SDP:n Paula Werning: Ratamo-päätös on vuoden puhallus – hallituksen päätös halvaannuttaa hoidon Kouvolassa yöaikaan
6.9.2024 12:40:33 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Ministeri Juuso juhlii Ratamokeskuksen pelastumista, vaikka tosiasiassa perussuomalaisten johdolla sairaalan yöpäivystys ajetaan tosiasiallisesti alas. Ratamossa ei voida enää jatkossa hoitaa vakavasti sairaita ihmisiä, ja se on perussuomalaisten syy, Werning lataa.

SDP:n kouvolalainen kansanedustaja Paula Werning on tyrmistynyt hallituksen päätöksestä, jonka mukaan Kouvolan Ratamon yöpäivystys voi jatkaa, mutta vain yleislääketieteen päivystyksen eli karsittuna kevytversiona ilman erikoissairaanhoidon palveluita.
Ratamokeskuksen yöpäivystyksen jatko on ollut vaakalaudalla alkuvuodesta lähtien, kun sairaala- ja päivystysverkkoselvitys julkaistiin ja perussuomalaisten ministeri Juuso otti epämääräisesti kantaa selvityksen esityksiin. Kevään mittaan neuvotteluja on käyty, selvityksiä on tehty ja toivo on elänyt siitä, että järki voittaisi. Etenkin perussuomalaiset ovat antaneet ymmärtää, että ovat päivystyksen jatkon kannalla.
Toimintojen supistaminen on märkä rätti alueen asukkaiden naamalle ja varsinainen silmänkääntötemppu perussuomalaisilta. Palvelut heikkenevät merkittävästi, kun akuuttilääketiede karsitaan päivystyksestä pois. Päivystyksen riisuttu versio tarkoittaa öisiä ambulanssikuljetuksia keskussairaalaan ja potilasturvallisuuden vaarantumista.
- Konkreettinen esimerkki on aivoverenkiertohäiriöpotilaan hoito. Liuotushoidon aloittaminen ei onnistu ilman riittävää kuvantamismahdollisuutta eli TT-kuvaa ja tarvittavia laboratoriotutkimuksia. On myös tyypillistä, että aamuyöllä herätessä potilas huomaa oireet ja hakeutuu hoitoon. Yöllinen TT-kuvantamismahdollisuus ja riittävät laboratoriopalvelut ovat välttämättömiä potilaan hoidon kannalta. Ministerin vastaus jättää suuria kysymysmerkkejä ilmaan. Miten on ministeri Juuso, että pystytäänkö siis liuotushoito aloittamaan Ratamossa vai ei, kun tähän ei saanut minkäänlaista tolkkua tiedotustilaisuudessa, Werning kysyy.
Werningin mukaan karsittu päivystys ei ole myöskään vetovoimainen työpaikka. Uhka siitä, että osaavat ammattilaiset lähtevät pois paikkakunnalta, on todellinen. Hän puhuu kokemuksen äänellä.
– Olen itse toiminut vuosia Kouvolan päivystyksessä sairaanhoitajana, ja siksi tämä päätös koskettaa minua erityisen syvästi. Kouvolan yöpäivystyksen alasajo on henkilökohtaisesti hyvin raskasta ja sydäntä särkevää, sillä tiedän oman kokemukseni kautta, miten tärkeää ympärivuorokautinen hoito on alueen asukkaille. Tämä päätös ei ole vain palvelujen heikentämistä, vaan myös ihmisten turvallisuuden ja terveyden vaarantamista, kertoo Werning.
Hallitus toimii vastuuttomasti. Koko Kymenlaakson sairaalaverkko on toimiva kokonaisuus, jonka tasapaino tulee nyt keikahtamaan kesken sote-uudistuksen toimeenpanon. Alueelle olisi pitänyt turvata työrauha ja kunnioittaa paikallista asiantuntemusta parhaiden palveluverkkopäätösten tekemiseen. Kymenlaakson malli palvelee parhaiten kaksinapaisen maakunnan tarpeita.
- Kouvolan erityispiirteet, kuten sijainti, suuri asukasmäärä ja rooli Suomen suurimpana varuskuntakaupunkina, tekevät Kouvolan akuuttilääketieteen ympärivuorokautisesta päivystyksestä kriittisen palvelun ja säilyttämisen arvoisen nykyisellään. Ratamon päivystyksen supistaminen yleislääketieteen päivystykseksi on väestön kannalta suuri inhimillinen kustannus. Se heikentää ihmisten perusoikeuksia ja palvelujen saatavuutta sekä viivästyttää hoitoon pääsyä, Werning sanoo.
Hoidon aloittamisen viivästyminen tulee väistämättä heikentämään potilasturvallisuutta ja lisäämään myös kustannuksia. Päätös horjuttaa myös varautumista kriisi- ja poikkeusoloihin, sillä Kouvolan ja Kymenlaakson geopoliittinen merkitys Suomelle on erityinen.
Yhteyshenkilöt
Paula WerningKansanedustaja
Puh:050 514 4887Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Harakka: Kokoomus on kumoamassa uskonnonvapauden ja hyväksyy syrjinnän17.10.2026 15:50:57 EEST | Tiedote
– Kokoomuksen maahanmuutto-ohjelma on epätoivoinen yritys jäljitellä perussuomalaisten muukalaisvihamielistä kiihotusta. Erityisen surullista on, että puolue on kannatuskriisissään valmis hylkäämään perustuslain keskeiset perusoikeudet: uskonnonvapauden ja syrjimättömyyden uskonnon perusteella, toteaa kansanedustaja Timo Harakka.
SDP:n Helena Marttila: Kokoomuksen ”tervetuloa, mutta” ei ole aito tervetulotoivotus17.10.2026 13:23:02 EEST | Tiedote
Kokoomuksen tuore maahanmuuttoa käsittelevä linjapaperi on herättänyt laajaa huomiota. SDP:n kansanedustaja Helena Marttila peräänkuuluttaa keskustelua siitä, millaiselle arvopohjalle Suomen maahanmuuttopolitiikan tulisi rakentua. – Onnistunut maahanmuuttopolitiikka rakentuu kahdelle periaatteelle: realistisuudelle ja loukkaamattomalle ihmisarvolle. Valitettavasti kokoomus on valinnut rakentaa politiikkansa loukkaamattoman ihmisarvon sijaan ajatukselle kansantaloutta hyödyttävästä ja kuormittavasta väestöstä. ”Tervetuloa, mutta” ei ole vilpitön tervetulotoivotus.
SDP:n Saku Nikkanen: Kokoomuksen maahanmuuttolinjan takana on vesitys17.10.2026 12:11:23 EEST | Tiedote
Kokoomus julkisti eilen eduskuntaryhmän linjauksia maahanmuuttopolitiikasta. Linjauksia esittelemässä nähtiin kokoomuksen kansanedustaja Atte Kaleva, eikä suinkaan maahanmuuttoasioista vastaavan hallintovaliokunnan varapuheenjohtajaa ja kokoomuksen ryhmävastaavaa Pihla Keto-Huovista. – Kokoomuksen paperista huokuukin turha kovistelu kaikkia maahanmuuttajia kohtaan. Siinä on jo nyt voimassa olevia lakeja ja käytäntöjä, mutta jotkut uudet esitykset ovat suoraan EU-sääntelyn vastaisia. Mutta erikoisen linjapaperista tekee se, mitä sieltä oli jätetty pois. Nimittäin kokoomuksen pitkäaikainen tavoite EU-alueen ulkopuolisen työvoiman saatavuusharkinnasta luopumisesta loisti poissaolollaan, sanoo SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen.
SDP:n Helena Marttila: Hallituksen leikkaukset uhkaavat romuttaa kansalaisten luottamuksen oikeusjärjestelmään16.10.2026 14:31:59 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja puolueen ihmisoikeusohjelmatyötä vetävä Helena Marttila varoittaa, että Syyttäjälaitokseen kohdistuvat leikkaukset vaarantavat oikeusturvan ja kansalaisten luottamuksen oikeusjärjestelmään. Marttilan mukaan kyse on hallituksen arvovalinnasta, jolla voi olla kauaskantoisia seurauksia yhteiskuntarauhalle ja ihmisten kokemukselle oikeuden toteutumisesta.
Hallintovaliokunnan sd-edustajat: Hallituspuolueiden edustajien vastuulla on korjata digipostin ongelmat, eikä pestä käsiään omista päätöksistä16.10.2026 12:04:58 EEST | Tiedote
Suomi siirtää vauhdilla viranomaisviestintää digitaalisiin kanaviin, mutta samalla vaarana on, että osa kansalaisista jää tärkeän tiedon ulkopuolelle. Hallintovaliokunnan SDP:n jäsenet jättivät yhdessä kirjallisen kysymyksen hallitukselle Suomi.fi-viesteihin perustuvan viranomaispostin vaikutuksista kansalaisten yhdenvertaisuuteen ja oikeusturvaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme