Korjattu versio: Ulkomaankaupassa myötätuulta heinäkuussa
6.9.2024 09:57:48 EEST | Tulli | Tiedote
Korjattu sitaatissa ollut lyöntivirhe.
Viennin arvo kasvoi heinäkuussa lähes kaikissa tuoteryhmissä verrattuna vuoden takaiseen. Eniten vienti kasvoi Yhdysvaltoihin, Alankomaihin ja Ruotsiin.
Heinäkuussa 2024 Suomen tavaravienti oli arvoltaan 6 240 miljoonaa euroa, kasvua oli 16,6 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan kuukauteen. Vienti kasvoi eniten Yhdysvaltoihin (+42,3%), Alankomaihin (+19,2%) ja Ruotsiin (+18,0%), mutta vain vähän Kiinaan (+3,2%) ja Saksaan (+0,7%). Yhdysvallat oli suurin viennin määrämaa, Ruotsi oli toisena ja Saksa jäi kolmanneksi suurimmaksi vientimaaksi.
Vuotta aiemmin heinäkuu oli metsäteollisuustuotteissa heikko vientikuukausi, mutta tämän vuoden heinäkuussa metsäteollisuustuotteiden vienti oli kasvussa. Muutenkin lähes kaikkien tavararyhmien viennissä oli kasvua. Viennissä laskua oli ainoastaan kuljetusvälineiden kaupassa.
− Heinäkuussa 2024 ulkomaankaupassa vientimäärät kasvoivat ja vientihinnatkin nousivat hieman. Viennin arvo kasvoi ja ylitti tuonnin arvon jo kolmatta kuukautta peräjälkeen. Viennin trendi on ollut viisi kuukautta ylöspäin, sanoo tilastojohtaja Olli-Pekka Penttilä.
Heinäkuussa 2024 Suomen tavaratuonti oli arvoltaan 6 150 miljoonaa euroa, tuonti kasvoi 3,1 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen. Tuonti kasvoi eniten Yhdysvalloista (+27,4%), Saksasta (+15,9%) ja Norjasta (+14,4%).
Tammi-heinäkuun 2024 yhteenlasketun ulkomaankaupan volyymi yhä vaisua
Tammi-heinäkuussa yhteenlaskettu viennin arvo laski 5,2 prosenttia ja tuonnin arvo 6,7 prosenttia vuoden 2023 vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Viennin volyymin viimeisimmän 12 kuukauden muutos oli -2,1 prosenttia (12-kuukauden liukuva keskiarvo, elokuu 2023 - heinäkuu 2024). Tuonnin volyymin vastaava muutos oli -7,5 prosenttia.
Heinäkuun 2024 ennakkotilastojulkaisu: https://tilastot.tulli.fi/-/tavaroiden-ulkomaankaupan-ennakkotilasto-heinakuussa-2024
Korjattu 6.9.2024 kello 9.46 tiedotteen sitaatista lyöntivirhe.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja antaa tilastojohtaja Olli-Pekka Penttilä, p.040 332 1862.
Tietoja julkaisijasta
Tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, tarjoaa asiakaslähtöisiä palveluita sekä suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Tulli kantaa tehokkaasti tullit ja muut maahantuonnin verot ja maksut sekä torjuu ja tutkii rajat ylittävää rikollisuutta. Tulli laatii viralliset tilastot Suomen ulkomaankaupasta sekä tutkii elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden turvallisuutta. Lisäksi Tullin tehtäviin kuuluvat hiilirajamekanismiin liittyvät viranomaistehtävät. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa. Tullin palveluksessa on noin 2 000 henkilöä. Suomen tulli on osa Euroopan unionin tulliliittoa, jossa noudatetaan yhteistä kauppapolitiikkaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Tulli paljasti huumausaineiden maahantuontisarjan – takavarikkoon yhdeksän ja puoli kiloa kokaiinia ja yli 30 kiloa hasista ja marihuanaa19.3.2026 08:36:00 EET | Tiedote
Tulli paljasti alkuvuodesta 2026 kahdeksan törkeän huumausainerikoksen sarjan. Huumausainetta sisältäneitä paketteja oltiin tuotu maahan Italiasta pikarahtilähetyksinä. Tulli epäilee, että maahan on tuotu ainakin 13 kiloa kokaiinia ja 50 kiloa hasista ja marihuanaa.
Tilaatko tavaroita ulkomailta? Tullilaskuri kertoo nyt myös, mitä ei saa tilata18.3.2026 07:55:00 EET | Tiedote
Tullin suosittu Tullilaskuri-palvelu on saanut merkittävän parannuksen: palvelu kertoo nyt, jos tavaran tilaamiseen liittyy rajoituksia tai jos sen tilaaminen on kiellettyä. Uudistus otettiin käyttöön helmikuussa, ja sen tavoitteena on auttaa nettitilaajia toimimaan oikein ja turvallisesti.
Suomen satamien turvallisuutta parannetaan kokonaisvaltaisesti16.3.2026 09:59:00 EET | Tiedote
Meriliikennettä hyödyntävä järjestäytynyt rikollisuus kansainvälistyy, kasvaa ja kovenee jatkuvasti. Suomen satamien häiriötön toiminta on tunnistettu keskeiseksi kansalliselle turvallisuudelle ja huoltovarmuudelle. Tullin johtama työryhmä on laatinut toimenpidesuunnitelman, jolla parannetaan satamaturvallisuutta kokonaisvaltaisesti yhteistyössä sekä viranomaisten että yksityisen sektorin kanssa.
Nikotiinipussikaupalla vältelty veroja yli 2 miljoonaa euroa10.3.2026 08:13:00 EET | Tiedote
Tulli on tutkinut rikoskokonaisuutta, jossa yrityksen epäillään tuoneen Suomeen toisista EU:n jäsenvaltioista nikotiinipusseja, joista ei ole maksettu tupakkaveroa. Toiminta on ollut laajaa ja nikotiinipusseja on myyty muun muassa suomalaisille vähittäiskaupoille.
Tulli aloittaa neuvottelut itärajan henkilöstön lomautuksista5.3.2026 15:31:50 EET | Tiedote
Tulli on antanut henkilöstöjärjestöille yhteistoimintaneuvotteluesityksen, joka koskee itärajan tullitoimipaikkojen henkilöstön lomauttamista toistaiseksi. Lomautuksen uhka koskee enintään 140 työntekijää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme