, joka muuttaa ympäröivää yhteiskuntaa. Me koulutamme osaajat tuleville vuosikymmenille, me tutkimme tämän päivän murrosteknologioita."
Ojalan mukaan Suomi on jäänyt pahasti jälkeen verrokkimaista, kun katsotaan korkeakoulutettujen osuutta väestöstä.
"Uutta luova ja tieteen eturintamassa kulkeva tutkimus antaa parhaat takuut Suomen pitkäjänteiselle kilpailukyvyn kehittymiselle. Koulutustason nostoon tarvitaan hallituskaudet ylittävä pitkän tähtäimen suunnitelma ja sitoutuminen."
Ojalan mukaan kansallinen lisäpanostus tohtorikoulutukseen on oikeaan osunut:
"Arvioiden mukaan vuosina 2024–2030 tarvitaan vuosittain 2 000 uutta tohtoria tutkimus- ja kehittämistehtäviin, kun vuonna 2022 tohtorintutkinnon Suomessa suoritti 1 623 henkilöä. Yhä useampi väittelijä tulee Suomen ulkopuolelta. Meidän pitää huolehtia, että nämä asiantuntijat jäisivät Suomeen myös väitöksen jälkeen rakentamaan ja vahvistamaan suomalaista yhteiskuntaa."
Keskeistä on eri yhteistyötahojen ja kumppanien kanssa tehtävän yhteistyön kehittäminen. Laatu ja vaikuttavuus syntyvät yhteistyöstä.
Lisätietoja:
Rehtori Jari Ojala, jari.ojala@jyu.fi
Yhteyshenkilöt
Liisa Harjulaviestintäpäällikkö
Puh:040 805 4403viestinta@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Nuoret aikuiset jakavat väärää tietoa sosiaalisista syistä, eivät tietämättömyydestä22.9.2026 12:03:58 EEST | Tiedote
Nuoret aikuiset jakavat sosiaalisen median väärää tietoa ennen kaikkea siksi, että se palvelee heidän sosiaalisia tarpeitaan – eivät sen takia, että he eivät osaisi käyttää mediaa. Tämä selviää Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Vilma Luoma-ahon ja Oklahoman yliopiston apulaisprofessori Xiaochen Zhangin tuoreesta kansainvälisestä tutkimuksesta, joka julkaistiin arvostetussa Information, Communication & Society -tiedelehdessä.
Viisi vinkkiä Tutkijoiden yön ohjelmasta – näitä ei kannata ohittaa!22.9.2026 10:49:34 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö palaa Jyväskylään jälleen perjantaina 25.9.2026 ja mukana on yliopiston lisäksi myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk. Luvassa on monipuolista ja opettavaista tekemistä kaikenikäisille tiedonjanoisille.
Herätä uteliaisuutesi Tutkijoiden yössä – Ohjelmatarjontaa yhdeksällä paikkakunnalla ympäri Suomen!21.9.2026 14:05:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö on vuosittain järjestettävä tiedetapahtuma, jossa tutkijat ympäri Eurooppaa avaavat ovensa kaikenikäisille tiedonjanoisille. Tänä vuonna tutkijat avaavat ovensa laboratorioiden uumeniin Jyväskylässä, Oulussa, Helsingissä, Hämeenlinnassa, Kuopiossa, Joensuussa, Porissa, Sodankylässä ja Tampereella perjantaina 25.9.
Kirjailija Sofi Oksanen Martti J. Kari -muistoluennon puhujaksi21.9.2026 12:00:21 EEST | Tiedote
Martti J. Kari -muistoluento 10.12.2026 klo 15.00-16.30 Jyväskylän yliopiston juhlasali
Pohjois-Euroopan vanhojen metsien tunnistamiseen tarvitaan yhteinen tieteellinen perusta17.9.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen tutkijaryhmä on julkaissut kokoavan katsauksen, joka tarjoaa tieteeseen perustuvat kriteerit Pohjois-Euroopan vanhojen metsien tunnistamiseksi. Julkaisu on tarkoitettu valtakuntien rajat ylittäväksi tueksi päättäjille ja viranomaisille, jotka toteuttavat EU:n komission vaatimusta tunnistaa ja suojella jäljellä olevat vanhat ja luonnontilaiset metsät.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme