Kokoomuksen Laiho: Kaupungeille tulossa helpotusta varhaiskasvatuksen henkilöstöpulaan
Kokoomuksen kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Mia Laiho on tyytyväinen hallituksen päättämistä uusista panostuksista varhaiskasvatuksen henkilöstöpulan korjaamiseen.

Hallitus päätti budjettiriihessä käynnistää varhaiskasvatuksen henkilöstön kehittämisohjelman. Ohjelmassa kehitetään ja pilotoidaan tilauskoulutusmalli kaupunkien varhaiskasvatuksen alan työntekijöiden kouluttamiseksi varhaiskasvatuksen opettajiksi tai sosionomeiksi. Ohjelmalle esitetään 6 miljoonan euron rahoitusta vuosittain.
”Tämä on erittäin odotettu uutinen ja hyvä lisä niihin toimenpiteisiin, joilla monipuolisesti pyritään paikkaamaan varhaiskasvatuksen henkilöstöpulaa. Lasten määrä varhaiskasvatuksessa ei suinkaan ole kaupungeissa pienenemässä, vaan kasvaa vuosittain. Erityisesti suuremmissa kaupungeissa varhaiskasvatuksen henkilöstöpula on haastava”, Laiho sanoo.
Yhä suurempi osa lapsista osallistuu Suomessa varhaiskasvatukseen: vuonna 2023 kaikista 1–6-vuotiaista lapsista varhaiskasvatuksessa oli 79 %, kun 10 vuotta aikaisemmin osuus oli 62 %.
”Tällä vaalikaudella lisäsimme jo 16,2 miljoonaa euroa varhaiskasvatuksen opettajien koulutukseen. Uudet aloituspaikat kohdennettiin sinne, missä tarve sekä koulutukselle että osaavalle työvoimalle on kaikkein kovinta.” Laiho toteaa.
”Samalla yliopistot laajensivat monimuotokoulutuksen tarjontaa. Monimuotokoulutus antaa mahdollisuuden kouluttautua varhaiskasvatuksen opettajaksi joustavammin ja nopeammin esimerkiksi työn ohessa.” Laiho lisää.
Laiho toteaa, että pelkät aloituspaikat ja yliopistojen monimuotokoulutus ei kuitenkaan riitä. Tarvitsemme enemmän varhaiskasvatuksen henkilökuntaa kuin pystymme tällä hetkellä kouluttamaan. Myös henkilöstön pitovoimaan täytyy panostaa.
”On erittäin hienoa, että nyt luodaan tilauskoulutusmalli kaupunkien varhaiskasvatuksen työntekijöiden kouluttamiseksi varhaiskasvatuksen opettajiksi ja sosionomeiksi. Jo töissä olevan varhaiskasvatuksen hoitajat ja muu henkilökunta tuntee päiväkotien arjen jo valmiiksi ja on motivoitunut työskentelemään alalla.” Laiho sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia LaihoKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Sirén: Suomen tavoite on yksiselitteinen – Ukrainan tuki on varmistettava22.12.2025 14:44:30 EET | Tiedote
Suuren valiokunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén korostaa, että Suomen lähtökohta Ukrainan rahoituksesta on ollut koko ajan selvä: tuki Ukrainalle on turvattava. Sirénin mukaan paras ja oikeudenmukaisin ratkaisu olisi ollut Venäjän jäädytettyjen varojen käyttö, mutta Suomi on ollut valmis myös muihin ratkaisuihin, jotta Ukrainan tukeminen ei vaarannu.
Kokoomuksen Kaunisto: EU:n päätös tukea Ukrainaa on huono uutinen Venäjälle22.12.2025 14:09:12 EET | Tiedote
EU on päättänyt turvata Ukrainan rahoituksen seuraavalle kahdelle vuodelle 90 miljardin euron suuruisella tukipaketilla. Päätös syntyi vaikeiden neuvottelujen jälkeen, mutta lopputulos selvä: Ukrainan kyky puolustautua ja ylläpitää valtion perustoimintoja on turvattu. Ukrainan taistellessa itsenäisyydestään ei käytännössä ole väliä, tulevatko rahat lainasta vai Venäjän jäädytetyistä varoista.
Kokoomuksen Valtola: Hallitus kitkee raskaus- ja perhevapaasyrjintää työelämästä18.12.2025 11:50:57 EET | Tiedote
Hallitus esittää muutoksia tasa-arvolakiin puuttuakseen nykyistä tehokkaammin raskaus- ja perhevapaasyrjintään työelämässä. Esityksellä vahvistetaan työntekijöiden oikeusturvaa, lisätään työnantajien läpinäkyvyysvelvoitteita ja päivitetään lainsäädäntö vastaamaan muuttuneita työelämän käytäntöjä.
Kokoomuksen Keto-Huovinen: Sosiaaliturvan väärinkäyttö heikentää hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjaa18.12.2025 08:28:10 EET | Tiedote
Hallituksen esitys sosiaaliturvan väärinkäytöksiin puuttumiseksi lähti tänään lausuntokierrokselle. Kansanedustaja Pihla Keto-Huovisen mukaan väärinkäytökset vievät resursseja sekä veronmaksajilta että niiltä, jotka tarvitsevat tukea aidosti.
Kokoomuksen Sirén: Luonnonarvomarkkinat tuovat lisäresursseja luontotekoihin17.12.2025 16:20:53 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Sirén katsoo, että lausunnoille lähtenyt hallituksen esitys luonnonsuojelulain muuttamisesta on tärkeä askel luontokadon pysäyttämiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme