Maatalouden kannattavuusongelmat vaativat hallitukselta ripeitä jatkotoimia
4.9.2024 15:47:44 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
Petteri Orpon hallituksen tiistaina julkistama esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2025 ei tuo juuri muutoksia kevään kehysriihessä päätettyyn. Hallitus jättää viljelijätuet leikkausten ulkopuolelle. MTK pitää tärkeänä myös ruoka-alan kasvuohjelmalle varattua 10 miljoonan euron rahoitusta. Suomalaisten ruokaturvan kannalta kriittisintä ongelmaa, maatalouden heikkoa kannattavuutta, nämä eivät kuitenkaan poista. Ohjelmansa mukaisesti hallitukselta odotetaan nyt ripeitä ja määrätietoisia toimia myös ruokamarkkinoiden tervehdyttämiseksi.

Hallituksen budjettiesitys on valtiontaloutta vahvasti tasapainottava. Tämä on välttämätöntä yhä jatkuvan velkaantumisen taittamiseksi. Hallitus on esityksessään huomioinut nykyisen turvallisuustilanteen, jossa puolustuksesta, sisäisestä turvallisuudesta ja huoltovarmuudesta huolehtiminen ovat valtion perustehtäviä.
Huoltovarmuutta uhkaavaan maatalouden heikkoon kannattavuuteen budjettiriihestä ei kuitenkaan löytynyt ratkaisua. MTK pitää myönteisenä, että hallitus sitoutuu maksamaan viljelijätuet neuvoteltujen mukaisina. Tärkeä ja tervetullut on myös ruoka-alan kasvu- ja vientiohjelmalle osoitettu 10 miljoonan euron rahoitus. Nämä eivät kuitenkaan ratkaise itse ongelmaa. MTK edellyttää hallitukselta ripeitä toimia ruokamarkkinoiden tervehdyttämiseen hallitusohjelman mukaisesti.
Metsänhoidon rahoihin esitettyä leikkausta MTK pitää pettymyksenä. Metsien kasvua ja hiilensidontaa tulisi lisätä nopeasti. Silti hallitus ei tee mitään METKA-rahojen turvaamiseksi. Kun työt metsässä loppuvat varojen puutteen vuoksi, karkaa hallitusohjelman tavoite metsänhoidosta entistä kauemmaksi.
Pettymys on myös se, ettei budjettiesitys sisällä luvattua korotusta metsävähennykseen. MTK patistaa hallitusta toimimaan tässäkin asiassa ohjelmansa mukaisesti.
Maa- ja metsätaloudelle kohdistuu sekä EU-tasolta että kotimaassa kasvavia vaatimuksia luonto- ja ympäristötoimille. Tämä korostuu Suomen valmistellessa kansallista mallia EU:n ennallistamisasetuksen toimeenpanoksi. Suojelu- ja ympäristötoimiin osoitettu rahoitus on budjettiesityksessä riittämätön. Vapaaehtoisen luonnonsuojelun (METSO, HELMI) tehostamiseen ja yksityisrahoitteisen luonnon ennallistamistyön lisäämiseen esitys kohdentaa noin 1,8 miljoonaa euroa. MTK kannustaa hallitusta käyttämään rahan toimivien luontoarvomarkkinoiden kehittämiseen. Näin esimerkiksi yrityksille syntyy aito mahdollisuus rahoittaa haluamiaan ympäristötoimia.
Vaativassa taloustilanteessa hallitus etsii tietä uuteen kasvuun muun muassa lisäämällä tutkimus-, kehitys ja innovaatiorahoitusta sekä myöntämällä verotukea puhtaan siirtymän suurille investoinneille. MTK pitää tärkeänä, että TKI-rahoitusta ohjataan erityisesti puhtaan siirtymän kannalta keskeisten luonnonvara-alojen ja laajan biotalouden kasvuun ja kehittämiseen.
Lisätietoja:
Juha Marttila, puheenjohtaja, MTK, 050 341 3167
Jyrki Wallin, toiminnanjohtaja, MTK, 050 522 5207
Avainsanat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK: Harmaa suojelu leviää yksityismetsissä – uusi liito-oravatulkinta voi maksaa miljardeja3.11.2026 09:45:38 EET | Tiedote
Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen huomioimisesta metsänkäsittelyssä on tehty uusi viranomaistulkinta, joka uhkaa kasvattaa merkittävästi metsänomistajien omaisuuteen kohdistuvia rajoituksia. MTK:n arvion mukaan Lupa- ja valvontaviraston esittämä puolen hehtaarin pakkosuojelu sekä sen ympärille tuleva muutaman hehtaarin varoalue voisivat merkitä metsänomistajille valtakunnallisesti jopa 5–10 miljardin euron laskua.
Afrikkalainen sikarutto leviää edelleen aktiivisesti – taudin tilannekuva epäselvä29.10.2026 14:33:32 EET | Tiedote
Lokakuun tautilöydökset osoittavat, että afrikkalaisen sikaruton pahimmat uhkakuvat eivät ole poistuneet. 29. lokakuuta tiedotettiin 7 uudesta afrikkalaisen sikaruton löydöksestä, jotka kaikki tehtiin hieman ydinalueen ulkopuolella. Löydökset osoittavat, että taudin etenemistä ei ole saatu hallintaan, MTK korostaa.
MTK: EU:n itärajan ruoantuotanto on osa Euroopan turvallisuutta29.10.2026 10:52:13 EET | Tiedote
Suomen ja Baltian maiden maatalouden erityisasema on otettava huomioon EU:n tulevissa rahoitusratkaisuissa. MTK:n puheenjohtaja Tero Hemmilä korosti Brysselissä komissaaritapaamisissa, ettei EU:n itäisen ulkorajan maataloutta voi tarkastella vain maatalous- tai aluepolitiikkana. Kyse on myös ruokaturvasta, huoltovarmuudesta ja Euroopan kokonaisturvallisuudesta.
MTK:lta merkittävä tunnustus Pohjois-Pohjanmaalle - Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kala on Vuoden Kymppi28.10.2026 11:14:36 EET | Tiedote
Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kala on valittu Vuoden Kympiksi. MTK:n metsäjohtokunnan myöntämä tunnustus annetaan ansiokkaasta metsänomistajien etujen ajamisesta sekä metsänhoitoyhdistyksen jäsenten ja muiden metsänomistajien palvelemisesta. Tänä vuonna Vuoden Kympiksi tehtiin kaikkiaan 43 ehdotusta.
MTK:n Tiirola hallitukselle: Siirtolinjojen hyödyt eivät voi ohittaa maanomistajia28.10.2026 09:22:27 EET | Tiedote
MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola vaatii hallitukselta toimia metsänomistajien omaisuudensuojan vahvistamiseksi vielä ennen vaaleja. Erityisesti siirtolinjojen korvaukset ja kansallinen ennallistamissuunnitelma vaativat ratkaisuja, jotta vihreän siirtymän ja luonnonsuojelun kustannukset eivät jää maanomistajien maksettaviksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme