Kokoomuksen Laiho: Hallitus panostaa lasten ja nuorten arjen palveluihin
5.9.2024 14:28:02 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho on tyytyväinen siihen, että tiukassakin taloustilanteessa hallitus panostaa lasten ja nuorten arjen palveluihin sekä tukee hyvinvointialueita sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisessa.

Hallitus sai tiistaina valmiiksi budjettiriihensä. Ensi vuodelle suunnattujen merkittävien sopeutustoimien jälkeenkin budjetin alijäämä tulee olemaan noin 12,2 miljardia euroa. Edustaja Laihon mukaan alijäämän kokoluokka kertoo ennen kaikkea velkaantumishaasteen jyrkästä kulmakertoimesta.
”On selvää, että inflaation, palvelutarpeen kasvun, talouskäänteen viivästymisen ja ulkoisten kriisien takia hyvinvointiyhteiskunnan kestävyyttä uhataan nyt monelta suunnalta. Tulevina vuosina niin hyvinvointialueilla kuin eduskunnassa joudutaan tekemään vaikeita ratkaisuja, jotta rahat ja henkilöstö saadaan riittämään kaikkiin palveluihin. Jos haluamme samat palvelut kuin muissa Pohjoismaissa, myös talouden pitää olla samassa iskussa kuin naapureilla”, edustaja Laiho tiivistää tilannekuvaa.
Budjettiriihessä on Laihon mukaan pyritty suojelemaan lapsia ja nuoria.
”Turvallisuuden ja koulutuksen lisäksi myös lasten ja nuorten palveluihin panostetaan ensi vuonna. Päihteillä ja väkivallalla oirehtiville nuorille, nuorten huumekuolemien ehkäisyyn, lastensuojelun hybridimallin kehittämiseen, harrastus- ja päiväleiritoimintaan, perusopetuksen vähimmäistuntimäärän kasvattamiseen, oppimisen tukeen sekä lasten ja nuorten terapiatakuun toteuttamiseen suunnataan yhteensä toistasataa miljoonaa euroa lisää”, edustaja Laiho luettelee.
Sote-palveluita tuottavien hyvinvointialueiden rahoitus kasvaa jälkikäteistarkastuksen ja palvelutarpeen kasvun myötä ensi vuonna noin 2,2 miljardia euroa.
”Rahoituksen kasvu on välttämätöntä. Samalla on tärkeää, että alueilla nyt rohkeasti jatketaan sote-uudistuksen toimeenpanoa, jotta saamme rahat ja henkilöstön riittämään. Suomalaiset veronmaksajat rahoittavat alueita ensi vuonna jo yli 26 000 miljoonalla eurolla. Nämä rahat pitää käyttää vaikuttavasti alueen asukkaiden tueksi. Hallitus on tässä alueiden tukena”, Laiho päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia LaihoKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kauma: SDP:n puheet vaalibudjetista osoittavat poikkeuksellisen lyhyttä muistia31.8.2026 16:01:59 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän toinen varapuheenjohtaja Pia Kauma arvostelee SDP:n kansanedustaja Joona Räsäsen väitettä, jonka mukaan Orpon hallitus olisi tekemässä viimeisessä budjettiriihessään vaalibudjettia. Kauma muistuttaa, että ensi vuonna hallituksen suorat menosäästöt ovat budjetissa jo lähes 5 miljardia euroa. Uusia säästöjä tulee voimaan lähes miljardin edestä.
Kokoomuksen Sarkomaa: Laadukas syövänhoito ei saa riippua postinumerosta – syöpätautien laaturekisteri on vakinaistettava31.8.2026 13:09:54 EEST | Tiedote
Suomessa ei tällä hetkellä ole riittävästi valtakunnallisesti vertailtavaa tietoa siitä, saavatko syöpäpotilaat eri puolilla maata yhtä laadukasta hoitoa ja millaisia tuloksia hoidolla saavutetaan. Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaan mukaan tähän tarvitaan syövän hoidon laaturekistereitä, joiden avulla hoidon puutteet ja alueelliset erot voidaan tunnistaa.
Kokoomuksen Timo Heinonen: Urheilu- ja liikuntainfra tarvitsee oman korjausvelkaohjelman31.8.2026 10:42:29 EEST | Tiedote
Valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Heinonen on huolissaan Suomen liikunta- ja urheilupaikkojen kunnosta. Suomessa on noin 49 000 liikunta- ja ulkoilupaikkaa ja näistä kolme neljästä on kuntien rakentamia ja ylläpitämiä. Suuri osa sisähalleista ja uimahalleista on rakennettu pääosin 1960–1970-luvuilla ja jäähalleista suurin osa myös ennen 2000-lukua.
Kokoomuksen Vuornos: VM:ssä ei oikein taideta ymmärtää julkisen talouden tilaa30.8.2026 15:26:50 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Henrik Vuornos kritisoi valtiovarainministeriötä julkisen talouden tilanteen ymmärryksen puutteesta. Valtiovarainministeriön finanssineuvos Tanja Rantanen kertoi (HS 30.8.) mielipiteenään, että hyvinvointialueiden rahoituksen indeksejä ei voitaisi jäädyttää osana julkisen talouden säästötoimenpiteitä. Vuonna 2027 hyvinvointialueiden rahoitus on 27,5 miljardia eli noin 30 prosenttia valtion 92 miljardin menoista.
Kokoomuksen Päivärinta: ”Ikuinen palkkakuoppa” osoittautui myytiksi – Miksi SDP pelotteli palkansaajia?29.8.2026 07:26:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Susanne Päivärinta ihmettelee SDP:n aiempia puheita naisvaltaisten alojen ”ikuisesta palkkakuopasta.” Väitteet vientivetoisesta työmarkkinamallista on hänestä viimeistään nyt osoitettu virheellisiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme