Pohjanmaan Expon tapahtumat siirtymässä Expomark Oy:n järjestämisvastuulle
5.9.2024 09:00:00 EEST | Expomark | Tiedote
Pohjanmaan Expon tapahtumat siirtyvät vuoden vaihteessa Expomark Oy:n järjestämisvastuulle. Messubrändit ja niiden oikeudet säilyvät Pohjanmaan Expon omistuksessa. Yhteistyö vahvistaa Vaasan talousalueen elinkeinoelämää ja mahdollistaa alueen messutapahtumien kehittämisen.

”Olemme sopimuksesta todella iloisia. Jatkuva kehittyminen on välttämätöntä ja nyt saamme kasvun tueksi osaavan messuorganisaation. Yhteistyön ansiosta talousalueellamme järjestetään ja lanseerataan jatkossakin kiinnostavia tapahtumia mutta entistä vahvemmin resurssein”, sanoo Pohjanmaan Expo Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tomas Häyry.
Pohjanmaan Expo Oy on järjestänyt tapahtumia Vaasan talousalueella vuodesta 1987 lähtien. EnergyWeek lukuisine teemapäivineen järjestetään yhdessä kumppaniverkoston kanssa, johon kuuluvat VASEK, Merinova, Vaasan kaupunki, Energy Spin, Visit Vaasa, Vaasan yliopisto, Vaasan Seudun Kauppakamari ja EnergyVaasa. Pohjanmaan Expon portfolioon kuuluvat myös teollisuustapahtuma Botnia Industrial Day, hotelli-, ravintola- ja keittiöammattilaisten Lakeus Kokkaa sekä koulutus- ja rekrytointitapahtuma Edu+Job. Lisäksi ohjelmassa on Made by Pohjanmaa -yhteisosaston järjestäminen Tampereen Alihankinta-messuille.
Expomark Oy tunnetaan teollisuuden ja terveysalan tapahtumien kokeneena tapahtumajärjestäjänä, joka toimii ketterästi eri puolilla Suomea. Expomarkin messutapahtumia ovat mm. Pohjoinen Teollisuus, Energiamessut ja Apuväline-tapahtuma. Myös Pohjanmaa on toiminta-alueena tuttu, sillä Expomark järjestää metsä- ja konealan Proforest-tapahtumansa Kalajoen lentokentällä. Expomark Oy on Suomen Messut Oyj:n tytäryhtiö.
”Messut vahvistavat kasvukeskusten elinvoimaisuutta. Vaasan talousalueella on paljon kasvupotentiaalia, sillä teollisuuden investoinnit ja vihreä siirtymä painottuvat länsirannikolle. Me tuomme alueen kehittämiseen oman panoksemme ja vankan messuosaamisen. Tavoitteena on alueen tulo- ja työllisyysvaikutuksen kasvattaminen messuja kehittämällä ja kansainvälistämällä”, sanoo liiketoimintajohtaja Mikko Horppu Suomen Messuilta.
Tapahtumien käytännön järjestelyistä vastaa 1.1.2025 lähtien Expomark Oy. Järjestelyn myötä Pohjanmaan Expon henkilöstö siirtyy Expomarkin palvelukseen. Uutta yhteistyötä ohjaa johtoryhmä, jossa ovat edustettuina Vaasan kaupunki, Pohjanmaan Expon omistajat ja Suomen Messut Oyj.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Pohjanmaan Expo Oy – Expo Österbotten Ab: Tomas Häyry, hallituksen puheenjohtaja, p. 040 540 5412, tomas.hayry@vaasa.fi, www.pohjanmaanexpo.fi
Expomark Oy/Suomen Messut Oyj: Mikko Horppu, liiketoimintajohtaja, p. 0500 609 453, mikko.horppu@messukeskus.com, www.expomark.fi, www.messukeskus.com
Kuvat

Linkit
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Expomark
Expomarkista Suomen Paralympiakomitean järjestämän Liikuntamaa-tapahtuman pääyhteistyökumppani23.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Expomark on solminut yhteistyösopimuksen Suomen Paralympiakomitean kanssa joka toinen vuosi järjestettävän Liikuntamaa-tapahtuman pääyhteistyökumppanuudesta. Liikuntamaa ja Expomarkin samanaikaisesti järjestämä Apuväline-tapahtuma järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 11.–13.11.2027.
Energiakongressi kysyy: kestääkö energiajärjestelmä energiasiirtymän?16.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Sähköistyminen, uudet energiainvestoinnit, datakeskukset ja digitalisaatio muuttavat nopeasti Suomen energiajärjestelmää ja lisäävät sen keskinäisiä riippuvuuksia. Energiakongressi nostaa keskusteluun energiasiirtymän kriittisen kysymyksen: miten varmistetaan, että energiaa on saatavilla ja järjestelmä toimii luotettavasti kaikissa olosuhteissa?
Energia 2026 kokoaa energia-alan päättäjät ja tulevaisuuden ratkaisut lokakuussa Tampereelle16.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Energia-alan merkittävin ammattitapahtuma järjestetään jälleen 20.–22.10.2026 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Energiamessujen ympärille rakentuva tapahtumakokonaisuus kokoaa saman katon alle energia-alan puhutuimmat aiheet, uusimmat teknologiat sekä näkökulmia tulevaisuuteen.
Hyvä Ikä, Fysioterapia & kuntoutus, Valtakunnalliset Ravitsemuspäivät ja Vaikuttava TOIMinta kokosivat hyvinvoinnin ja toimintakyvyn asiantuntijat Helsinkiin10.9.2026 17:50:12 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksessa 9.–10.9.2026 järjestetyt Hyvä Ikä, Fysioterapia & kuntoutus, Valtakunnalliset Ravitsemuspäivät ja Vaikuttava TOIMinta kokosivat yhteen ikääntymisen, kuntoutuksen, ravitsemuksen ja toimintaterapian asiantuntijat sekä hyvinvoinnin edistämisestä kiinnostuneet ammattilaiset. Tapahtumissa esiteltiin alan uusimpia ratkaisuja ja käytiin keskustelua sosiaali- ja terveyspalveluiden tulevaisuudesta, toimintakyvystä, ravitsemuksesta ja kuntoutuksesta.
MEDIAKUTSU: Hyvä Ikä, Fysioterapia & kuntoutus, Valtakunnalliset Ravitsemuspäivät ja Vaikuttava TOIminta 9.–10.9.2026 Helsingin Messukeskuksessa4.9.2026 13:23:25 EEST | Tiedote
Hyvä median edustaja, Tervetuloa tutustumaan Hyvä Ikä-, Fysioterapia & kuntoutus-, Valtakunnalliset Ravitsemuspäivät- ja Vaikuttava TOIminta -tapahtumiin Helsingin Messukeskukseen 9.–10.9.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme