Pirkanmaalle saadaan kaksi uutta pohjaveden seuranta-asemaa − havaintoputkien asennukset on nyt aloitettu
Pirkanmaalle perustetaan kaksi uutta valtakunnallisen pohjavesitarkkailun seuranta-asemaa Ylöjärven Haukikankaan ja Ruoveden Särkikangas-Välikangas pohjavesialueille. Pohjaveden havaintoputkien asentamistyö on nyt aloitettu. Asemista on laadittu kirjalliset sopimukset sijaintikiinteistöjen omistajien kanssa. Asemat saataneen käyttövalmiuteen tämän vuoden aikana.
Pohjaveden valtakunnallista seurantaverkkoa laajennetaan koko Suomessa 20 uudella seuranta-asemalla. Kohteet on sijoitettu nykyisen verkoston katvealueille ja tunnistetuille kuivuusriskialueille. Uusista asemista kaksi sijaitsee Pirkanmaalla, Ylöjärven Haukikankaan ja Ruoveden Särkikangas-Välikangas 2-luokan pohjavesialueilla.
− Pohjavesiasemilta saadaan tärkeää ympäristötietoa esimerkiksi pohjaveden määrän vuotuisesta ja vuoden aikaisesta vaihtelusta erilaisilla pohjavesien muodostumatyypeillä, jotta voimme seurata esimerkiksi ilmastonmuutoksen tai ihmistoiminnan vaikutuksia pohjavesiin, kertoo ylitarkastaja Nina Nenonen Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Pirkanmaan ELY-keskus ehdotti alueeltaan potentiaalisia seuranta-asemakohteita niitä ylläpitävälle Suomen ympäristökeskukselle (Syke).
Maastotyöt ovat alkaneet ja asennukset valmistuvat tänä syksynä
Uusille pohjavesiasemille asennetaan pohjaveden havaintoputkia kairaamalla. Asemista on laadittu kirjalliset sopimukset maanomistajien kanssa.
− Pohjaveden havaintoputkien asennustyöt ovat alkaneet ja ne valmistuvat syksyn 2024 aikana. Kairausten jälkeen putkiin asennetaan automaattiset pohjaveden korkeusmittarit. Asemat saataneen toimintavalmiuteen vielä tämän vuoden aikana, kertoo pohjavesiasiantuntija Pilvi Kara Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Pohjavesiasemien perustaminen toteutetaan yhteistyönä alueellisten ELY-keskusten, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Syken kanssa, ja sitä rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö. Pirkanmaan ELY-keskus vastaa uusien havaintoputkien asentamisesta ja maanomistajien kanssa laadittavista sopimuksista.
Valtakunnallisessa pohjavesiseurannassa tarkkaillaan myös ihmisten aiheuttamia vaikutuksia vesiin
Pohjavesien määrää ja laatua seurataan noin 95 pohjavesiasemalla eri puolilla Suomea. Pinnankorkeutta seurataan 82 ja laatua 72 asemalla. Valtakunnallinen seurantaverkko tuottaa geologista ja hydrologista perustietoa pohjaveden muodostumisesta, sen pinnankorkeuden vaihteluista ja veden laadusta. Osalla pohjavesiasemista seurataan lisäksi maan kosteutta, roudan syvyyttä ja lumipeitteen paksuutta. Pohjaveden pinnankorkeushavainnot aloitettiin 1970-luvun alkupuolella ja vedenlaadun seuranta 1990-luvulla.
Pohjaveden perusseurantaa palvelevat asemat sijaitsevat mahdollisimman luonnontilaisilla alueilla, ja ne edustavat erilaisia ilmasto-, maasto- ja maaperäoloja. Seurantasarjojen perusteella pystytään arvioimaan pohjaveden määrän ja laadun paikallisia ja ajallisia vaihteluita sekä niiden vuorovaikutuksia. Tutuloksista voidaan päätellä, millaisia eri aineiden pitoisuuksia pohjavedessä on luonnostaan. Seurantasarjoissa näkyvät kuitenkin myös ihmisen aiheuttamat vaikutukset pohjavesiin.
Automatisoinnilla saadaan reaaliaikaista tietoa vesitilanteesta
Syke tuottaa tietoa valtakunnallisesta pohjavesitilanteesta seuranta-asemilta saadun tiedon perusteella. Pohjaveden pinnat laskevat yleensä läpi kesän, mutta runsaat sateet voivat hetkellisesti nostaa pintoja. Useimmiten pinnat kääntyvät nousuun vasta syys-lokakuussa, kun sää viilenee, haihdunta vähenee ja maankosteus lisääntyy. Pienissä pohjavesiesiintymissä sijaitsevat matalat rengaskaivot ovat herkimpiä kuivumaan kesän aikana, mutta pienet esiintymät myös täydentyvät nopeimmin syksyn koittaessa.
Viime vuosina pohjaveden pinnankorkeuden seurantaa on pyritty automatisoimaan aiempaa kattavammin. Automatisointi vastaa vesitilanteiden äärevöitymisen, eli ilmastonmuutoksesta johtuvien ääri-ilmiöiden aiheuttamaan kasvavaan ja reaaliaikaisen vesitiedon tarpeeseen. Automatisointi palvelee kuivuus- ja tulvariskien hallinnan lisäksi myös esimerkiksi pohjavesien suojelua ja etenkin haja-asutusalueiden vedenhankintaa. Lisäksi se tuottaa perinteistä pinnankorkeusseurantaa tarkempaa tietoa mallinnusta, raportointia ja tutkimusta varten.
Valtakunnallista pohjavesitilannetta voi seurata Vesi.fi karttapalvelusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
• Maastotyöt, pohjavesiputkien asentaminen: Pilvi Kara, Pirkanmaan ELY-keskus, pilvi.kara(at)ely-keskus.fi, p. 050 536 0835
• Pirkanmaan pohjaveden seuranta-asemat: Nina Nenonen, Pirkanmaan ELY-keskus, nina.nenonen(at)ely-keskus.fi, p.+358 50 396 0143
Linkit
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Pirkanmaalle 270 kilometriä uutta päällystettä30.9.2024 11:44:41 EEST | Tiedote
Hyvä päällystyskausi selittyy hallituksen myöntämällä lisärahoituksella, jonka turvin pystytään taittamaan maantieverkon korjausvelan kasvua. Teiden heikkeneminen pysähtyi kaikissa korjausluokissa.
Pirkanmaalla on havaittu sinilevää pitkälle syyskuuhun – viranomaisseuranta päättyy26.9.2024 09:13:48 EEST | Tiedote
Viikolla 39 sinilevää havaittiin Pirkanmaalla kahdeksalla eri seurantapisteellä Ylöjärvellä, Ikaalisissa, Kangasalla, Valkeakoskella, Sastamalassa, Nokialla, Pirkkalassa ja Lempäälässä. Havainnot ovat runsastuneet kuluneen kahden viikon aikana, mutta määrät ovat silti syyskuun lopulle tyypillisiä.
Työllisyyskatsaus │ Työttömien työnhakijoiden määrä hienoisessa laskussa Pirkanmaalla24.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Elokuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 27 328 henkilöä, joka on 4 661 henkilöä enemmän kuin vuoden 2023 elokuussa. Lyhyen aikavälin vertailussa luvut ovat kuitenkin parantuneet.
Mobilian toimitusjohtaja vaihtuu23.9.2024 14:36:48 EEST | Tiedote
Mobilia säätiön uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu diplomi-insinööri Mika Hautala Hämeenlinnasta.
Kiviniemen-Raskalantie Sastamalassa poikki siltatyömaan vuoksi23.9.2024 10:01:27 EEST | Tiedote
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uusii Sastamalan Keikyässä Kiviniemen putkisillan. Siltatöiden ajan liikenne ohjataan kiertotielle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme