Malmilta löytyy yllättävä keikkapaikkojen helmi – Syksyn ohjelmassa kansainvälisiä bluestähtiä sekä kotimaisen indien ja jazzin kärkeä
6.9.2024 14:45:00 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote
Malmitalon keikkasarjat kutsuvat kuuntelemaan kotimaista indietä, rouhevaa rootsia ja suomalaisen jazzin kärkinimiä. Tänä syksynä Malmitalossa nähdään myös blues-vieraita Yhdysvalloista ja maailmanmusiikin taitureita.

Tänä syksynä 30 vuotta täyttävän Malmitalon ohjelmistoon on aina kuulunut monipuolisia konsertteja, eikä tämä syksy ole poikkeus. Keikalle pääsee edullisesti joka viikko.
”Malmitalo on rytmimusiikkipainotteinen kulttuurikeskus. Tarjoamme laadukkaita keikkoja ja konsertteja ensiluokkaisessa konserttisaliympäristössä, jossa jokaisella katsojalla on hyvä näkymä lavalle ja kuuntelukokemus on huippuluokkaa”, Malmitalon kulttuurituottaja Tuukka Palonen sanoo.
”Olemme juuri päivittäneet valo- ja äänikalustoamme. Salimme ovat valmiina syksyn yli 200 tapahtumaan, joista noin 70 on keikkoja.”
Malmitalon syntymäpäiviä juhlitaan tietysti musiikin merkeissä. Juhlatunnelmaan johdattaa Saimaa kahdella konsertilla (ke 18.9. ja loppuunmyyty pe 20.9.). Juhlaviikon torstaina 19.9. lavalle nousee Tampo sekä Jaakko Laitinen ja Väärä Raha. Lauantaina 21.9. koko perheen konsertissa esiintyy Mikko Perkoila Vinkulelu-orkestereineen.
Kolme kovaa musiikkisarjaa: indietä, jazzia ja rouheaa rootsia
Malmitalon kolme laadukasta musiikkisarjaa – A la Malmi, MalmiJazz ja Roots-musiikin evoluutio – tarjoavat tilaisuuden nähdä nousevia tähtiä ja ikisuosikkeja.
”Olemme pitkään tuoneet esille jazz-, roots- ja blues-musiikkia. A la Malmi -sarja on tuoreempi aluevaltaus. Se tuo raikkaita tuulia ja vaihtoehtoisia säveliä perinteiseen konserttisaliympäristöön. Tarkoituksenamme on palvella monipuolisesti eri kuulijaryhmien tarpeita ja antaa tilaa uusille äänille”, Tuukka Palonen kertoo.
A la Malmi on klubisarja, joka esittelee kiinnostavinta, tuoreinta ja kovimmassa nosteessa olevaa kotimaista musiikkia ja tarjoilee kuulijoille parhaat itsenäisen musiikin tekijät. A la Malmi -klubeilla esiintyvät tänä syksynä Viitasen Piia (soolo, pe 6.9.), Lyyti (pe 27.9.), Pykäri (pe 25.10.) sekä Pekka Nisu ja Ville Leinonen (pe 15.11.).
MalmiJazz puolestaan pitää sisällään jazz-musiikin eri tyylilajeja. Tänä syksynä keikkasarja esiintyvät muun muassa Elifantree (to 12.9.), Varre Vartiainen Organ Freemen! feat Timo Lassy (to 7.11.) sekä Virta & D.O.P.A (to 5.12.)
Roots-musiikin evoluutio -sarjassa kuullaan eri aikakausien tyylilajeja roots-musiikin kehityksessä. Syksyllä edetään 1960-luvulla syntyneeseen rautalankamusiikkiin, rock’n’rolliin ja beatmusiikkiin. Sarjassa esiintyvät The Sounds (ke 4.9.), Tinos (ke 9.10.) ja Room Full of Hendrix (ke 6.11.).
Kansainvälisiä nimiä ja maailmanmusiikkia
Malmitalon syksyssä kuullaan myös vieraita Yhdysvalloista. Countrya, klassista rockia ja modernia americanaa yhdistelevä Ward Hayden & The Outliers nähdään torstaina 26.9. Bluesista soundinsa imevä trio GA-20 nousee lavalle tiistaina 29.10. ja moninkertainen Blues Award -ehdokas Tad Robinson keskiviikkona 30.10.
Ohjelmistossa on myös maailmanmusiikkia. Hüseyin Korkankorkmaz vie rikkaaseen Anatolian musiikkiperinteeseen (to 26.9.) ja kamariyhtye Aurinko argentiinalaisen musiikin tunnelmiiin (ti 1.10.). Mongolialainen Batsükh Dor esittelee tuvalaisen kurkkulauluperinteen perjantaina 8.11. osana Etnosoi!-festivaalia. Lasten Etnosoi!-konsertissa esiintyy brasilialaisen Adriano Adewalen (su 10.11.).
Koko syksyn ohjelmisto löytyy Malmitalon sivuilta.
Lisätietoja:
Minna Roine | viestintäasiantuntija | 040 192 4579 | minna.roine@hel.fi
Piia Latvala | viestintäsuunnittelija | 040 529 1675 | piia.latvala@hel.fi
Avainsanat
Kuvat






Helsingin kulttuurikeskukset Annantalo, Caisa, Kanneltalo, Malmitalo, Maunula-talo, Stoa ja Vuotalo tarjoavat kaupunkilaisille kulttuuritapahtumia, esityksiä, näyttelyitä, kursseja, elokuvia ja taidekasvatusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 25.8.202625.8.2026 21:51:26 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 25.8.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu.
Helsingfors stärker förebyggandet av skadeverkningar av rusmedel samt det förebyggande rusmedelsarbetet med en ny strategi25.8.2026 16:48:36 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stadsstyrelse godkände en ny rusmedelsstrategi på sitt möte den 24 augusti 2026. Rusmedelsstrategin svarar på den förändrade rusmedelssituationen i Helsingfors. Strategin stärker det förebyggande rusmedelsarbetet, lågtröskeltjänsterna och insatserna för att förbättra tryggheten i vardagen. Strategins mål är att minska problem på grund av rusmedel och halvera antalet narkotikarelaterade dödsfall.
Helsinki vahvistaa päihdehaittojen ehkäisyä ja ehkäisevää päihdetyötä uudella strategialla25.8.2026 16:48:36 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi päihdestrategian kokouksessaan 24. elokuuta 2026. Päihdestrategia vastaa muuttuneeseen päihdetilanteeseen Helsingissä. Uusi strategia vahvistaa ehkäisevää päihdetyötä, matalan kynnyksen palveluja ja toimia arjen turvallisuuden parantamiseksi. Strategian tavoitteena on vähentää päihdehaittoja ja puolittaa huumekuolemat.
Helsingfors kulturhus första öppna ansökan resulterade i 13 nya verk25.8.2026 11:39:56 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors kulturhus Gamlasgården, Malms kulturhus, Stoa och Nordhuset gick hösten 2025 för första gången in för en öppen ansökan (open call) för Helsingforsbaserade konstnärer. Målet var att stödja kulturfältet i huvudstaden, erbjuda konstnärer en öppnare och mer transparent väg att ingå i kulturhusens programutbud och att hitta nya intressanta verk för Helsingforspubliken.
Helsingin kulttuurikeskusten ensimmäinen avoin teoshaku toi ohjelmistoon 13 uutta teosta25.8.2026 11:39:05 EEST | Tiedote
Helsingin alueelliset kulttuurikeskukset Kanneltalo, Malmitalo, Stoa ja Vuotalo toteuttivat syksyllä 2025 ensimmäistä kertaa avoimen teoshaun helsinkiläisille taiteilijoille. Haun tavoitteena oli tukea pääkaupungin kulttuurikenttää, tarjota taiteilijoille aiempaa avoimempi ja läpinäkyvämpi väylä kulttuurikeskusten ohjelmistoon ja löytää uusia kiinnostavia teoksia helsinkiläisyleisölle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme