SDP

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Bergbom antoi ymmärtää, että perussuomalaiset ovat pettämässä työntekijät lopullisesti

Jaa

Perussuomalaiset on luvannut pitää kiinni yleissitovuudesta. Kuitenkin kansanedustaja Bergbom alkoi maalailla kuvaa Huomenta Suomen haastattelussa 6.9. siitä, että yleissitovuudesta luopuminen on varmaan pidemmän aikavälin keskustelu. Tämäkö on duunaripuolueen viimeinen naula työntekijän arkkuun?

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

Perussuomalaiset ovat jo olleet romuttamassa suomalaista sopimisen kulttuuria ja työntekijöiden asemaa. Nyt he aloittavat työehtosopimusten (TES) saksimisen pala palalta. Jopa yleissitovuuden murtoon asti? Mutta tämähän ei ole yllätys, kun leikkuri on laulanut jo vuoden ja saksikäsi on duunarin taskussa syvällä. Ensin lähti sosiaaliturva, sitten lakko-oikeus, nyt aloitetaan TESien murennus ja jatkossa vielä sairastaminenkin on maksullista.

- Tällä viikolla edennyt paikallisen sopimisen laajentaminen on työelämän taksiuudistus. Nyt hajotetaan ideologian nimissä jotain toimivaa. Taksiuudistuksessa haluttiin joustavuutta, mutta saatiin kalliit hinnat, epävarmuutta ja toimimaton systeemi. Uudistus, jossa säännöt eivät kaikille samat. Halutaanko tämä sama tehdä nyt työmarkkinoiden osalta? kysyy SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.

- Perussuomalaiset ovat avaamassa ovea ulkomaiselle halpatyövoimalle. Jatkossa heidän hallituksensa tekemä ”tuottavuusuudistus” tuo puolalaisen putkimiehen Suomen työmarkkinoille, Puolassa tehdyin paikallisen sopimisen palkoin. Tämä siksi, että hänen paikallinen sopimuksensa voidaan tehdä Puolassa, minimiehdoin, jatkaa Malm.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n Näkkäläjärvi ja Järvi Progressiivisen Allianssin johtokuntaan7.10.2024 10:31:53 EEST | Tiedote

Edistyksellisiä puolueita yhteen kokoava Progressiivinen Allianssi (Progressive Alliance, PA) kokoontui viikonloppuna Santiagossa Chilessä. Kokouksessa Progressiivisen Allianssin johtokunnan jäseniksi valittiin äänestyksellä SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi ja poliittisen osaston päällikkö Miia Järvi. Progressiivinen Allianssi on vuonna 2013 perustettu keskustavasemmistolaisten sosialidemokraattisten puolueiden maailmanlaajuinen verkosto. SDP on yksi järjestön perustajajäsenistä.

SDP:n Niina Malm: Kokoomuksella on ulkopolitiikan värisuora, mutta todellisuudessa valta on luovutettu perussuomalaisille5.10.2024 19:15:48 EEST | Tiedote

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm peräänkuuluttaa pääministeri Orpolta johtajuutta. Yhtenäinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja ovat aina olleet Suomen elinehto. Viime aikaiset irtiotot niin perussuomalaisten kuin kristillisdemokraattien ministerien toimesta herättävät aidon huolen siitä, onko pääministeri Orpolla todellista johtajuutta omasta hallituksestaan, sanoo Malm.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye