Lapin ELY-keskus hakee muutosta aluehallintoviraston Kemi- ja Iijoen kalatalousvelvoitteita koskeviin päätöksiin
Lapin ELY-keskus katsoo, että aluehallintovirasto on arvioinut perusteellisesti ja oikein olosuhteiden muuttumisen vesistöalueilla. Lisäksi Lapin ELY-keskus katsoo, että vahinkoarvio kalataloudellisesta vahingosta on päätöksessä määrällisesti arvioitu oikein.

Aluehallintoviraston päätöksessä on kuitenkin merkittäviä puutteita ja päätös on monelta osin ongelmallinen yleisen kalatalousedun toteutumisen näkökulmasta. Aluehallintovirasto on virheellisesti hylännyt Lapin ELY-keskuksen hakemuksessaan esittämiä vaatimuksia koskien muun muassa vanhojen uomien vesittämisratkaisujen selvittämistä sekä velvoitteen tarkistamista määräajan puitteissa. Lapin ELY-keskus katsoo, että aluehallintoviraston päätöksessä ei ole annettu lain mukaisia, riittävän täsmällisiä ja yksiselitteisiä kalateiden rakentamista ja toimintaa koskevia reunaehtoja. Kokonaisuudessaan aluehallintoviraston päätös heijastelee edelleen vahvasti istutuskeskeistä velvoitehoitoa. Päätöksessä ei ole asetettu päämäärää sille, millä aikataululla on tarkoitus luopua istutuskeskeisestä velvoitehoidosta ja millä aikataululla vastaavasti tavoitteet luonnonmukaisesta velvoitehoidosta niin meritaimenen kuin lohen luontaisesta elinkierrosta on tarkoitus saavuttaa Kemi- ja Iijoella.
Ely-keskuksen valituksessaan esittämät vaatimukset ja toimenpiteet velvoitesisällöksi siirtävät velvoitehoidon painopisteen selkeämmin luontaiseen lisääntymiseen perustuvaan ja pitkäjänteiseen koko jokiekosysteemiä palvelevaan kokonaisuuteen.
– Haettavilla ratkaisuilla on merkittävää ennakkoarvoa, jonka vaikutukset tulevat ulottumaan laajalti myös muille rakennetuille joille ja yleiseen kalatalousetuun. Yhteistyö useissa kalataloudellisissa asioissa kuitenkin luonnollisesti jatkuu luvanhaltijoiden kanssa, toteaa kalatalouspäällikkö Jermi Tertsunen.
Aktiivista yhteistyötä toimivien vaellusratkaisujen kehittämiseksi tuleekin Lapin ELY-keskuksen kalatalousviranomaisen näkemyksen mukaan jatkaa muutoksenhausta riippumatta.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto antoi 29.7.2024 ratkaisut Lapin ELY-keskuksen hakemiin Kemi- ja Iijoen velvoitemuutoshakemuksiin. Aluehallinto on muuttanut Kemijoen, Raudanjoen ja Iijoen voimalaitosten kalatalousvelvoitteita koskevia päätöksiä. Ratkaisuissa todetaan, että Kemi- ja Iijoen kalatalousvelvoitteiden osalta on tapahtunut olosuhteiden olennainen muutos ja velvoitteet on syytä arvioida uudelleen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kalatalouspäällikkö Jermi Tertsunen
Puhelin 0295 038 423
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Lakimies Elias Rauhala
Puhelin 0295 037 056
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Stay with us -pilotilla pitovoimaa kansainvälisiin opiskelijoihin2.12.2025 10:01:15 EET | Tiedote
Lapin ja Pohjois-Savon korkeakouluissa on käynnistynyt Stay with us -palvelupilotti, jonka tavoitteena on lisätä kansainvälisten opiskelijoiden halua ja mahdollisuutta jäädä alueille.
Lapin elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi on valittu Jaakko Ylinampa27.11.2025 14:08:59 EET | Tiedote
Valtioneuvosto nimitti 27.11.2025 Lapin elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Jaakko Ylinamman. Lapin elinvoimakeskus aloittaa toimintansa 1.1.2026, ja tuleva ylijohtaja aloittaa joulukuussa 2025 elinvoimakeskuksen valmistelutehtävissä työ- ja elinkeinoministeriössä.
Lapin työttömyyskehitys muuta Suomea valoisampi25.11.2025 08:28:11 EET | Tiedote
Lokakuun lopussa Lapissa oli 7 660 työtöntä työnhakijaa. Työttömyyden kasvusta huolimatta työttömien osuus työvoimasta oli Lapissa pienempi kuin koko maassa. Työttömyyden alueelliset kehityserot ovat yhä huomattavia ja esimerkiksi Kemi-Tornion seutukunnassa työttömyys on kasvanut runsaasti muita seutukuntia enemmän. Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreen ennusteen mukaan Pohjois-Suomen työttömyyskehitys näyttäytyy muuta Suomea valoisampana.
Työvoimabarometri kertoo työvoiman kohtaanto-ongelmista Lapissa14.11.2025 12:07:52 EET | Tiedote
Tänään julkaistussa työvoimabarometrissa tarkastellaan tulevan vuoden näkymiä sekä työvoiman saatavuutta ammattien ja osaamisten näkökulmasta. Lappi-tason tarkastelun lisäksi työvoimabarometrissa arvioidaan kolmea valtakunnallisesti valittua toimialaa: liiketoiminta ja hallinto, sosiaali-, terveys- ja hyvinvointiala sekä teknologiateollisuus ja -palvelut.
Ansioituneita lappilaisia ilmastotoimijoita palkittiin ensimmäistä kertaa10.11.2025 14:06:15 EET | Tiedote
Ensimmäistä kertaa järjestetyssä Lapin ilmastogaalassa palkittiin ilmastotutkimuksessa ja ilmastoteoissa ansioituneita lappilaisia. Tapahtuma oli osa 5.-6.11.2025 järjestettyä Lapin ilmastoseminaaria, joka kokosi yhteen ilmastonmuutoksen parissa työskenteleviä ja siitä kiinnostuneita ammattilaisia, tutkijoita ja kehittäjiä koko maakunnan alueelta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme