Kansanedustajat Siponen ja Suhonen: Iso pettymys Iisalmelle ja Varkaudelle
6.9.2024 12:02:48 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Nyt jo tiedetään mistä istuva hallitus muistetaan Ylä-Savossa ja Varkauden seudulla
Viimeiseen asti pyrimme vaikuttamaan siihen, että hallitus tulisi järkiinsä eikä lähtisi päättämään päivystysasioista ohi hyvinvointialueen päättäjien. Iisalmessa ja Varkaudessa on hyvät tilat ja ammattitaitoinen henkilöstö alueensa ihmisiä palvelemaan, myös yöaikaan, kun apua tarvitaan.

On selvää, että Iisalmen ja Varkauden yöpäivystysten lakkautus lisää ambulanssirallia ja ruuhkauttaa KYS:n päivystystä. Tiedossa on, että päivystysten lakkauttamisella ei saavuteta tavoiteltuja säästöjä. Pahimmassa tapauksessa palveluihin pääsy viivästyy kriittisellä tavalla ja kustannukset KYS:n päässä kasvavat, kun joudutaan tekemään mahdollisia lisäinvestointeja ja ambulanssiliikenne lisääntyy.
Kyseessä on täysin poliittinen päätös, josta on turha syyttää edellisiä hallituksia. Pietarsaaressa, Raaseporissa ja Kouvolassa yöpäivystykset jatkuvat, mikä on tietysti hieno asia. Näillä alueilla ihmiset voivat kiittää hallituspuolueiden oman alueen edunvalvontaa ja vaikutusvaltaa.
Pohjois-Savossa löytyy ministeriä ja pitkä liuta hallituspuolueiden edustajia, mutta jos yhteistä tahtoa ei ole, niin tulostakaan ei tule. Täytyy kuitenkin kiittää Markku Eestilää (kok), joka linjasi (SS 1.9.2024), että yöpäivystystä ei tulisi lakkauttaa. Muuten onkin sitten lähinnä kehuttu hallitusta ja sen päätöksiä.
Tehty päätös lisää väistämättä alueen asukkaiden turvattomuutta. Meillä molemmilla on tuoretta omakohtaista kokemusta siitä, kun perheessä on tarvittu apua, niin yöpäivystys on auttanut. Silloin kun hätä on suuri, ei ole lainkaan vähäinen asia, että matkustusaika päivystykseen pitenee tunnilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markku Siponen kansanedustaja (kesk)
Timo Suhonen kansanedustaja (sd)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensasopu vie autoilijan ojasta allikkoon15.10.2026 15:52:11 EEST | Tiedote
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, kansanedustaja Seppo Eskelinen arvostelee hallituksen polttoainepaketin rahoitusta lisäleikkauksella perusväylänpidosta.
SDP:n Paula Werning: Kuka ostaa hallituksen bensahokkuspokkuksen?15.10.2026 15:46:26 EEST | Tiedote
Iltalehden alustavien tietojen mukaan hallituksen bensapaketti tarjoaa tavalliselle autoilijalle vain murusia. Bensan ja dieselin pumppuhinnan laskusta ei ole takeita, ja helpotuksia rahoitettaisiin osin teiden kunnossapidosta.
SDP:n Joona Räsänen: Hallituksen bensafloppi unohti suurimman osan työmatka-autoilijoista15.10.2026 15:38:07 EEST | Tiedote
-Hallituksen bensasovusta tuli floppi. Paljon puheita, mutta vähän villoja. Suurin osa työmatka-autoilijoista ei tästä hallituksen sovusta juuri hyödy, toteaa kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).
SDP:n Viitala: Pelkät kirjaukset eivät suojele yhtäkään työntekijää15.10.2026 14:47:25 EEST | Tiedote
SDP kansanedustaja Juha Viitalan mukaan viime aikoina julkisuuteen nousseet uudet työperäisen hyväksikäytön tapaukset osoittavat, etteivät hallituksen toimet ole olleet riittäviä. Viitala vaatii hallitukselta toimia hyväksikäytön torjumiseksi ja muistuttaa samalla viranomaisvalvontaan kohdistetuista leikkauksista. Hyväksikäytön vastaista työtä ei voida tehostaa heikentämällä valvonnan edellytyksiä.
Eduskunnan varapuhemies Tarja Filatov arvostelee eduskunnan yhteisten pelisääntöjen murentamista15.10.2026 14:32:49 EEST | Tiedote
Eduskunnan 2. varapuhemies Tarja Filatov (sd.) arvostelee hallituspuolueiden toimintaa eduskunnan valiokuntien työnjaossa. Filatovin mukaan hallituspuolueet ovat tänä syksynä äänestäneet sosiaali- ja terveysvaliokunnalle kuuluvia lakiesityksiä muihin valiokuntiin vastoin vakiintunutta ja yhdessä sovittua työnjakoa ja virkavalmistelua. Eilen puhemiesneuvoston enemmistö päätti jälleen toimia näin. Filatov pitää menettelyä mielivaltaisena ja eduskunnan yhteisiä pelisääntöjä murentavana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme