Salibandyliitto ja Rauman kaupunki yhteistyöhön – Kaupungin tunnus näkyy miesten salibandymaajoukkueen peliasussa
5.9.2024 13:33:20 EEST | Suomen Salibandyliitto ry | Tiedote
Kansainvälisen salibandyn huipputapahtuma Suomessa kuluvana syksynä on miesten ja U19-miesten Euro Floorball Tour -turnaus Turussa ja Raumalla 18.–20.10. Tapahtuman järjestäjä Salibandyliitto ja toisena isäntäkaupunkina toimiva Rauman kaupunki kertoivat tänään myös uudesta yhteistyöstä.
EFT-turnaukseen osallistuvat Suomen, Ruotsin, Sveitsin ja Tšekin miesten ja U19-miesten maajoukkueet. Kolmepäiväinen turnaus alkaa Turussa perjantaina ja huipentuu viikonloppuna Rauman Kivikylän Areenalla.
Rauman kannalta historialliseksi tulevan tapahtuman tekee se, että kaupungissa ei ole aiemmin pelattu virallista salibandymaaottelua. Ei ihme, että Raumalla odotetaan Euro Floorball Tour -turnausta innokkaana. EFT-tapahtuma toimii miesten maajoukkueille kenraaliharjoituksena Malmössä joulukuussa järjestettäviin MM-kisoihin.
– Pääsemme lokakuussa koeponnistamaan myös Karin kampuksen uudet tilat tällä ainutlaatuisella yleisötapahtumalla. Samalla saamme esimerkin muille toimijoille, minkä tason tapahtumia Raumalla voidaan järjestää. Puitteet tapahtumapaikkojen, majoitusten ja etäisyyksien osalta ovat meillä poikkeuksellisen hyvät, kaupunginjohtaja Esko Poikela kertoo.
Tapahtuma näkyy ja kuuluu Rauman kaupunkikuvassa.
– Kyllä. Ja myös maistuu. Kiitos kaupungin, tapahtuman yhteistyökumppanien sekä paikallisten seurojen, EFT on tullut monelle tutuksi jo keväästä asti. Paikallisen konditorian, Prassenin, tapahtumailmeellä tehtyjä maittavia herkkuja voi ostaa heiltä, Rauman Prismasta sekä SalBan otteluissa paikallista urheiluseuratoimintaa ja salibandya tukien ja aikanaan myös EFT-tapahtumassa, kertoo F-liigan myynti- ja kehitysjohtaja Mikko Aikko ja jatkaa:
– Maajoukkue saapuu Raumalle jo 16. lokakuuta jalkautuen mm. samana iltana Iirolandiaan ja seuraavana päivänä Kalliohovin mediatilaisuuteen. Tapahtuman lipunmyynti käy kuumana. Kiitos SalBan, aitiot ja muut perusjakkaraa paremmat paikat ovat jo nyt lähes loppuunmyyty.
Raumalla torstaina aamupäivällä pidetyssä mediatilaisuudessa julkistettiin myös uudenlainen kumppanuus tahojen välillä.
Rauman kaupungin hiljattain uusiutunut tunnus komeilee Suomen miesmaajoukkueen pelipaidoissa – ensimmäisen kerran jo tulevana viikonloppuna, kun salibandymiehet kohtaavat Sveitsin Winterthurissa kovimmat kilpakumppaninsa Ruotsin, Sveitsin ja Tshekin.
– Maajoukkueen peliasuissa näkyvä yhteistyö tuo Raumalle näkyvyyttä niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin. Tämä tukee kaupungin markkinoinnin ja strategian tavoitteita. Olemme profiloituneet myös liikuntakaupunkina, kaupunginjohtaja Poikela sanoo.
– Rauma on tiettävästi ensimmäinen kaupunki, joka näkyy suomalaisen joukkuelajin A-maajoukkueen virallisessa arvokisapaidassa tällä tavoin. Rauman kaupunkitunnus on esillä luonnollisesti myös Turun ja Rauman EFT:ssä ja kirsikkana kakun päällä Malmössä joulukuussa kuudentoista maan kesken pelattavissa miesten MM-kisoissa. Luvassa on tv-näkyvyyttä niin koti- kuin ulkomailla. YLE näyttää kaikki Suomen MM-ottelut kanavillaan. Lisäksi pitkälti toistakymmentä tv-yhtiötä välittää kisoista kuvaa ympäri maailman, Aikko hehkuttaa.
Yhteyshenkilöt
Mikko AikkoMyynti- ja kehitysjohtajaSalibandyliitto/F-liiga
Puh:0400 529 025mikko.aikko@salibandy.fiTietoja julkaisijasta
Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on yli 50 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry
Jatkoaika kruunasi huikean lopun – SPV on miesten Suomen Cupin mestari28.2.2026 17:03:54 EET | Tiedote
Seinäjoen Peliveljet juhlii salibandyn Suomen Cupin miesten mestaruutta kaadettuaan kotikentällään Nokian KrP:n jatkoajalla 5-4. Kaksi ja puoli minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua kaksi maalia tappiolla olleen SPV:n voittomaalin laukoi Juuso Keskinen.
Media-akkreditointi päättymässä: Salibandyn Suomen Cup huipentuu helmikuun lopussa24.2.2026 17:46:59 EET | Tiedote
Kauden 2025–26 ensimmäiset mestaruudet ratkaistaan helmikuun viimeisenä viikonloppuna Kouvolan Lakritsi Suomen Cupin finaaleissa.
Suomen edustajat salibandyn 3v3 MM-kisoihin selvillä23.2.2026 14:52:03 EET | Tiedote
Suomen miesten ja naisten edustajat salibandyn 3v3-pelimuodon MM-kisoihin ratkaistiin viime lauantaina Helsingissä.
Nimitys: Lassi Rönkkönen salibandyn tuplakotikisojen kaupalliseksi johtajaksi11.2.2026 10:19:54 EET | Tiedote
Suomessa pelataan poikkeuksellisesti kahdet aikuisten MM-kisat peräkkäisinä vuosina: miesten kisat 2026 ja naisten 2027. Salibandyliitto toteuttaa kisat yhteisprojektina. Tuplakisojen kaupalliseksi johtajaksi on nimitetty Lassi Rönkkönen.
Media-akkreditointi: Salibandyn Suomen Cup huipentuu helmikuun lopussa10.2.2026 14:05:28 EET | Tiedote
Kauden 2025–26 ensimmäiset mestaruudet ratkaistaan helmikuun viimeisenä viikonloppuna Kouvolan Lakritsi Suomen Cupin finaaleissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme