Tutkimuksilla selvitetään poronlihan hiilijalanjälkeä ja etsitään ratkaisuja porotalouden tuottavuuden parantamiseksi (Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu)
Lapin ELY-keskus myöntää vuosittain tutkimusrahoitusta hankkeisiin, jotka edistävät porotaloutta ja luontaiselinkeinoja sekä koltta-alueen kehittämistoimintaa tai tuottavat tietoa päätöksenteon tueksi. Tänä vuonna rahoitettiin kaksi uutta hanketta.

Rahoitetut hankkeet:
Poron elinkaariset kestävyysvaikutukset lihantuotannossa ja matkailussa Suomessa
Tutkimushankkeen tavoitteena on laskea niin Suomessa tuotetun poronlihan kuin poromatkailun ilmastovaikutukset. Elinkaariset kestävyysvaikutukset lasketaan erikseen 1) poronhoidolle minimaalisella lisäruokinnalla 2) poronhoidolle, jossa käytetään merkittävästi lisäruokintaa ja 3) porolle matkailutilalla.
Tutkimushankkeen aikana kerätään ajantasaista dataa tuotantoketjusta eli poronhoitajilta, poromatkailutiloilta ja teurastamoilta. Tieto auttaa toimijoita vastaamaan sidosryhmien esittämiin kysymyksiin tuotteiden ympäristövaikutuksista ja kehittämään omaan tuotantoaan. Jalostajat voivat hyödyntää tutkimushankkeessa tuotettavaa tietoa tuotekohtaisten hiilijalanjälkiarvioiden laskennassa.
Hankkeen toteuttaja: Luonnonvarakeskus
Hankkeen toteutusaika: 1.1.2025–31.12.2026
Kokonaiskustannusarvio: 188 753,00 euroa
Myönnetty avustus: 129 361,00 euroa
Hankkeesta lisätietoja antaa Luonnonvarakeskuksen tutkija Kirsi Usva, puh. 0295 326 621
Poronhoidon tuottavuuden ja kannattavuuden parantaminen (Petraus)
Viimeisten 15 vuoden aikana vasatuotto, eloporoa kohti laskettu teurasporojen määrä ja teurasporojen kokonaismäärät ovat pudonneet merkittävästi kaikissa poronhoitoalueen osissa, vaikka vuosien välillä näissä tuottavuusluvuissa on ollut myös vaihtelua.
Tutkimushankkeessa selvitetään, mistä eri tekijöistä tuottavuuden pitkäaikainen heikentyminen eri alueilla ja paliskunnissa johtuu. Hankkeessa myös kehitetään helppokäyttöinen Porosysteemit-laskentatyökalu, jota paliskunnat ja neuvojat voivat hyödyntää käyttämällä Liiteri-palvelussa olevia poronhoidon paikkatietoja.
Työkalun ja poronhoidon paikkatietojen avulla voidaan arvioida ja vertailla mm. erilaisten laidunten käyttötapojen sekä ruokinta- ja hoitomenetelmien vaikutuksia poronhoidon tuottavuuteen, kannattavuuteen ja laidunten kuntoon erilaisissa paliskunnissa.
Hankkeen toteuttaja: Luonnonvarakeskus / Suomen ympäristökeskus
Hankkeen toteutusaika: 1.8.2024–30.6.2026
Kokonaiskustannusarvio: 285 715,00 euroa
Myönnetty avustus: 200 000,00 euroa
Hankkeesta lisätietoja antaa Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Jouko Kumpula, puh. 0295 327 822
Tutkimusrahoituksen haku on avoinna vuosittain tammi-maaliskuussa
Tutkimusrahoitusta voidaan myöntää hankkeisiin, jotka edistävät porotaloutta ja luontaiselinkeinoja sekä koltta-alueen kehittämistoimintaa tai tuottavat tietoa päätöksenteon tueksi. Tutkimusrahoitusta on haettavana vuosittain tammi-maaliskuussa. Haussa on painopisteet, joihin liittyviä hakemuksia haetaan ensisijaisesti rahoitettavaksi.
Vuoden 2024 haun painopisteinä olivat
1) Poronhoidon oikeudellinen asema suhteessa poronhoitoalueella harjoitettavaan muuhun maankäyttöön (esim. matkailu, metsästys, teollinen maankäyttö); poronhoitolain mukaisen neuvotteluvelvoitteen toteutuminen.
2) Porojen hyvinvointiin liittyvän sääntelyn, erityisesti eläinten hyvinvointilain vaikutukset poronhoitoon sekä tarpeet poron lajikohtaisen sääntelyn toteuttamiseksi.
3) Esiselvitys porotalouden tuottajaorganisaatiosta ja sopimustuotannon mahdollisuuksista.
4) Porotalouden varautuminen ja resilienssin vahvistaminen sekä toimintaympäristön muutosten (ilmasto, lainsäädäntö, turvallisuus, huoltovarmuus) hallintakeinot.
5) Hyvä porolaidun: laiduntiedon ja tiedonkeruun monipuolistaminen sekä monialainen kehittäminen.
6) Poronlihan ja muiden porotuotteiden elinkaariarviointi.
Tämän vuoden tutkimushankehaussa tuli vireille määräaikaan mennessä kuusi hakemusta, joista tutkimusneuvottelukunta valitsi kaksi hanketta rahoitettavaksi. Tukea haettiin yhteensä yli 690 000 euron edestä. Lapin ELY-keskuksella on vuosittain käytössä 350 000 euroa porotalouden, luontaiselinkeinojen ja koltta-alueen kehittämistoimintaa edistävien tutkimushankkeiden rahoittamiseen.
Hankkeet rahoitetaan maatilatalouden kehittämisrahastosta (Makera).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Porotalousasiantuntija Jaana Hangasvaara, puh. 0295 037 183, tavoitettavissa 6.9.2024
Ryhmäpäällikkö Anne Ristioja, puh. 0295 037 118, tavoitettavissa 9.9.2024
sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Lapin ilmasto- ja energiastrategia hyväksyttiin – Lappi voi olla ilmastotyössä kokoaan suurempi17.12.2025 15:11:28 EET | Tiedote
Lapin maakuntahallitus hyväksyi Lapin ilmasto- ja energiastrategian 15.12.2025.
Kohti vahvaa osaamispohjaa – yhteinen strategia Lapin ohjaukselle ja jatkuvalle oppimiselle16.12.2025 14:21:46 EET | Tiedote
Lapin ELY-keskus on käynnistänyt tänä vuonna päättyvien Lapin tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen (TNO) sekä jatkuvan oppimisen strategioiden uusimisen. Strategian päivitystä johtaa Lapin Elinikäisen oppimisen johtoryhmä, joka koostuu koulutuksen kehittäjistä ja työllisyysalueista.
Stay with us -pilotilla pitovoimaa kansainvälisiin opiskelijoihin2.12.2025 10:01:15 EET | Tiedote
Lapin ja Pohjois-Savon korkeakouluissa on käynnistynyt Stay with us -palvelupilotti, jonka tavoitteena on lisätä kansainvälisten opiskelijoiden halua ja mahdollisuutta jäädä alueille.
Lapin elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi on valittu Jaakko Ylinampa27.11.2025 14:08:59 EET | Tiedote
Valtioneuvosto nimitti 27.11.2025 Lapin elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Jaakko Ylinamman. Lapin elinvoimakeskus aloittaa toimintansa 1.1.2026, ja tuleva ylijohtaja aloittaa joulukuussa 2025 elinvoimakeskuksen valmistelutehtävissä työ- ja elinkeinoministeriössä.
Lapin työttömyyskehitys muuta Suomea valoisampi25.11.2025 08:28:11 EET | Tiedote
Lokakuun lopussa Lapissa oli 7 660 työtöntä työnhakijaa. Työttömyyden kasvusta huolimatta työttömien osuus työvoimasta oli Lapissa pienempi kuin koko maassa. Työttömyyden alueelliset kehityserot ovat yhä huomattavia ja esimerkiksi Kemi-Tornion seutukunnassa työttömyys on kasvanut runsaasti muita seutukuntia enemmän. Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreen ennusteen mukaan Pohjois-Suomen työttömyyskehitys näyttäytyy muuta Suomea valoisampana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme